Avainsana-arkisto: Napoli

SSS 163 – Syksy, sade ja Sorrento

Kun keväällä 2015 sain tietää, että seuraavana syksynä minulla olisi työstäni erityisopettajana viikon syysloma, varasin sen enempää miettimättä lennon Napoliin. Taakse jäänyt syksy ja talvi olivat olleet minulle monin tavoin poikkeuksellisen raskaita, syksy 2014 jäi myös monen muun muistoihin pimeänä, pilvisenä ja harvinaisen  valottomana. Marraskuussa saimme peräti 18 tuntia auringon paistetta.

Toivoin valohoitoa Italiassa, hetkiä ystävien kanssa. Matkoja luontoon, historiaan, taiteeseen, pysähdyksiä italialaisen ruoan äärelle. Halusin pyöräillä Napolinlahden etelärannalla, Sorrenton niemimaalla ja Amalfin rannikolla, sinne hankkisin vuokrafillarin.  
Googlen avulla löysin Sorrento Biken. Valeria vastasi sähköposteihini aina nopeasti ja ystävällisesti, asiointikieli oli englanti. Palvelu perillä oli yhtä hyvä kuin virtuaalinen ensivaikutelma. 

Saavuin matkaani lähteneen Matin kanssa Sorrenton asemalle sateisena lauantaina, pyöräliike oli lyhyen kävel,ymatkan päässä, ja vaikka se ei ollut varsinaisesti auki päästi myöhemmin omistajaksi osoittautunut, toimistossa hääräillyt herra meidät sisälle. Valitsimme pyörät, laitoimme ne ajokuntoon, kirjoitimme sopimuksen ja haastelimme mukavia. Lopuksi herra, jonka nimeä en valitettavasti muista, kieltäytyi tilaamasta meille taksia vaan halusi ajaa meidät liikkeen pakettiautolla ylös kukkulalle, jonka rinteellä oli maatila, jossa asuisimme. Seuraava päivä oli sunnuntai ja liike olisi kiinni, mutta sovimme tapaamisen kello 12. Pohjois-Italiasta myöhään lauantai-iltana saapuvat ystävämme saisivat tulla valitsemaan fillarit. 
Nelihenkisestä seurueestamme kaikki saivat mitä halusivat. Matti maantiepyörän, Roberto sähköavusteisen, minä ja Rita hybridit. Toinen tarakalla, kotoa tuotua sivulaukkua varten. 

KUVAT: vuokrapyörät majapaikkamme pihalla, Sorrento Biken myymälä (vuokraus samassa).

   
Sähköavusteinen pyörä on erinomainen apuväline tasaamaan ryhmää. Porukassa poljetaan aina ”heikoimman” mukaan. Itse olen usein ollut tuo porukan heikoin, sillä kysehän ei ole omasta kunnosta vaan missä seurassa poljet. Tiedän hyvin, miltä tuntuu survoa ylös Vesuviuksen rinnettä, kun ajoseura polkaisee sen samaan aikaan kahteen kertaan. Tai kun perillä jossakin oma pää on sumea ja katse harittaa, kun muut silmät kirkkaina katselevat maisemia.

Sähköpyörä mahdollistaa ensinnäkin sen, että seurue voi mennä minne haluaa, ei sinne minne kaikki jaksavat. Lisäksi se tarjoaa käyttäjälle miellyttävän ajokokemuksen, jossa voi keskittyä jutteluun, maisemien katseluun ja vaikka valokuvaamiseen, sen sijaan että kaikki enegria menee polkemiseen ja mielessä toistuu vain yksi sana, jaksaa, jaksaa, jaksanko….

On vaikea kuvailla, millaista iloa ja itsevarmuutta Roberton ensimmäinen kokeilu sähköavusteisella fillarilla häneen pyöräilyynsä toi. Palauttaessamme pyörät Sorrento Bikeen hän totesi pilke silmässä odottavansa tänä vuonna erityisen paljon Joulupukkia. 
Meillä oli käytettävissä viikonloppu, kaksi ajopäivää, minkä jälkeen ystävämme palasivat Pohjois-Italiaan ja me siirryimme Napolinlahden toiselle puolelle, Napoliin. Ensimmäisen päivän kohde oli Amalfin rannikko, Costiera Amalfitana, yksi kauneimmista teistä, joita olen koskaan ajanut. Olin itse siellä nyt kolmatta, Matti toista, ystävämme ensimmäistä kertaa. 
Tie SS 163 mutkitteleee jylhällä rantapenkereellä maisemassa, joka kuuluu Unescon maailmanperintöluetteloon. Sekä luonnon kauneus että ihmisen sopeutuminen erityiseen ympäristöön ovat vertaansa vailla. Amalfin kaupunki melko keskellä tuota rannikkoa on kukoistanut jo keskiajalla, aikanaan se on ollut merkittävä kauppakeskus. Tällöin yhteydet sinne, kuten muihinkin rannikon kaupunkeihin, on hoidettu pääsääntöisesti meriteitse, tai vuorenharjanteen yli polkuja pitkin. Rantatie on rannikon historiaan nähden hyvin uusi. 

KUVAT: Amalfin rannikkoa, keraamiset kilometrilaatat, Positano, opastaulu rantatielle.

  

  

  

   
Amalfin rannikko ja sen pienet kauniit kaupungit ovat hyvin suosittuja turistikohteita, niissä saakin varautua vuodenajasta riippumatta melkoiseen ihmispaljouteen. Tiellä kulkee tasaiseen tahtiin autoja, minubusseja ja suurempiakin busseja, joiden rinnalla on taas kerran helppo ymmärtää polkupyöräilyn sietämätön vapaus. Pysähdyspaikat rantatiellä ovat vähissä ja ne ovat melko pieniä, joten niillä oli kanssamme yleensä vain jokunen moottoripyörä. Ohi ajavien autojen ikkunoista matkailijat koettivat ottaa valokuvia maisemista, tuntematta ihollaan tuulta, kuulemattameren ääntä, maan tuoksuaa. No, on monta tapaa tehdä matkaa, ja nuo bussit kuljettavat alueella paljon tärkeää rahaa, varmasti enemmän kuin me, jotka pysähdyimme vain kahville. 

KUVAT: Pianida amlfitana, kahvipaussi Amalfin kaupungin satamassa.

   
Amalfin rannikosta ja sen kaupungeista on paljon luettavaa, lopussa joitakin linkkejä. Positanon kuvankauniissa pikkukaupungissa toimii myös suomalainen kulttuurimatkailuyritys Ars Mondo, joka järjestää monenlaisia räätälöityjä matkoja niin Positanoon kuin Roomaan. 
Oma majapaikkamme oli Agriturismo eli maatilamajoitus Sant´Agnellon kukkulan rinteellä (Colli di Fontanelle), nimensä Gli Ulivi mukaisesti oliivipuiden keskellä. Rauhassa, hiljaisuudessa ja pimeydessä, jossa saatoimme illalla suurelta terassilta katsella tähtitaivasta ja Napolinlahden valoja, aamulla Vesuviusta jonka takaa aurinko nousi. Kylässä oli myös hyvä ravintola, ristorante pizzeria Stellucia, josta sai sekä erinomaista pizzaa että hyvää päivän kalaa, toki myös kaikkia muita lähialueen antimia.

Oli pähkinöiden ja khaki-hedelmien aika, oliivien keruu alkaisi pian lähtömme jälkeen. Majatalon isäntä oli tarkka, että puista poimittiin vain kypsiä, mehukkaita khakeja, niin kypsiä että kanta jäi puuhun. Ylpeänä hän kantoi meille aamiaiselle tarjottimellisen kauniisti leikattuja hedelmiä, mieleeni ei tullut hiiskahtaakaan siitä, millaisia khaki-hedelmiä saimme samaan aikaan rakkaasta K-kaupastamme. Lähiruoka on lähiruokaa, kotona meillä oli parhaillaan palsternakan ja maa-artisokan sesonki, niitä oli vielä viimeiset odottamassa kasvimaalla. Herkkuja nekin. 

KUVAT: Gli Ulivin opastaulu, majapaikka puutarhasta kuvattuna, näkymä terassilta Napolinlahdelle (Vesuvius), kiivit kypsyvät, talon kissoja, khaki.           
Sää lokakuussa voi olla hyvin vaihteleva. Kolme vuotta siten samoihin aikoihin osuimme keskelle hellepäiviä, ihmiset palasivat uimarannoille ja olimme kuin keskellä kesää. Tälläkin kertaa oli lämmintä, 16-22 astetta, mutta pilvet toivat mukaan jännittävän lisän. Ensimmäisenä iltana, odottaessamme ystäviämme, pyöräilimme jäätelölle majapaikastamme alas Sorrentoon. Kavutessamme takaisin oli pimeää ja saimme päällemme ukkoskuuron, joka sai autot pysähtymään tien varteen. Sade on kuitenkin lämmintä, joten kokemus oli lähinnä, lämmin sade iholla ja fillarin valot pimeässä yössä ovat hyvänolon hetki. 

Kuva: Gelato! 

 Toisena ajopäivänä suuntasimme länteen, kohti Sorrenton niemimaan kärkeä. Aluksi nousimme tietä SS 145 Sant´ Agata sui Due Golfi -kylään, ja nimen mukaisesti matkalla sinne saatoimme muutamasta kohdasta ihailla samaan aikaan molempia niemeä ympäröivää lahtea, Napolin- ja Salernonlahtea. Kylästä siirryimme pienelle tielle ja poljimme pikkukylien kautta Terminiin, josta avautui hieno näkymä Caprille. Tai oikeastaan laskettelimme, sillä matka taisi olla yhtä huimaa alamäkeä. Tie jatkui rantaa mukaellen pikkukylien kautta Sorrentoon, se oli hiljainen ja rauhallinen, mukavasti mutkitteleva.

KUVAT: Due golfi, Capri, keraaminen kartta, matkantekoa 😉       
Sorrento, O sole mio, on minulle sitruunainen kaupunki, limoncello liköörin lisäksi siellä on onnistuttu kehittämään sitruunasta kaikkea mikä vain on mahdollista. Kävimme sitruunaostoksilla, sillä ystäväni Rita halusi tehdä jouluksi limoncelloa sorrentolaisista luomusitruunoista. Ja lisäksi pohjoiseen piti viedä babaa, tuota ihanaa napolilaista leivonnaista, joita meillä oli vielä aikaa syödä Napolissa.
Aluksi tarkoituksemme oli pyöräillä vain 1+2 Sant´Agnellossa viettämäämme päivää, ja minä pitäydyinkin suunnitelmassa. Kun lähdimme Sorrentosta Circumvesuviana -junalla Napoliin oli mukanamme kuitenkin yksi fillari. 

KUVAT: Hedelmäkauppias Sorrentossa, luomusitruunoita limoncelloon, baba, junassa.  

     

 
 Tavallisesti Italian paikallisjuniin ostetaan lippu itselle ja toinen mukana olevalle polkupyörälle, mutta tällä kertaa niin yrittäessäni virkailija sanoi biciclettan kuuluvan matkatavaroihin. 
Majoituimme Napolin keskustassa, Via Toledon kävelykadun varrella, viehättävässä kahden huoneen B&B paikassa Via Toledo 156

KUVAT: Piazza Museo, Piazza del Gesú Nuovo, metro Universita, Via Toledo.

    
  Olin etsinyt majoituksen itseäni ajatellen, tarkitukseni oli Napolissa keskittyä kaupunkiin ja historiaan. Olisimme aivan uuden metrolinjan vieressä (linea 1, Via Toledo) ja kävellenkin sijainti oli mitä mainioin. Niinpä joka aamu, kun minä lähdin tapaamaan jokapäiväisiä kirkkoja, luostareita, linnoja ja museoita, nousi Matti pyöränsä päälle ja suuntasi ulos ruuhkaisesta keskustasta. Aamukahvilla tai edellisenä iltana hän kyseli, mihin kannattaisi polkea, ja minulla tunnetusti ideoita riittää. Caserta, Bacoli? Ja Mattihan polki, tapansa mukaan ilman karttaa, ilmansuuntia ja tienviittona seuraillen. Illat vietimme yhdessä, nauttien napolilaisesta ruoasta sekä vanhoista ja uusista ystävistä.

KUVAT:  Matti lähdössä matkaan, Via Toledo, Chiesa di Sant´Anna dei Lombardi (entisöinnin alla), Castel Nuovo, Masan matkakuva Casertasta, Castel Nuovo, Castel Ovo (näkymä Napoliin) ja Santa Chiaran luostari.               
Valohoitoa? Sitähän minä lähdin etsimään. Sain pilvipoutaa, vähän aurinkoakin, lisäksi hurjia ukkoskuuroja niin Sorrenton niemimaalla kuin Napolissa. Sain viettää ensimmäiset pikkujoulut, glögiä ja poroa Italian taivaan alla. Syödä hyvää pastaa ja täydellstä pizzaa, tanssia, istua ja ihmetellä. Neuloa lentokoneessa ja Frankfurtin kentällä (suoria lentoja Napoliin ei ole) sandaalisukkaa, joka odottaa jo seuraavaa matkaa. Siis täydellisen syysloman.

Löysin uusia ajatuksia, ja se on kai parasta, mitä ihminen voi saada. Hyvän uuden juustotuttavuuden lisäksi 😉 Sitä tulivat kotiin saavuttuamme ystävät maistelemaan, sillä jaettu ilo ei ole klisee vaan tosi.

Tämä tarina päättyy näihin kuviin, mutta matka ei lopu koskaan. Rämön Matin sanoin, ”pyöräretkelläjoka päivä”, joskus kotona, joskus muualla.

KUVAT: Pikkujoulut Gli Ulivissa, kalapastaa RE ALFONSOssa, pizzalla Renaton ja Gianluigin kanssa heidän kotikulmillaan, ricotta-palleroita Trattoria Nellellassa, juustokaupassa, caffe, yötanssit Piazza del Plebiscitolla (tuttavan tutun 50-vuotis syntymäpäiväjuhlat), svogliatella leivonnainen, pizzaa, yksityiskohta Via Toledon metroasemalta, tuleva sandaalisukka, arancino eli riisipallo, joita olen muuten kokannut kotona.  Oli kiva nähdä, että ne ovat ihan samanlaisia kuin minun tekeleeni, onnistuin siis aika hyvin italialaisen keittokirjani kanssa.

   
    
    
    
    
    
 

Amalfin kaupungista: https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Amalfi  

Amalfin rannikko, paljon maisemakuvia (automatka): http://tamamatka.pallontallaajat.net/2014/02/18/amalfin-rannikko-matkalla-sorrentoon/

Amalfi ja Capri, Iltalehti: http://www.iltalehti.fi/matkajutut/2011070713910527_ma.shtml

Amalfin annikko, Reissausta ja ruokaa blogi: https://reissaustajaruokaa.wordpress.com/2013/09/18/italia-aina-vain-upeampana-amalfin-rannikko/

Mainokset

Viikon fillari 45/2012 – Kaikkien sähköpyörien puolesta!

Tämän viikon fillari on yksi niistä monista sähköpyöristä, jotka ovat ilmestyneet Napolin ja Sorrenton kaduille ja teille.

Kuten reilu viikko sitten jutussani Ei ole Napoli entisellään kerroin, noissa eteläisen Italian kaupungeissa on tapahtunut vuodessa varsinainen polkupyörien invaasio. Kesällä 2011 oli polkupyörän bongaaminen lähes yhtä haastavaa kuin Kuoipuksen Armenian visiitillä, syksyllä 2012 fillareita oli kaikkialla.

Erityisesti huomiota kiinnitti sähköpyörien suuri määrä, mikä on aika ymmärrettävää mäkisessä, jopa vuoristoisessa ympäristössä. Kun hikoilimme Apukuskin kanssa auringonpaahteessa ylös Positanon kaupungista, polki perässämme nuori nainen siistissä tummassa jakkupuvussaan. Eikä hikoillut 😉

Sähköavusteiset pyörät tulevat, ja hyvä niin. Ne ovat mainio kaupunkiautoilun vaihtoehto.  Tavarafillari koeajoi lokakuussa sähköavusteisen laatikkipyörän. Itse haluan toistaiseksi kasvattaa reisilihaksiani kauppamatkojenkin ohessa, mutta ei sitä koskaan tiedä mitä ikä ja vuodet tuovat tullessaan.

Vesuvius, rakkaani!

Kesällä 2011 fillaroin ystäväni Sonjan kanssa kymmenen aurinkoista päivää Napolissa (juttuja kategoriassa 2011 Vedi Napoli). Ehdimme Enzon ja Carlon vuokrabiancheilla Sorrentoon, Amalfin rannikolle, Salernoon,  Pompeijiin, Ischian saarelle ja Napolin keskustaan, mutta yksi jäi silloin tavoittamatta: Vesuvius, rakkaani.

Kun lähdin lokakauussa 2012 Apukuskini kanssa valohoitoon samoihin maisemiin olin päättänyt tutustua lähemmin tähän Napolinlahden maisemaa hallitsevaan tulivuoreen. Aloitin hieman kauempaa, Sorrentosta, jossa sain jo aamulla herätessäni katsella Vesuviuksen profiilia hotellihuoneeni pohjoisen puoleisista ikkunoista (Hotel Regina, Sorrento).

Ensimmäisten päivien aikana katselin Vesuviusta Sorrenton suunnasta monesta eri kulmasta, odotin.

.

Vesuvius, italiaksi Monte Vesuvio, on yksi Campanian vulkaanisen kaaren tulivuorista.  Se sijaitsee noin 9 km Napolista itään, Napolinlahden pohjukassa.  Vesuvius on purkautunut useita kertoja, viimeksi 1944, jolloin se tuhosi mm. San Sebastianon ja Massa di Somman kylät. Tunnetuin on varmasti vuoden 79 purkaus, jolloin tuhkaan ja laavaan hautautuivat Pompejin ja Herculaneumin kaupungit.

Aloitimme matkamme Vesuviukselle Napolista, josta poljimme Ercolanoon, Herculaneumin kaivauksille. Mielestäni Herculaneum on mielenkiintoisempi paikka kuin Pompei, se on myös kokonsa puolesta helpommin lähestyttävä. Vuoden 79 purkauksessa tuhka ja laava romahduttivat Pompeijissa monia rakennuksia, sen sijaan Herculaneumissa kaupungin täytti kiehuvan kuuma muta, joka samalla muodostui sen suojaksi.

Ercolanosta suuntasimme ylös kohti Vesuviusta. Tulivuoren korkeus on 1281 m, mutta tie päättyy noin 100 m ennen lakea. Varsinainen nousu on oikeiun mukava, sillä noin 13 km taipaleella nousua on tosiaan tuo 1000 m. Juuri tällaisten kinkareiden vuoksi on välillä lähdettävä polkemaan kotikontuja kauemmas.   2009 Giro d´Italian 19 etappi päättyi tänne. 

Poljimme mäen omaa tahtiamme, Apukuski suhasi omia vetojaan edes takaisin rinnettä. Kilometrejä hänelle kertyi siis enemmän kuin minun nousussani 😉 Varsinainen nousu on hyväkuntoista tietä, jyrkissä mutkissa fillarilla pääsi sujuvasti turistibussien ohi.

V niin kuin Vesuvius. Smurffi lasketteli omaa mosaiikkiaan seuraavana päivänä Galleria Umbertossa. Tämä nousu ei todellakaan ole Italian pyöräilyn helmiä, mutta vuori itsessään on sellainen klassikko, että se on hyvä kokea. Elämä on ihmisen parasta pyöräilyaikaa!

Pizzeria Vesi Napolissa tarjoilee muuten pizzaa, joka on nimetty Vesuviuksen mukaan. Kraateria muistuttavan kuoren alla on ihanaa ricotta-juustoa…

Tien päässä oli niin paljon busseja ja ihmisiä, että valokuvaus ei tullut mieleenkään. Se vain ei sopinut siihen paikkaan ja hetkeen. Istuimme tovin, juttelimme ihmisten kanssa, englanniksi ja käsiviittomin. Moni oli ajanut minun ohitseni ja halusi kysellä matkani tarkoitusta ja tarkoituksemuutta. Apukuski ehdotti, että voisin hakea ulkoministeriöstä vienninedistämistukea.

Ei ole Napoli entisellään

Tasan viikko sitten, sunnuntaina 21.10.2012, talutimme Apukuskin kanssa fillarit lauttaan ja siirryimme Sorrentosta lahden toiselle puolelle Napoliin. 30 minuuttia, 12 €/ henkilö + 6 €/pyörä. Olimme polkeneet luonnonkivistä ladotun rantatien Napolista Sorrentoon edellisellä viikolla, yhdensuuntainen matka riitti. Se oli koettu.

Kivet tiellä on ladottu 45 asteen kulmassa etenemissuuntaan, joten Unioninkadun kaltaista etupyörän uppoamisvaaraa ei ole, vaikka saumavälit ovat välillä pelottavan suuret. Maastopyörällä matka olisi sujunut jouhevammin, etenin Kamelilla noin 10 km tunnissa. Eikä tuolla etanaetapilla ollut mäkiä, silloin tällöin jokin loiva nousu ja lasku. Kokemus sekin, siinä ehti katsella ympärilleen. Jotain hyvääkin tuossa kammottavassa tienpinnassa oli, esim. lasinsirut upposivat turvallisesti syviin saumaväleihin.

Ei ollut Napoli enää entisellään. Olimme piipahtaneet kaupungissa jo menomatkalla Sorrentoon, haimme Apukuskille Milano Ciclistä Jerryn vuokrafillarin. Tällä pikavisiitillä en kuitenkaan ehtinyt huomata muutosta, joka kaupungissa on tapahtunut reilun vuoden aikana (Kesäkuu 2011, Vedi Napoli).

Olen seurannut talven mittaan Cicloverdi FIAB Napolin  juttuja ja kuullut yksittäisiä kommentteja  tutuilta, mutta silti yllätyin. Maailman halvin pyöräkaista, katuun maalattu fillarin kuva, voi ola pieni juttu ihmiskunnalle mutta suuri asia napolilaisille pyöräilijöille.

Reilu vuosi sitten kesällä 2011 etsin parin päivän visiitillä viikon fillareita, mutta sain bongattua koko kaupungista vain pari polkupyörää. Napolin arjessa ei yksinkertaisesti ollut polkupyöriä. Ystäväni Gianluigin sanoin: ”Olimme vuosia Renaton kanssa lähes ainoita pyöräilijöitä keskustassa, erikoisuuksia”. Toki tämä kaksikko ei ole ihan pyöräilyharrastuksen tavallisimmasta päästä, Buddy Biket eivät ole vielä kovin yleisiä.Renato on Gianluigin hurmaava 17-vuotias autistinen poika, joka on saanut koko ikänsä ajella Napolin rantoja ja puistoja isänsä kyydissä.

Nyt kaupungilla oli paljon erilaisia pyöriä ja pyöräilijöitä! Mm. koko pitkä ja kaunis rantakatu on suljettu autoilta ja muutettu kävely- & pyöräilykaduksi, viikonloppuisin siitä muodostuu varsinainen huvipuisto. Mielenkiintoista oli huomata liikenteessä myös monia sähköavusteisia polkupyöriä, niin Napolissa kuin lahden toisella puolella Sorrentossa ja Positanossa. Pyörällä poljettiin myös tumma puku päällä.

Mikä tämän muutoksen sitten on saanut aikaan? Tiedustelin asiaa kahdelta pitkän linjan pyöräilyaktivistilta, Antoniolta ja Claudiolta, ja he olivat yhtä mieltä syistä.

Molempien mielestä nopean muutoksen takana on ennen kaikkea  talouden kriisi, mutta käytännössä liikkumista pyörillä ovat edistäneet uudet rakennetut ja rakenteilla olevat pyöräilyverkot ja kaistat  (katuun oli maalattu jopa opasteita, porto), nuoret ihmiset, jotka ovat nopeasti omaksuneet polkupyörän omaksi tavakseen liikkua sekä mahdollisuus kuljettaa pyörä ilmaiseksi köysiradalla – Napolissa korkeuserot kaupungin ydinkeskustassa ovat huimat.

Luonnollisesti kaikki konkreettiset muutokset ovat edellyttäneet kaupungin johdolta tahtoa ja rohkeutta tehdä muutoksia, joita varmasti on vastustettukin voimakkaasti. En usko, että esimerkiksi kauniin rantakadun muuttaminen kävelykaduksi on tapahtunut kivuttomasti, sehän on vienyt monta kilometriä aiemmin autoille varattua tilaa.

Reilu vuosi sitten valittu uusi pormestari Luigi De Magistris on monien mielestä merkittävä yksittäinen muutoksentekijä. Samalla kun polkupyörät ovat lisääntyneet ovat katujen jätekasat pienentyneet, suurelta osin jopa kadonneet. Lupaukset eivät jääneet vaalipuheiksi.

Varmasti suuri merkitys kaikella on aktiivisilla kansalaisilla, jotka ovat vuosia tehneet työtä pyöräilyn edistämiseksi. Cicloverdi FIAB Napoli & Critical Mass Napoli ovat varmasti luoneet osaltaa pohjan muutokselle, nyt aika vain oli oikea.

Napolissa toteutuu minun ajatukseni pyöräilyn tulevaisuudesta. Emme tarvitse lisää pyöräteitä vaan lisää pyöräilijöitä ja asennetta. Mitäs jos vain maalattaisiin Mannerheimintielle pyörän kuvat asfalttiin ja jatkettaisiin ajamista siellä autojen seassa. Liikenteen kaoottisuudesta huolimatta (napolilaisilla ei ole liikennesääntöjä, vaan kukin ajaa miten parhaaksi näkee) jokainen autoilija kunnioittaa polkupyöräilijää. Autot voivat hivuttaa ja kolhia toisiaan, mutta eivät fillaria.

Löysimme Apukuskin kanssa keskustasta myös jotakin aivan erinomaista, josta olisi opiksi muillekin. Siis jäätelön lisäksi. Jalkakäytävien/pyöräteiden luiskat olivat erinomaisia, niiden kohdalla ei tarvinnut pelätä.

En tiedä milloin maailmaa fillarillaan kiertänyt Matti Rämö on viimeksi pyöräillyt Napolissa, mutta varmasti hänkin laskisi kaupungin sijoitusta ranking-listalla ”maailman kauheimmat pyöräilykaupungit”.

Onneksi pari asiaa oli Napolissa kuitenkin ennallaan. Kuten pizza, sfogliatella ja Vesusius. Ja ihanat ihmiset.

Viikon fillari 43/2012 – C2C

Sorrento, IT

Vähän myöhässä tämän viikon fillari, syy näkyy kuvassa. Viikon fillari olkoon Jerryn vuokra Bianci C2C, jonka palautimme eilen Napolin Corso Novaralla Milano Cicliin. Enemmän pyöräilyä, vähemmän bloggaamista.

Bianchi C2C

Vuokrapyörän seurana oli minun oma Kameli, jonka pienintä eturatasta pääsin viimeinkin kokeilemaan 🙂 Alimman kuvan kinkareelle kuljettiin viimeiset sadat metrit portaita, joten fillarit kannettiin olalla. Taustalla Capri.

Lisää pyöräilytarinoita Napolin ytimestä ja takamailta jos keittiöremontilta kerkiää..

Monte S. Costanzo, Campania, IT

Viikon fillari 42/2012 – Ti amo!

Napoli, kesäkuu 2011.

Fillarillaan ristiin rastiin maailmaa reissanneen Matti RämöPahimmat pyöräilykaupungit TOP 4 listan ykkösenä komeilee Napoli. Apukuski, joka ei ole vielä Napolissa fillaroinut, luki sen suosituksekseksi tai ainakin haasteeksi. Siis sinne, syyspyöräilylle Sorrentoon, Amalfin rannikolle ja Napoliin! Vesuvius jäi viimeksi kapuamatta.

Rämön kirjat ovat tämän linkin päässä.

Rakkaudesta Napoliin ja pyöräilyyn

Urban routes – Napoli by bike.

Jerry de Concilio & Carlo Milano, venetsialaistunut fillarimatkailuyrittäjä & napolilainen fillarikauppias aloittivat opastetut pyöräretket siivotussa Napolissa, pizzan kotikaupungissa,  syksyllä 2011.

Carlon Milan Cicli Napoli -liikkeessä voi vierailla Corso Novaralla, näillä kotisivuilla tai vaikkapa facebookissa.

Tuttuja miehiä molemmat. Carlo vuokrasi viime kesänä minulle ja Somille Bianchit Napolin reissulla (Napoli-Sorrento-Amalfi-Pompei-Ischia) ja Jerry tietysti järjesti kontaktin tulevaan yhteistyökumppaniinsa Carloon. Jerry itse on taas tuonut minulle ja ystävilleni fillareita useampaankin italialaiseen kaupunkiin, That´s amore.

Lue lisää opastetuista Napolin fillariretkistä blogista Urban Routes.

Vedi Napoli e poi muori – nähdä Napoli ja kuolla.

Jonakin päivänä, siis kuolla, Napolin olen jo nähnyt 😉 Viime kesänä poljin ja söin pizzaa siellä ystäväni Somin kanssa, tarinoita ja kuvia siltä reissulta voi katsella kategoriasta 2011-06 Vedi Napoli. Tässä muutama makupala.