Avainsana-arkisto: tie

Tie 140 – Vierumäki ja Mäntsälän lähimmäinen

Matkaa Helsingistä Vierumäelle voisi kuvata Luimupupun sanoin:

”Ei, tämä ei ole täynnä pyöräteitä oleva, risteysnumerosysteemein varustettuBelgia tai Hollanti eikä Italia, jossa jokaisesta kylästä saa lounasaikaan herkullista pastaa muutamalla eurolla ja kipollisen parasta jätskiä lenkin päätteeksi.”

Kun kerrankin matkaa tärkeämpi oli määränpää, kurssitapaaminen Vierumäen urheiluopistolla, valitsin menomatkalle lyhyimmän ja suorimman reitin. Tie 140, ns. Vanha Lahden tie. Tien pinta on loistavaa Suomalaista tasoa ja liikenne melko rauhallista, mutta mutta. 130 km matkalle osuu yksi kylä ja yksi kaupunki, Mäntsälä & Lahti.

Onneksi aika tarkkaa matkan puolivälissä Mäntsälässä on Mäntsälän lähimmäinen, Leipomo-kahvila, jonka pullalla pyörä rullaa kuin ajatus. Myös paluupäivänä vastatuuleen. Sieltä kahvin ja hyvän pullan saa reilulla kahdella eurolla.

Hyvä vaihtoehtoinen reitti Helsingistä Mäntsälään kulkee Tuusulan, Järvenpään ja Kellokosken kautta, se on suurin piirtein saman pituinenkin kuin tie 140. Tuulisena päivänä se on myös hieman isompaansa suojaisempi.

Kesäkuussa pientareet ovat kauneimmillaan, vihreys, kukat ja tienvarren tuoksut ovat hurmaavia. Tour de Finlande 🙂

Mainokset

Balaton körut – pohjoista rantaa

Tämä on tarina heinäkuulta 2011, kun pyöräilin viisihenkisessä porukassa Budapestistä Balatonille ja sen pohjoista rantaa toiseen päähän. Toki siitä vielä edemmäskin, mutta se on jo toinen juttu. Kirjoituksia tästä reissusta voi lukea kategoriassa 2011-07 Hungaricum. Tässä on KARTTA, johon olen merkinnyt toistaiseksi vain yöpymispaikat.

Seurueeseemme kuului kaksi pariskuntaa ja toisen 17-vuotias poika. Olimme varanneet pari viikkoa etukäteen vuokrapyörät Yellow Zebra Bikesta, jonka toimisto + fillarivarasto sijaitsevat Budapestin Oopperan vieressä. KTM:n peruspyörät, ihan hyvät retkeilyyn, hinta 10 € vuorokausi. Koska vuokra-aika oli niin pitkä, että etukäteen maksettu vuokra oli korkeampi kuin normaali takuusumma 100 €, emme maksaneet takauita lainkaan.

Budapest on mainio kaupunki liikkua fillarilla. Pääväylien yhteyteen on rakennettu paljon pyöräkaistoja, joilla pääsee sujuvasti siirtymään kaupunginosasta toiseen. Perinteisempiäkin jalkakäytävän yhteydessä olevia pyöräteitä on jonkun verran. Aukoton tuo verkosto ei tietenkään ole, mutta myös autoteillä ja kävelykaduilla polkeminen sujui hyvin. Lentoasemalta pyörävuokraamoon ajanut taksikuskimme varoitteli meitä autoista, mutta eivät ne minun mielestäni juuri Helsinkiä kummoisempia olleet.

Näkymä sateisesta Budasta Pestiin

Pestin rantaa, Marcius 15. ter

Kossuth Lajos ter, Attila Jozsef

Attila Jozsef

Ensimmäinen varsinainen ajopäivä, startti Budapestista Szekesfehervariin, oli koko kahden viikon reissun ikävin. Tie oli melko kapea ja liikenne vilkas, ajaminen oli stressaavaa. Kovin paljon pyöräilijöitä ei tuon päivän aikana vastaan tullut, muutamia kuitenkin. Opimme saman tien, että polkupyörällä ajokieltoa ei valitettavasti aina voi noudattaa, kun vaihtoehtoista tietä ei ole.

Mitähän tuo teksti tarkoittaa?

Szekesfehervarin vanha kaupunki kävelykatuineen ja historiallisine rakennuksineen oli kaunis, hyvin kaunis. Se on ollut keskiajalla kuninkaan kaupunki eli Unkarin keskus, ja majesteettisuuden voi edellen aistia. Perinteen mukaan vain tässä kaupungissa suoritettu kuninkaan kruunaus oli laillinen, joten siellä onkin kruunattu 37 Unkarin kuningasta.

Szekesfehervar

katutaidetta

Szekesfehervar

Szekesfehervar

Szekesfehervar

Szekesfehervarista Balatonille valitasimme pienen tien, ajomukavuuden vuoksi. Suuntasimme Ösin kautta Balatonfüzföön, joka sijaitsee aivan järven koilliskulmassa. Balatonille saavuttaessa alkoikin sitten pyörätie, Balaton körut, joka kiertää koko järven ympäri. Se on paikoittain oiken hyvä ja huonoimmillaankin ihan ajattevaa. Poljimme Balatonin pohjoisrannan idästä länteen, yövyimme Balatonfüredin ja  Keszthelyn kaupungeissa. Täällä opin uuden sanan unkaria, dinnye, vesimelooni 🙂 Niitä riitti!

Balaton körut

Balaton

Keszthely

dinnye

Balaton on matala, sameavetinen, ruovikkorantainen järvi, jonka pohjoisrannalla ei nähdäkseni ole vuoria, kuten sanotaan, vaan mäkiä 😉 Järven puolivälissä, Tihanyn niemen jälkeen, poikkesimme rantareitiltä mäkien puolelle, viiniviljelmien keskelle. Näin saimme sekä tarvittavaa vaihtelua niin kovin tasaiseen tiehen että jokusen lisäkilometrin.

Matkailoijoita oli heinäkuussa paljon, myös pyöräilijöitä.  Saimme molempina iltoina kysellä majoituspaikkaa useammalta tiskiltä; majoituksista kirjoittelin aiemmassa saman kategorian jutussa. Me emme kantaneet telttoja mukana, mutta Unkarissa näytti ainakin tällä reitillä olevan paljon leirintäalueita ja telttailijoita, siis mainio paikka telttailijoille.

Rannoilla on vilskettä

Balaton

Balaton

Mitään niin mielenkiintoista emme kohdanneet, että olisimme halunneet viipyä Balatonilla pidempään.  Paprikakana, gulassi ja papusoppa tuli syötyä. Yksinkertaista, selkeää, konstailematonta ja rehellistä lähiruokaa. Me jatkoimme maissi- ja auringonkukkapeltojen halki kohti Itavallan Burgenlandia ja toista ruovikkoista järveä. Burgenlandin viiniteistä myöhemmin.

Paprikakanaa

Gulassia

Papusoppaa

SP 2 – tie Pompejiin

Lauantaina 18.6. lähdimme Somin kanssa polkemaan Salernosta Pompejiin. Reittivaihtoehtoja oli muutama, päädyimme maisemallisista syistä ranta + kinkare yhdistelmään: ensin rantatietä SS 163 takaisin länteen, Maiorin kohdalta ylös tietä SP 2. Reitti on KARTASSA vihreällä. Matkalla Maioriin vastaamme tuli ensimmäiset rehelliset fillarituristit nyytteineen, norjalainen pariskunta. Muita pyöräilijöitä tiellä kyllä oli aiempaa enemmän, olihan lauantai.

Kuten kartasta näkyy, poljimme pitkää helteistä nousua merenpinnasta yli 600 metriin, pikkuhiljaa selkämme takana meri katosi näkyvistä. Ylhäällä harjanteella aukeni eteemme huima näköala, Vesuvius, Napoli ja Napolinlahti!    Lopuksi   laskimme hetkessä kaiken kapuamamme melko jyrkkää rinnettä alas jarrutellen . Tien pinta oli hyvä, vasta laskun loppupuolella, Napolin metropolialuetta lähestyttäessä se muuttui kuoppaiseksi ja pientareet muuttua roskaiseksi. Loppulaskussa kävikin reissun ensimmäinen ja ainoa rengasrikko, ajoin lasiin ja sain eturenkaasta ilmat pois.

Tie Pompejiin ei ollut ihan helppo löytää, taisimme lähestyä sitä aika epätavallisesta suunnasta. Kysymällä löytää perille ja sakkokierroksista saa vain pidempää päivämatkaa 🙂  Pompeji, johon tutustuimme ajopäivän jälkeisenä aamupäivänä, oli sinänsä hyvin ristiriitainen paikka. Vuonna 79 Vesuviuksen tuhkaan ja laavaan hautautunut rauniokaupunki hiljaisuudessaan oli mykistä, mutta kylä sen ulkopuolella kuin suuri markkina-alue.

Viikon fillari 2/2011- Naivashan tiellä

Serkkuni NV kävi Keniassa ja toi tuliaisina muutaman valokuvan. Viikon fillariksi tänne lumen ja sohjon keskelle sopii punainen hiekkatie ja työmatkapyöräilijä Naivashan tiellä.

”Jambo, Jambo Bwana, Habari gani, Mzuri sana. Wageni, mwakari-bishwa, Kenya yetu, Hakuna matata.”

Lauantai 3.7. – Viimeinen polkaisu Mestreen

Haikeutta. Tänään oli viimeinen ajopäivä kolmen viikon Italian reissulla. Mestressä, Venetsian mantereen puoleisessa kaupungissa, odotti hotellihuone ja seuraavana aamuna aikainen lento Helsinkiin. Nuha oli vienyt voimia, ja muutenkin suurin into polkea tasamaata kohti määränpäätä ei ollut suuri. Tie 245 Bassanosta Mestreen oli ok, ei mitenkään erityinen. Parasta katseltavaa olivat lukuisat häät, joita lauantaina vietettiin jokaisessa kylässä, jonka läpi poljimme. Koko matkan KARTTA – MAP on tässä linkissä; olen merkinnyt sinne pisteitä, joiden kautta poljimme, ja joitakin tieosuuksia.

Lauantaipäivän häähumua

Alkumatkasta ohitimme Rossano Venetossa Wilierin tehtaan http://www.wilier.it/it/ . Perinteistä italialaista polkupyöränvalmistusta vuodesta 1906, runko mm. Marco Pantanille. Tässä vielä linkki YouTubeen, Bicycle World: Wilier Bikes with Mark Deterline. Pantanin patsaalla Cesenáticossa on itseoikeutetusti Wilierin runko.

Rossano Veneto

Cesenático 18.6.2010

Päivä oli tolkuttoman kuuma, vettä ja juomaa kului. Yhden täydennystauon pidimme Castelfranco Venetossa, jonka ydinkeskustaa ympäröi upea kaskiaikainen linnoitus.

Castelfranco Veneto

Parikymmentä kilometriä ennen Mestreä sattui reissun ensimmäinen välinerikko, minulta påamahti yksi takapinna poikki. Eipä siitä onneksi ollut merkittävää haittaa himmaillessa kohti määränpäätä. Mestreä luoteesta lähestyessämme kohtasimme varmasti koko reissun parhaat pyörätiet- ja kaistat, niitä oli ilo ajella. Pohjoisessa pyöräkaistoja on taajama-alueilla paljon, mutta niiden taso vaihtelee kovasti. Pääsääntöisesti valitsimme autotien, mutta joskus vilkasliikenteisellä tieosuudella salli pyörätie ajelun ja juttelun rinnakkain. Italiassa pyöräteiden käyttö on terveen järjen mukaista ja joustavaa. Niitä saa käyttää, mutta voit myös ajaa ajotiellä, jos sen parhaaksi näet. Kukaan ei osoita mieltä, se kuuluu asiaan, kunhan noudatat samoja liikennesääntöjä kuin muut.

Perillä Hotelli Antonyssa odotti Rooman hotelliin jätetty paketti, jossa olivat pyörälaukkumme. Pehmeät laukut sai pakattua tiiviiseen pakettiin, painoa koko pakkauksella oli alle 10 km. Jerry Napoli http://www.rentalbikeitaly.com/ oli järjestänyt kuljetuksen UPSllä oman firmansa kautta, hintaa palvelulle tuli noin 15 €.

Fillarilaukut

Saimma viedä pyörät ylös huoneeseen purkamista ja pakkausta varten, Mapin ei siis tarvinnut viettää aikaa autotalissa tai pihalla. Mukavampaa puuhaa ilmastoidussa huoneessa 🙂 Huoneen ikkunasta näkyi lahden toisella puolella oleva Venetsia, jonne minun ei todellakaan tehnyt mieli. Olin siellä huhtikuussa, kun kävin tervehtimässä kevätleireileviä Mapia ja Torveloa, ja muistan hyvin millainen ihmispaljous ja hälinä siellä oli jo silloin. Mitä se onkaan nyt, heinäkuun alussa?! Ei minulle, aoinakaan tänään, kiitos. Kylällä hotellin vieressä oli Gelateria, joka myi kotitekoista jäätelöä. Korvasin illallisen intohimollani, italialaisella jäätelöllä, tällä erää viimeisellä: jugurttia, pistaasia, sitruunaa ja suklaata. Mestren Parco San Giulianosta kantautui Aerosmithin konsertin ääniä. Sopisiko tämän tarinan loppuun Aerosmithin Dream on?

Ajot on ajettu

Päivämatkaa tuli 68,9 km. Näin ollen Minun oma Giro d´Italia 2010 oli pituudeltaan 1304,4 km. Mapilla pari lenkkiä pidempi…

Perjantai 2.7. – Monte Grappa, Viinavuori

Mun tie on maantie...

KARTTA päivän juttuun on tässä linkissä.

Ylämäki on merkillinen asia. Sitä polkiessaan elää niin hetkessä, kuin ikinä on mahdollista. Hae sopiva rytmi, hengitä, juo, rennosti, rennosti… Älä mieti matkaa, älä edes seuraavaa mutkaa. Rullaa, rullaa, rullaa. Tai survo. Yritä irrottaa maisemasta kaikki ilon aiheet, nuo vuohet tai kissankellot. Vaikka nousu jatkuisi, jatkuisi, kilometri toisensa jälkeen. Kymmeniä kilometrejä. Juo pienin hörppäyksin, älä oksenna, nestettä ei ole varaa hukata. Minä pidän ylämäistä 🙂

Acqua!

Alamäki on enemmän surullinen kokemus. Pari ensimmäistä kilometria laskua ovat huimia: Vau, miten matka taittuu! Sitten seuraa kauhunsekainen hämmennys. Poljinko minä muka tämän kaiken ylös?! 10 km jälkeen jarrukättä alkaa särkeä (alamäessä jokainen on oma oma jarrumiehensä). Olen oppinut tämän reissun aikana laskemaan alamäkiä itselleni ihan reipasta vauhtia, mutta en minä siinä enää kykene katselemaan maisemia. Tänään yritin, kerran, ja tein reissun ainoan ajovirheen, onneksi hyvässä paikassa. Enkä kaatunut. Alamäessä pitää keskittyä ajamiseen tai jarruttaa kädet krampissa.

Lopuksi tulee suru. Tässäkö se oli, kaikki mitä kapusin? hetkessä laskettu alas?

My way 😉

Heräsin yöllä kurkkukipuun ja totesin, että Mapin ”flunssa” oli tarttunut minuun. Aamulla herätessä kurkkukipu oli häädetty Buranalla ja Paratabseilla pois, mutta jäljellä oli tukkoinen nenä ja voipunut olo. Ajokenkien sijaan puimme aamiaisen jälkeen sandaalit jalkaan ja teimme tunnustelevan ja pohdiskelevan kävcelyn Bassanon vanhassa kaupungissa. Katsastin 1100-luvulla rakennetun kirkon ja 1500-luvulla rakennetun puusillan, Ponte Veccion, (http://it.wikipedia.org/wiki/Ponte_Vecchio_(Bassano_del_Grappa) joka oli jo aamusella melkoisen täynnä grappan ja paikallisen liköörin maistelijoita. Tai ehkä joillakin edellinen ilta vielä jatkui 😉

Sillalle vievät kadut olivat täynnä mitä ihanimpia herkku- ja keramiikkakauppoja. Sieniä, hunajaa, polentaa ja muita paikallisia tuotteita sekä mitä mielikuvituksellisimpia keramiikka-astioita, esim. www.leceramiche.net. Selvisin (lähes) ikkunaostoksilla, sillä jokainen ylimääräinen gramma tai kilo on poljettava itse reissun loppuun asti. Vähän tattipolentaa… Syke nousi nuhaisena jo kävelystä, mutta siitä huolimatta päätimme kavuta Cima Grappalle. Paluulento Helsinkiin on sunnuntaiaamuna Venetsiasta, siis joko tänään tai ei ollenkaan. Taas kerran näitä suuria mauttomia viisauksia: Kaikki, mikä ei tuhoa parisuhdetta, vahvistaa sitä.

Bassano & Brenta-joki

Lähdimme polkemaan Monte Grappalle puolen päivän aikoihin. Juuri silloin, kun suurin osa väestä alkaa valmistautumaan lounaalle ja siestalle. Mäessä oli siis vastaantulijoita, mutta eipä juuri ohittajia. Eikä se johtunut minun vauhdistani 😉 Edessä oli noin 30 km ylämäki, etulaukussa mukana molempien vaihtopaidat laskua varten. Lähtöpaikan korkeus oli 128 m, tie 148 loppui 1750 m. Nousua oli siis reilu 1600 m. Pahin oli alku, mutkien 1-3 (kurvit on numeroitu) väli. Vaikka saman kinkareen huhtikuussa Torvelon kanssa polkenut Map oli kertonut tämän, tuli minulle ensimmäisten kilometrien aikana pieni uskon puute.

Hävitä saa, mutta ei luovuttaa, eli oksennukseen asti olisi yritettävä. En oksentanut.

Tie 148 Monte Grappalle

Tie Monte Grappalle on hyvä kuntoinen ja hyvin merkitty. Kuten jo kerroin, jokainen kurvi (tornato) on numeroitu, lisäksi korkeuttakin voi seurata tienvarren merkeistä.

Tienvarren merkintöjä

Koko matkan olimme polkeneet kohti sumuisia vuoria ja noin 2 km ennen huippua alkoi sitten sataa. Näkyvyys oli alle 100 m. Se sitten niistä maisemista ja monumenteista, minulle riitti kuppi kuumaa kaakaota ja panini. Monte Grappa -juttuja voi etsiskellä myös blogin juttusarjasta 2010-04 Duo Torvelo in Italy. Esim. otteita Hannu Mäkelän kirjasta Syksy Venetsiassa.

Cima Grappa 1770 m

Alamäestä jo kirjoitin. Paitsi lehmistä. Liikennemerkit tienvarressa varoittivat meitä kauriista, lehmistä, kuopista, kivivyöryistä ja mutkista. Ylämäkeä polkiessa tutustuimme alustavasti kuoppiin ja mutkiin, alamäessä edellisten lisäksi lehmiin, jotka olivat jostakin syystä siirtyneet suurin joukoin tielle.

Kävelevää Ricotta-juustoa!

Päivämatkan pituus oli tänään 65,4 km, matkaa Italiassa olin tehnyt 1235 km. Sitten rutiinit: suihku, pyykki ja lepo. Heräsimme riittävän ajoissa ehtiäksemme illalliselle, tattirisottoa ja grillattua kalaa.

Ponte veccio, Bassano

Tiistai 29.6. – kesàflunssa ja Modena

Tànààn suunnitelmissamme oli aikainen startti, klo 6-7. Polkisimme yhdessà Modenaan, balsamicon syntysijoille, josta minà palaisin samaa tasamaata takaisin ja Map tekisi oman treenin kukkuloiden kautta. Vaan kuinkas sitten kàvikààn. Mapin kesàflunssa muutti suunnitelmat.

Làhdimme matkaan yhdessà, Mapilla oli aikomus saattaa minut tien alkuun. Tasainen tie ja mukava myòtàtuuli kiidàttivàt sen verran pitkàllà, ettà pààtimme polkea yhdessà Modenaan ja palata junalla takaisin. Tie SS 9 on suora, tasainen ja melko vilkas liikenteinen. Rehellisesti sanoen, aika tylsà. Se on nàhty kerralla, edestakaisin ajaminen, varsinkaan vastatuuleen, ei kiinnostanut. Kyllà tààllà saa muutenkin polkea.

Vielà kerran: MODENA

Junalla matkustaminen Italiassa on edullista. Lipun hinta mààràytyy matkan pituuden mukaan, Modenasta Bolognaan se oli € 3,10. Matkusteettaessani polkupyòràn kanssa ostin yhden lipun itselleni ja yhden fillarilleni, siis 2 polkijaa + 2 pyòràà olivat yhteensà € 12,40. Paikallisjunassa on on erillinen osasto pyòrille, yleensà junan etuosassa.

Paikallisjunan pyòràosasto

Iltapàivàllà Italian parhaan pyòràvuokraamon ”That’s Amore” monitoimimies Jerry Napoli, siviilissà mm. musiikkituottaja, tuli hakemaan nuorten vuokrafillarit. Tàmàn miehen/firman palveluja haluan taas kerran làmmòllà suositella – Jerry on luotettava ja hyvà yhteistyòkumppani! www.rentalbikeitaly.com

Jerry & Map

Illan edellà oli ohjelmassa fillarinhuoltoa. Huomenna tàydennysjoukot lentàvàt takaisin Helsinkiin ja meidàn matkamme jatkuu kohti pohjoista. Suunnitelmissa on nàhdà pohjoisen tasangon pààttyvàn jyrkàsti kohoavaan vuorijonoon eli Alppien alku. Ja jos Map kuntoutuu, voisi hàn polkaista jonkun oman kinkareen… mutta saa nyt nàhdà, kuinka tàmà etenee, pàivà ja kilometri kerrallaan 🙂 

Reginan kylpy 🙂

 Tàmà Modenan polkaisu kasvatti Giron kokonaispituutta 47,4 kilometrillà, se on nyt siis 955,0 km.