Avainsana-arkisto: pyöräily

Viikon fillari 40/2025 – Vuokrafillarit Sorrentosta

 Lento Napoliin, junalla Sorrentoon, vuokrafillarilla Amalfin rannikolle tai vaikka ylös Vesuviukselle.

Sorrento Bike, kaikki löysivät omansa, maantiepyörä, sähköpyörä ja kaksi hybridiä, tarakalla ja ilman. Palvelu oli erittäin hyvää ja ystävällistä. 

  

    
   

 
  the
the the

 
  
 
   
 

Mainokset

Viikon fillari 33/2015 – ruusuja ja Carran marmoria

Heinäkuu 2015, olin pyöräretkellä Italiassa ilman pyörääni. 10 ensimmäistä päivää etenin suurin piirtein ennakkoajatuksen mukaan ystävieni Ullan ja Heikin kanssa, Roomasta kohti La Speziaa ja Cinque Terreä. Pisasta sain vuokrapyörän ( Toscana in Tour), hieman raskaan ja takavannekin mukavasti vipatti, tähän hätään se oli paras mahdollinen, edes jotain. 

Italian Rivieran eteläisimmässä osassa, ranta-alueella Viareggiosta pohjoiseen, sijaitsee Marina di Carrara, ranta, kaupunki ja satama, jossa laivoihin lastataan valkoisia marmorilohkareita matkalle kaikkiin maailman kolkkiin. Sieltä poimin tämän viikon fillarin, rantatieltä, vaaleanpunaisen skootterin takaa.

   
    
 

Jo Marina di Massassa, vähän ennen Marina di Carraraa, ilmestyvät tien varrelle valkeana auringossa hohtavat veistookset. Kauempana siintävillä vuoren rinteillä hohtaa valkeaa kivipölyä kuin uutta puhdasta lunta. 

Marmori on kalkkikivestä muodostunut kivilaji, jonka kuumuus ja paine ovat kiteyttäneet. 

Carraran marmori on ollut rakentajien ja kuvanveistäjien suosiossa jo yli kaksituhatta vuotta. Siitä on mm. rakennettu Pantheonin temppeli Roomassa ja siitä leikatut laatat pullistelevat ja kupristelevat Finlandiatalon julkisivussa. Michelangelon kerrotaan vierailleen louhoksilla ja valinneen itse veistoksissaan käyttämiään lohkareita, myös Daavidin komea lihaksikas vartalo on Carraran marmoria. Tosin ks. lohkaretta kuvanveistäjä ei valinnut itse, lohkareen historiasta voi lukea edellisestä linkistä.

Nykyään Carraran valkeaa tai harmaata marrmoria louhii yli 50 yritystä ja Marina di Carraran suuresta satamasta sitä rahdataan niin lohkareina kuin valmiina tuotteina ympäri maailmaa.

   
    
 

TdH retkivauhtia 2015

Se tunne, kun seison Maunulan majalta 9:30 aloittaneen ryhmän kanssa odottamassa samaan aikaan Velodromilta startanneita. Kun Apukuski alias Masan takana tulee pitkä nauha pyöräilijöitä. Onko nuo kaikki tulossa tälle retkelle?!

Helsingin Polkupyöräilijät ry eli HePon lauantairetkien ohjelmassa on pitkään ollut ”TdH retkivauhtia”, se ajetaan muutama viikko ennen varsinaista Tour de Helsinkiä. Haluamme tarjota tilaisuuden tutustua TdH reittiin rauhallisesti, tasaisella noin 20 km keskinopeudella, pienillä juoma- ja suuremmilla ruokapysähdyksillä. 

 Lauantaina 8. elokuuta 2015 olin itse vetämässä retkeä kolmatta kertaa, tällä kertaa sweepinä eli viimeisenä, varmistellen että kaikki pysyvät letkassa. Retken varsinainen vetäjä oli Apukuski alias Masa tai PMatti ja hänen apunaan HePon pj KMatti eli Mane ja Lyydia. Tässä retkessä on aivan erityinen tunnelma, minkä vuoksi toivon jatkossakin voivani olla mukana järjestämässä tätä 140 km lenkkiä. Mukana oli maantiepyöriä, retkipyöriä, hybridejä, cyclocrosseja ja yksi ihan rehellinen fixi, viimeiselle kypärännosto ja kumarrus hienosta suorituksesta. 

Bembölen kahvituvalla, jossa pidimme ensimmäisen pysähdyksen, laskin joukon vahvuudeksi 39 pyöräilijää! Aikaisempien kahden vuoden aikana, jotka olen ollut mukana, joukko on kiitettävästi kasvanut, mutta silti tämä yllätti ennakko-odotuksemme. Kuten Matti & Matti jossakin  vaiheessa totesivat, jatkossa meidän on hieman kehitettävä järjestelyjä, eihän tällä porukalla enää pienet kahvilat (ja varsinkaan WC:t) vedä.

Aamulla Maunulan majan parkkipaikalle ajoi nuori nainen, nosti auton tavaratilasta pyörän ja kertoi saapuneensa Mäntsälästä. – Luin vuosi sitten tästä tapahtumasta samana aamuna Helsingin Sanomien Minne mennä -palstalta, ja harmitti kun en ehtinyt mukaan. Olen nyt seurannut HePon facebook-ryhmää ja odottanut, että tämä retki tulisi uudestaan.

Vastaavanlaisia kauniita lähtötarinoita saimme kuulla useita. 

– Olen seurannut HePon sivuja jo pitkään, mutta olen ajatellut että tämä on jotenkin ”suljettu” porukka. Nyt tapahtumakutsu rohkaisi lähtemään mukaan, mieli teki niin kovasti kokeilla elämäni pisintä retkeä.

– Olen ollut HePon rivijäsen jo jonkun aikaa, maksanut jäsenmaksunkin, mutta nyt houkutti niin kovasti kokeilla pitkää matkaa rauhallisesti että päätin uskaltaa mukaan.

– Olin keväällä siellä kehäratapyöräilyssä, ja kun nyt olen pyöräillyt kesällä vähän enemmän niin päätin tulla kokeilemaan tätä.

  
Nämä ja muut vastaavat viestit ovat tärkeitä meille hepolaisille. Meidän tavoitteemme on tavoittaa koko ajan uusia ihmisiä, jotka kaipaavat seuraa, tukea, rohkaisua ja apua pyöräilyharrastukseensa. Sekä suunnittelussa että tiedottamisessa onkin tärkeää yrittää kuvailla retken tai lenkin luonne siten, että siitä saa realistisen kuvan, ja myös toteuttaa se kuten on sovittu. Tämän blogi-kirjoituksenkin tarkoitus on luoda kuvaa siitä, millainen on TdH retkivauhdilla, ja ehkä näin rohkaista taas ensi vuonna jonkun uuden pyöräilijän mukaan.

Vaikka ryhmän pyöräilijöillä oli hyvinkin erilaiset lähtökohdat pitkään retkeen, oli joukko hyvin toimiva, yhtenäinen ja toisiaan kannustava. Joukkoon mahtui niin maanteiden konkareita kuin niitä, jotka eivät koskaan aiemmin olleet ylittäneet 100 km rajaa. Todella monelle tämä oli kesän pisin pyöräily, olemme todella iloisia että saamme HePossa tarjota mahdollisuuden tähän, jokaisen ilo omasta suorituksesta on yhteinen ilo. Oli sitten kyseessä palauttavaa lenkkiä polkeva juoksija tai jalat lopussa kipeinä omaa ”en olisi aamulla vielä uskonut että pystyn tähän” ennätystä polkeva työmatkapyöräilijä.

  

Lydian sanoin, kaikkien ei tarvitse osata kaikkea. Retkelle voi tulla, vaikkei osaisi vaihtaa rengasta, riittää kun sellainen on mukana. Apu on aina lähellä, tälläkin matkalla kävi kolme rengasrikkoa. Ensimmäisen renkaan vaihtoi KMatti, kaksi seuraavaa pyöräilijä itse, ja aina mukaan jäi joku vetäjistä varmistamaan reitillä pysymisen, kunnes muu joukko olin tavoitettu.

Retki on erinomainen tapa tutustua uusiin ihmisiin, kerätä ja jakaa tietoa, kysyä mikä ikinä pyöräilyssä kiinnostaa, aikaahan on paljon. Retkeilystä, kuntolenkeistä, työmatkoista, talvipyöräilystä, kilpailuista, HePon toiminnasta, varusteista, Team Rynkebystä, puheenaiheita on yhtä paljon kuin polkijoita. Tai sitten polkea ihan hiljaa, nautiskella elokuisesta maalaismaisemasta, joka näyttää ja tuoksuu kauniilta. Tällä kertaa sääkin oli suotuisa, saimme yllin kyllin auringonpaistetta mutta emme pisaraakaan sadetta.

Myös ryhmässä ajaminen oli usealle aivan uutta, moni kertoi pyöräilleensä aina vain yksin. Tämän ja muut aiemmin kuvailevat seikat huomioiden oli lähes käsittämätöntä, miten kauniisti tuo lähes neljänkymmenen pyöräilijän helminauha liikkui ja pysyi koossa! Rehellisesti, tämä oli täyden kympin ryhmä!

  
Koska ajajia oli paljon ja hyvin erilaisia, päättivät Matti & Matti viimeisellä taukopaikalla Nikkilässä tarjota hieman nopeampaa ryhmää viimeiselle noin 30 kilometrille. KMatin mukaan starttasikin pieni joukko, jotka polkivat perille noi 26 km keskinopeudella (KMatti voi tarkentaa). Lähdössä PMatti lupasi shampajaa sille, joka pesisi KMatin Kuninkaanmäen kinkareessa. Ja perillä Velolla totesimme, että jaamme Tuomaksen sinne kuljettamat eväät kaikkien kanssa. – Luotin kaimaan 😉

Tuomas ja Lydia olivat edellisenä iltana hakeneet meiltä rinkallisen tavaraa: kuohuviinilaseja, veitsiä, ruis snackeja pari pulloa shampanjaa, Italiasta tuomaani vuohenjuustoa ja sopressa-salamia. Minulla ja Apukuskilla oli vielä kilistämättä Apparin parin viikon takaiselle PM kullalle, olin silloin pyöräretkellä Italiassa ilman pyörää, ja päätimme tehdä sen nyt vanhojen ja uusien tuttujen seurassa. Laseja olin varannut vain 12, sillä kuten alussa sanoin, en osannut kuvitella joukon kasvavan näihin mittoihin. Mutta hyvin tuo kaikille riitti. Kaikki eivät tulleet Velolle asti, jos koti oli loppumatkan varrella se veti pitkän päivän päätteeksi kuin magneetti. 

Ja se hetki, kun kuulet lauseen: – En olisi vielä aamulla uskonut, että pystyn tähän. Ja että tämä tuntuu näin hyvältä.

Jos mielessä on vielä varsinainen TdH, on hyvä muistaa, että senkin voi polkea ilolla ja innolla, ilman mitään turhia paineita. Siteeraan taas Lyydia, joka lopussa naureskeli Kätilöopiston mäessä (varsinaisessa kuntoajossa) kirittelijöille ja ohittelijoille: – On yksi ensimmäinen sija, sitten on vain muita sijoja. Jokaiselle yksi. 

   
   

Viikon fillari 32/2015 – Trattoria la Buca, Pisa

   
   

Viikon fillari ja fillaristi 31/2015 – Team Orvokin Ridley + Apukuski 

Mukavia uutisia tuli Suomesta. Viikon fillariksi nousee valkea Ridley-ratsu, jolla ei ole vielä etunimeä. Terveisiä vaan Tomille ja kotitalliin/Team Cycle Center CCH. 

Team Orvokin virallinen Apukuski polki sillä sunnuntaina Pohjoismaiden Mestariksi. Apparin kuvan on ottanut toinen Orvokki, HeliVeikki. 

  

  
Onnea Appari! Komiat on uudet villasukat ykköspaikalla 😀

Seuraava kunnon kisa olisi sitten TÄÄLLÄ

Kaikki tiet tulevat Roomasta 4 – Kalteva torni ja suora tie

Jokaisella hyvällä pyöräretkellä syntyy tapoja, joista parhaimmillaan syntyy perinteitä. Meidän kolmihenkiselle hellepyöräilyjoukkueellemme se on Spritz. Spritz Venetiano on viinicoctail, jossa proseccoon lisätään Camparia tai Aperolia ja soodaa. Mieto ja maukas, erinomainen hellepäivän päätös. Spritz e qualcosa mangiare, aperitiivi ja pientä purtavaa, sillä jaksaa hotelliin ja suihkuun.

   
 

Maanantai aamuna lähdimme kauniista Sienasta kohti pohjoista, Ulla omalla fillarilla, minä Hessu cervélolla ja ajokengillä. Mutkitteleva ja kumpuoleva tie halki Chiantin viinialueen oli kaunis. Lähtiessä emme olleet varmoja, tavoittelemmeko Firenzeä vai Pisaa, tälle matkalleon ollut tyypillistä hetkessä eläminen. Olemme nousseet fillarien kanssa junaan ja jääneet kahden aseman päässä pois, kun hyvin ilmastoidussa vaunussa syntyy uusi ja tuore ajatus.

   
 Päädyimme Pisaan, jossa viivyimme pari päivää. Kaupunki yllätti ja viehätti, se tuntui perin italialaisela, kaltaisiamme matkailijoita parveili lähinnä Piazza dei Miracolin alueella kauniin valkeasta marmorista rakennetun tornin kallistumaa kauhistelemassa. Tai ihastelemassa. Tornin luona ei juurikaan oteta selfieitä, sillä lähes kaikki itsensä tornin kanssa kuvaan haluavat toistavat samaa kaavaa, kuvaa jossa sormella tai kädellä tuetaan kaltevaa tornia. 

Pisan tuomiokirkon kellotornin rakennustyöt aloitettiin 1173, mutta jo kolmannen kerroksen kohdalla se alkoi kallistua, ja rakennustyöt keskeytettiin lähes sadaksi vuodeksi. 1272 aloitettiin neljän seuraavan kerroksen rakentaminen, minkä jälkeen työ taas keskeytyi, ja lopuloisesti torni valmistui 1370. Tornia katsoessa huomaa selvästi, ettei yläosa ole niin  kallellaan kuin alimmat kerrokset. Torni onkin itse asiasiaas kaareva, sen ylimpiä kerroksia oikaistiin romahtamisen estämiseksi. Kellotkin on sijoitettu kallistuman vastakkaiselle puolelle.

   
    Sain Hotel Helvetiasta pyörävuokraamon osoitteen ja tiistaina meillä kaikilla kolmella oli viimeinkin fillari alla! Ei niin hääppöinen tuo minun ajokkini, mutta kulkee eteenpäin polkemalla. En ollut tehnyt varausta, joten tyydyin siihen mitä varastossa oli. Hintakaan ei ollut paha, 5 vrk maksoi 65 euroa.

Pisasta on noin 15 km meren rannalle, Marina di Pisaan, jonne poljimme uimaan tuomiokirkkoon tutustumisen jälkeen. Duomoon on ilmainen sisäänpääsy, mutta sitä varten on lunastettava lippu, johon on määrätty vierailuaika. Näin sisällä olevan väen määrää voidaan säädellä, ja jokaiselle vierailijalle voidaan tarjota rauhallinen hetki tutustua tuohon käsittämättömän kauniiseen taideteokseen. 

  
Lämpötilan kivutessa lähelle +40 astetta elävät uimarannat kultakautta. Kuten Pisa ja Marina di Pisa koko rannikko Pisasta La Speziaan rakentuu vastaavista kaksoiskaupungeista, joissa varsinainen kaupunki on mantereella ja rannalla on Marina, ranta-alue. 

Ligurian meren ranta Viareggiosta Marina di Massaan on yhtä uimarantojen ja hotellien jatkumoa. Pohjoismaiselle ihmiselle ranta, jossa merta ei aitojen, pensaiden ja mainosten takaa näe, on outo. Täällä jos missä ymmärtää miten hienoa on se, että ranta kaavoitetaan kaikille yhteiseksi ulkoiltavaksi alueeksi. Yksityisten uimarantojen seassa on harvakseltaan yleisiä uimarantoja, noin 20 km matkalla saa olla tarkkana, jos haluaa pulahtaa mereen ilman rahastusta. 

   
 Keskiviikkona jätimme Pisan ja suuntasimme pohjoiseen juuri tuota rantatietä pitkin. +37 C helle tuntui ihan siedettävältä, kun sekä vastatuuli että pyöräilyn suloinen ilmavirta jäähdyttivät ihoa. Tyypillinen keskustelun aloitus joka paikassa on ”é caldo”, onpa kuumaa, johon minulla on vakiovastaus: – No, meille tämä sopii hyvin, Suomessa on tänä kesänä kylmää. Ja me olemme lomalla, emme töissä.

Joka suunnassa tasaisella ja suoralla tiellä matka eteni helposti. Ranta-alueella on melko hyvä, kilometrien pituinen pyöräkaista, mutta jos mielii edetä hiukankin sujuvammin on syytä ajaa ajotiellä. Jalankulkijat, pysäköintipaikoilta tulevat autot ja monenlaiset helteen rentouttamat jopoilijat pakottavat ajamaan kaistalla hyvin hyvin hiljaa ja varovasti, himmaillen. Jo ennen Marina di Carraraa alkavat valkeat marmoriveistokset olivat meidän pysäyttäjiä ennen risteystä Sarzanaan, jossa viettäisimme yön. 

Marmori on korkeassa lämpötilassa ja paineessa kiteytynyttä kalkkikiveä. Carraran marmori on väriltään valkeaa tai siniharmaata, se on ollut rakentajien ja kuvanveistäjien suosiossa jo antiikin aikana. Renessanssin ajan ehkä kuuluisin kuvanveistäjä Michelangelo käytti Carraran marmoria, hänen sanotaan viettäneen aikaa louhoksilla valitsemalla henkilökohtaisesti käyttämänsä kivilohkareet.

Spritz appelsiinipuiden alla, suihku, pizza ja italian tunti RAI 1:n seurassa. La vita é dolce! 

   
          

Viikon fillari 30/2015 ja Kaikki tiet tuleva Roomasta 3 – kaikki on katoavaista

Tämän viikon fillari on matkalla Italiaan kadonnut Kameli. Ja koska se on kadonnut, ei siitä ole tuoretta kuvaa.

Viisi yötä pyöräretkellä Italiassa ilman polkupyörää. Neljäntenä iltana saavuimme Sienaan. Pimeässä lämpimässä (kuumassa) yössä minä ajoin keskustaan taksilla, ystäväni polkivat omaa tahtiaan. Se tunne, kun albergon vastaanotossa huomaan kadottaneeni passin. Kuin Palazzo Pubblicon museon marmoriin veistetty mies. Eiiii….. 

  

  

Olin siis menettänyt polkupyöräni, sivulaukullisen pyöräilyvarusteita ja passin. Ja oli pyöräretkellä Italiassa.

Mutta kohtasin ensimmäistäkertaa häikäisevän kauniin Sienan. Siena sijaitsee keski-Italiassa, Toscanassa, hieman Firenzen alapuolella. Sen onni oli jäädä kukoistuksensa (1100) jälkeen Firenzen varjoon, tavalliseksi maakuntakaupungiksi, jossa rakentaminen pysähtyi ja jonne II maailmansodan pommitukset eivät kohdistuneet. 

Siena kukoisti erityisesti 1100-luvulla ja monet merkittävät rakennukset, kuten hämmentävän kaunis katedaali, ovat tältä ajalta. 1300-luvulla Siena oli yksi Euroopan suurimpia kaupunkeja, siellä oli noin 100 000 asukasta. Vertailun vuoksi, nykyisin asukkaita on noin 50 000. Sienan kohtaloksi koitui rutto, musta surma, se romahdutti kaupungin väkiluvun ja vaurauden ja pysäytti mm. katedraalin suunnitellut itäosan laajennukset.

Sienan keskiaikainen ydin on vaikuttava, 1400-luvun jälkeen siellä ei juuri ole purettu mitään eikä rakennettu uutta. Kävely kaduilla on hiljentävä kokemus. Mahtavia rakennuksia, puna-ruskean kiven lämmintä harmoniaa. Eikä matkailijoita kuten muistojeni Fienzessä, rauhallista, ei jonoja joita pelkään kuin mustaa surmaa.

   
      Vietimme Sienassa kaksi yötä, mutta välillä vaihdoimme majapaikkaa. Italiassa on kuuminta 136 vuoteen, ja jos sikojakin suihkutetaan niin vähin mitä matkailija voi odottaa on ilmastoitu huone. Tarkista päivittäin polkupyöräni tilanteen, mutta suunnittelemme matkamme jo 2:3 periaatteella. Kaksi fillaria, kolme ajajaa. Maanantaina matka jatkuu, tarkemmat suunnitelmat teemme aamukahvin äärellä. 

Näyttää siis siltä, että Italiaan voi tulla onnistuneelle pyöräretkelle myös ilman fillaria. Passikin löytyi, se oli jäänyt pyörävuokraamoon Orbetelloon ja lähtee postissa ystävieni luo Schioon. Ja maanantaina ajelen Hessun cervelolla, jotain täytettä pitäisi ajokenkiin saada.