Avainsana-arkisto: jäätelö

Syksy, Alpit, omenat, artisokat ja Team Orvokki.

Rakastan kesää ylitse kaiken, mutta syksy on ehdottomasti lempivuodenaikani. Iloksi ja innostukseksi, rakkaudesta Suomen syksyyn.

IMG_2379 ok1

Syksyllä keräämme kesän satoa, syksyn luonteeseen kuuluu yllättävyys ja ennustamattomuus. Yhtenä yönä tulee halla ja katsoo mitä olemme jättäneet kasvimaalle, siitä alkaa talvi ja lumen odotus. Pimeässä kaapissa vihreät tomaatit vapisevat, huh, selvisimme. Omenat putoavat puista, jos emme poimi niitä, pensasaidan marja-aroniat alkavat muuttua ryppyisiksi mummoiksi.

Värit valtaavat metsän. Syys-lokakuussa on hyvä varata joutilaita vapaapäiviä, ei mitään, ei mihinkään. Jotta olisi aikaa ja tilaa heittäytyä syksyyn.

Aloitin viikonloppuni Jädelino-treffeillä toisen tyttäreni kanssa ihanassa helsinkiläis-italialaisen jäätelön kotiluolassa. Hyvä kahvi ja parempi jäätelö, tällä kertaa kuin Italian lippu. Jädelino on Sörnäisten Teurastamolla toimiva jäätelöbaari, Gelateria, joka valmistaa ja myy italialaista artesaanijäätelöä. Vaikka yritys on nuori, alkaa se Keskuspuiston tapaan olla helsinkiläinen paikka, joka kuuluu yleissivistykseen.

IMG_2263 ok

Poljin kotiin kasvimaan kautta, nostin maasta artisokan mukuloita ja piparjuuren, nyhdin vähän tuoretta minttua. Lämmin syksy jatkaa kasvien kasvukautta, pari viikkoa sitten tapasin metsässä kukkivan valkovuokon.

Kotona minua odotti syysyllätys, Apukuski ja Miksu e. Torppis omenakassien ja -vempainten kanssa. Alpeilta kotiutuneet kotikinkareen sankarit puhkuivat voimaa ja innostusta, minä en. Vetäydyin nopeasti takavasemmalle, itsekin yllätyin ketteryydestäni. Todellisen vaaran hetkellä kehoon ikääntymisen myötä hiipinyt kankeus katoaa silmän räpäyksessä. Apukuski ymmärsi tarjota minulle lasillisen ystävämme Roberton lähettämää Val Mairan yrttilikööriä, mulkoilin tuvan perältä omenanhuuruisia miehiä.

Omenahärdellin päätyttyä käynnistin oman laboratorioni. Sain kuluneella viikolla ihanaa luomuhunajaa Jyväskylästä, kesällä bongatun Polin hunajagrappan innoittamana uutin syksyisen kasvimaan viimeistä antia hunajalla makeutettuun viinaan. Minttua, saksankirveliä ja rosmariinia, sitruunat ja laventeli piti ostaa.

Lauantaina 4. lokakuuta vietetään Suomessa kansallista korvapuustipäivää. Niinpä viruin lauantaiaamuna futonillani pitkään, join alkukahvit ja odottelin virallista korvapuustiaamiaista, joka pohjoishelsinkiläisen uusperinteen mukaisesti tarjoiltiin vuoteeseen hunajamaitokahvin kera. Wow, tällaisia juhlapäiviä rakastan! Loppuvapaapäivän ohjelmaan kuului fillarilla tehty omenasoseen ja korvapuustien jakelukierros tyttäriemme oville Sörnäinen-Haaga, sekä lammaskaalin keitto ja nautiskelu. Huh, mikä päivä!

Sunnuntaina Miksu nousi taas rappusiamme ylös omenakassit käsissä, tunti sen jälkeen kuopuksemme karautti pihaan valkealla ridleyllä ja ryhtyi omenaoppipojaksi.  Taas kerran vetäydyin tyylikkäästi kulisseihin lukemaan italian sanoja, Team Orvokki henkeen omenamies Miksu vapautti minut pilkkomisen, keittämisen, veivaamisen ja purkittamisen ikeestä. – Tarvitaanhan me tiedottaja.

Viikonlopun päätteeksi, suomalais-italialainen syysillallinen kolmelle. Tattikeittoa, ricotta gnoccheja rosmariinivoissa, lohiburgerit ja hunajapaahdettua maa-artisokkaa, syrnikkejä mansikalla höystetyllä italialaisella hunajalla alla Val Leogra.

Kiitos sisarelleni Ilselle tateista, ja siitä että sain syksyni ennen kuin se meni 😉

Gnocchi di ricotta eli ricotta mykyt: 500 g ricotta-juustoa, 2 kananmunaa, 100 g parmesan-juustoa, suolaa, muskottipähkinää, 250 g vehnäjauhoja. Sekoita taikinaksi, anna levätä, leivo pötkyläksi josta leikkaat paloja. Keitä sulatussa vedessä, kypsä gnocchi nousee pintaan. Tarjoile kastikkeen kera, itse haudutin rosmariinin oksaa sulatetussa voissa, jossa pyöräytin mykyt.

Lohiburgerit: Lohta ja keitettyä perunaa 2:1. Kuutioi molemmat raaka-aineet, laita kulhoon, ripottele päälle suolaa ja muskottia, leikkaa sekaan tuoretta timjamia. Puristele taikinaksi niin että perunat osittain hajoavat. Muotoile pihviksi ja paista pannulla voissa.

Paahdoin burgereiden lisukkeeksi paistinpannulla kuutioitua maa-artisokkaa, jonka maustoin hunajalla ja suolalla. Lisäksi timjamilla ja hunajalla maustettua smetanaa ja mustaherukkahilloa, nam!

Mainokset

Maa-artisokkarisottoa ja hunajajäätelöä

Pienen hetken jouduin miettimään, miten rakentaisin riittävän kestävän aasinsillan, jotta voisin ylistää pyöräilyblogissa maa-artisokkaa, tuota syksyllä kauniin rikkaruohon lailla palstoilla ja puutarhoissa rehottavaa mukulaa, sekä hunajan ja jäätelön pyhää liittoa. Vain pienen…

IMG_2222.JPG
Jos vaikka näin: Viime kesänä palstallamme kasvoi lähinnä perunaa, sipulia ja maa-artisokkaa. Viljelmän kun oli tultava toimeen koko kesä pelkällä Apukuskilla, minä ja polkupyöräni olimme matkalla kohti Italiaa. Italiaa, jossa söin päivittäin vähintään yhden annoksen artesaanijäätelöä, ja josta löysin ihanaa oikealla mansikalla aromatisoitua hunajaa. Eiköhän tuo riitä 😉

IMG_2232.JPG

IMG_1371.JPG
Palattuani Helsinkiin kävin vieroitushoidossa Jädelinossa, Teurastamolla sijaitsevassa jäätelöbaarissa, jossa valmistetaan ja myydään italialaista artesaanijäätelöä. Viime viikolla nautin punajuurijäätelöstä, tänään mm. hehkuvan vihreästä ja superterveellisestä spirulinajäätelöstä.
Ehkä juuri jädelino innoitti minut etsimään vanhan jäätelökoneeni ja aloittamaan uudestaan harrastuksen, joka kukoisti nyt jo aikuisten lasteni ollessa pienen pieniä. Silloin marjat ja kotitekoinen jäätelö kuuluivat kesään yhtä varmasti kuin nurmikko, voikukat ja paljaat varpaat.

IMG_2241.JPG
Keskiviikkona oli minun kokkauspäiväni, palasin töistä kotiin palstan kautta ja nostin maasta ensimmäiset valkeat kultakimpaleet. Mahtavia mukuloita sieltä nousikin, kesä ja Apparin kärräämä komposti olivat olleet maa-artisokalle mieluisia.

IMG_2223-0.JPG
Illalliseksi olisi maa-artisokkarisottoa, jota rakastan ylitse kaiken. Vaihdan perusrisoton juuston Valion juustoiseen kermaan, mielestäni se tukee paremmin artisokan hienoa makua. Artisokat yksinkertaisesti keitän ruususuolalla maustetussa vedessä, valutan ja soseutan voin kanssa. Puree on hyvää jo sellaisenaan, sitä voi myös pakastaa talven risottoja varten. Artisokkapuree sekoitetaan valmiiseen risottoon, yksinkertaista ja ihanaa!

IMG_2240.JPG
Jäätelöä varten kuumensin kattilassa maitoa ja kermaa, jonka sakeutin kananmunankeltuaisilla, sokerilla ja hunajalla, massan jäähdyttyä laitoin sen jäätelökoneeseen kiinteytymään.
Ohjeessa 2,5 dl maitoa ja saman verran kermaa sakeutettiin neljällä keltuaisella ja makeutettiin 1 dl sokeria ja 3 rkl hunajaa. Minun makuuni sokeria oli liikaa, rohkenen seuraavaa kokeilua varten hieman vähentää sitä, toivottavasti rakenne sen kestää.

IMG_2230.JPG

IMG_2255.JPG
Tänään sain kotiin toimitettuna todellisen hunajaherkuttelijan aateen, keski-suomalaista luomu horsmankukkahunajaa! Siitä voisi tulla hyvä jäätelö?

IMG_2259.JPG<br /

Lehmät tieni varrella

Tässä hieman jälkipyykkiä pyöräretkeltäni Helsingistä Italiaan. Rakastan maitoa ja kaikkea mitä siitä voi tehdä. Pidän lehmistä, en vain maidon vuoksi, minusta ne ovat kauniita eläimiä.

Matkalla kuvasin joitakin kaunottaria, koko kuvasarjan voi katsella täällä. Löydätkö sieltä oman suosikkisi? Minun suyosikkini taitaa olla sateessa ja ukkosessa laiduntavat lehmät Monte Grappan rinteellä. Tai sitten Passo di Rolle…

IMG_6524

IMG_6488

IMG_1004

Gelato! Ja sitten Col de Turini…

Toisena Nizzan päivänä pääsivät Apukuskin intohimot valloilleen: suuri italialaisen jäätelön ystävä polkaisi luonnollisesti Italian puolelle Ventimigliaan jäätelölounaalle.

Menomatka Monacon läpi sujui nohevasti tiet tuntevassa porukassa, takaisin päin tulikin sitten koluttua kaikki parkki-, huolto- ja motarinliittymätunnelit. Vaikka maisemat olivat kauniita oli ajaminen autoille suunnitellussa minimaassa stressaavaa. Kyrön sanoin, kyllä en mene uudestaan. Ainakaan fillarilla.

Kolmas päivä lähti käyntiin junamatkalla (n. 7 €) Nizzasta Sospeliin (348 m), josta alkoi ylämäkiveivaus Col de Turiniin (1607 m), tietä D2566 pohjoiseen. Ei tarvinnut olla neropatti ymmärtääkseen polkevansa legendaarisella Monte Carlo -rallin pikiksellä. Tour de France on kiertänyt tämän kinkareen kautta kolmesti, viimeksi 70-luvulla.

Lumiraja oli noin 1500 metrissä. KARTTA on oheisessa linkissä.

Paluutie D19 oli mainio valinta. Tie pysyy pitkään ylhäällä rinteessä eikä laskeudu solaan ja tarjoaa näin mukavat maisemat. Tällä pätkällä oli päivän toinen pyöräilijä, ensimmäinen on tietyysti Appari itse. Hetki seuraa. Aiemmin ylhäällä ei näkynyt juuri autojakaan.

Tähän aikaan vuodesta sää luonnollisesti vaihtelee melkoisesti. Alhaalla lyhyet, ylhäällä talviajotakki ja alamäkihorkka.

Pariisilainen päivä pyöräillen

Olen polkenut monissa eurooppalaisissa kaupungeissa, suurissa ja pienissä. Tee se itse -menetelmällä, eli tsygä alle, kartta taskuun ja jonnekin. Takataskussa aikaa ja rohkeutta ajaa harhaan 😉

Kesäkuussa 2010 poljin kolme viikkoa ristiin rastiinItaliaa kartan, kompassin ja opasteiden avulla. Heinäkuussa sai kartanluku hetkeksi riittää. Pariisin matkalla osallistuin ensimmäistä kertaa elämässäni opastetulle pyöräretkelle.

Matkavalmistelujen työnjako toimi siten, että ystäväni etsi hotellin, minä lennot ja pyöräretken. Tarjontaa oli hyvin, mutta pitkään viikonloppuun, johon sisältyi mm. Tour de Francen päätössunnuntai, ei mahtunut kuin yksi fillarireissu. Päivän polkaisu Monetin kotikylässä piti jättää tulevaisuuteen.

Varasin jo Suomesta fillarit Bike about Tours.com in kiertopyöräilylle. En tiennyt, ovatko reissut heinäkuussa yhtä täynnä kuin Eiffeltornin lippujono ja halusin varmistaa, että pääsemme polkemaan silloin kun haluamme. Miksi juuri tämä firma? Mainos toimi; lupasivat, että näemme perinnemonumenttien lisäksi mm. Jim Morrisonin talon, maailman kalleimman ravintolan, Pariisin keskustassa lymyävän luostarin, Pariisin parhaita graffiteja ja hyviä leipomoita. Back Streets 😉 in english.

Meeting Point

Kohtaamispaikka oli keskeisintä Pariisia, Notre Damen edessä (ainoan) ratsastajapatsaan alla. Siitä kävelimme Seinen yli kaupungintalon takana olevaan parkkihalliin, jossa on firman fillarit. Tässä on karttalinkki. Ei siis ongelmia löytää 🙂

Fillarit olivat jokaiselle kropalle sopivia kaupunkipyöriä, myös muutamia muita runkotyyppejä oli valittavissa. Satulassa istumiseen tottumattomiin vieraisiin oli varauduttu pukemalla jokaiseen satulaan mukava geelitäytteinen satulansuoja. Useimmat kaupunkipyöristä olivat saaneet runkoonsa oman, yksilöllisen nimen, mikä helpotti oman ajokin löytämistä kasasta pienten taukojen jälkeen. Minun ajokkini oli Pierre, ystäväni polki Matissella.

Pierre

Neljän tunnin matkan ainoa mäki oli heti alussa, kun polkaisimme ylös parkkihallin ajoliuskaa ja edelleen kohti Marais´in kaupunginosaa. Oppaanamme oli Nicole, joka kertoi olevansa, kuten moni muukin, muualta (oliko se Itävalta?) aikanaan hetkeksi Pariisiin tullut ja tänne sitten jäänyt, ja yhteinen kieli tietysti englanti. Joukkomme oli hyvin kansainvälinen, Intiasta ja Uudesta-Seelannista Yhdysvaltoihin.

Place des Square Louis XIII Vosges - taustalla Victor Hugon koti (museo)

Matka Pariisin ytimessä antoi meille sen minkä lupasi. Saimme polkea sivukatuja ja nähdä mm. Pariisin vanhimmat talot ja keskiajalta säilyneen kivitalon, jonka seinään oli juuttunut vuonna 1830 ammuttu kanuunan kuula. Piilossa keskellä Pariisia sijaitsevan luostarin, Victor Hugon & Jim Morrisonin asunnot (jälkimmäisestä, Rue Beautreillis 17, on poistettu muistolaatta sen aiheuttaneen melkoisen häiriön vuoksi), vanhaa kaupunginmuuria, Pariisin parhaan jäätelöpaikan, erään maailman kalleimmista ravintoloista La Tour l´Argent ´in. Ravintola on perustettu 1582, se mm. kasvattaa ankkansa omalla tilalla, ja syödessäsi ankkaa saa asiakas postikortin, jossa on kuva ateriasta elävänä… Ravintolan lippulaiva ei kuitenkaan ole sen keittiö vaan 400 000 pullon viinikellari, jonka valtava valikoima sisältää myös useita historiallisia viinejä. Tästä kiitos Claude Terrailille, joka keksi rakentaa miehitysvuosinavaleseinän; WIKIlinkki, viinilinkki . Ei sanut Adolf aivan kaikkea 😉

Toki poljimme myös keskeisten monumenttien kautta, kierros sopii siis yhtä lailla Pariisin ensikertalaisille kuin siellä useammin olleille.

Keskiaikaista Pariisia, yritetty ampua alas 1830 🙂

Jim Morrison asui täällä...

Pont de l´Archeveche - "Meitä ei mikään saa koskaan erottaa..."

Our Team & Musee du Louvre

Mikä sitten on Pariisin paras jäätelöpaikka? Olimme saaneet tekstiviestivihjeen ystäni puhelimeen edellisenäpäivänä ja suurina jäätelönystävinä tietysti testasimme Le Flore en L´Islen jo matkalla kohtaamispaikalle. Se kun sijaitsee aivan lähellä Notre Damea. Kesäkuussa kolme jäätelöviikkoa Italiassa viettäneenä odotukseni olivat korkealla, mutta ne täyttyivät. En osaa juuri nyt sanoin kuvata, mutta jäätelöannokseni makuharmonia oli… AH! Ja jäätelö sinänsä aivan ensiluokkaista! Pistäydyimme täällä vielä toistekin 😉

Kruununjalokivinä Malibussa marinoidut ananaspalat!

Retki kesti kokonaisuudessaan neljä tuntia, klo 15-19, pidimme matkan aikana pienen evästauon vaseman rannan kävelykaduilla. Reissun hinta oli 30 €. Bonuksena saimme sunnuntaille hyviä ehdotuksia Tourin päätöken katselupaikoiksi, sillä seurueessamme oli kymmenettä kertaa Tourin loppukiriä ja maaliintuloa katsomaan tullut herra. Jonka muuten tapasimme vielä Champs Elyseellä sunnuntaiaamuna kymmenen jälkeen… mutta siitä päivästä kirjoitan oman tarinan 😉

Sunnuntai 27.6. – 40 km alamàki

Tànààn oli 15. matkapàivàmme Italiassa. Kaksi viikkoa sitten lensimme fillareinemme Helsingistà Roomaan, viikko sitten pidimme ensimmàisen lepopàivàn Bolognassa, johon tànààn taas palasimme. Ja vielà meillà olisi viikko aikaa polkea ja syòdà Italiaa 🙂

Aamulla vartin yli 9 hakiessamme fillareita hotellin autotallista pyyhàlsi ohitsemme kunnos rypàs juoksijoita ja hòlkkàreità. Juoksutapahtuman làhtò oli ollut 9:00 alhaalla Castiglionen dei Pèpolin keskustassa, siità sitten sunnuntaiaamuna ylàmàkeen sykettà nostamaan. Maaninkavaaran Martti olisi ollut onnellinen nàkemàstààn. Kyselimme làhdòn tytòiltà paljonko matka mahtaa olla, ja tulimme siihen kàsitykseen, ettà se oli 16 km.

Sunnuntai aamu Castiglione dei Pèpolissa

Koska eilen ajoimme vuorijonon harjanteelle oli tànààn luvassa huima alamàki. Kàytànnòssà làhes 40 km, aluksi laskettavaa, sitten poljettavaa alamàkeà. Liikkeellà oli paljon pyòràilijòità, yksin, kaksin ja erikokoisissa ryhmissà. Aikaisin liikkeelle, ylàmàkeen, sitten lasku takaisin ja lounaalle. Ei hassumpaa. Opasteiden lukeminen suurissa risteyskohdissa ja vàhàn muuallakin oli taas kohtalaisen hankalaa. Paras keino on kysyà suuntaa, ihmiset ovat kovin avuliaita ja ystàvàllisià neuvomaan. Roomassa jokunen miesporukka ajeli navigointilaitteen kanssa, mutta en ole ihan vakuuttunut, ettà se olisi hauskaa. Minun pyòràmatkailuuni kuuluu harhailu, etsiminen ja paikallisten ihmisten kanssa ihmettely. Ainakin toistaiseksi.

Pàivàn jààtelòn sòimme Bolognassa jo puolilta pàivin. Paluu Hotelli Arcoveggioon oli kuin tulisi kotiin. Pàivàmatka oli 62,3 km ja kokonaismatka nyt 837,1 km

Pàivàn jààtelò, Bologna

Lauantai 26.6. – Juhannuspàivà ja paluu Bolognaan

Tànààn oli kai sitten Juhannus. Tànà Juhannuksena paistoi aurinko, làmmintà oli yli + 30 astetta ja pienià sadekuurojakin tuli. Ja toki hetki ukkosen jyrinàà jostain kaukaa.

Tàydennysjoukot fillareineen matkustivat Firenzestà Bolognaan junalla, se kuului jo ennakkosuunnitelmaamme. Kai ne muutakin haluaa kuin kavuta kinkareita ylòs alas ja katsella maalaismaisemaa 😉 Junan lòytàminen Firenzen pààrautatieasemalta olikin sitten yllàttàvàn paha rasti. Varsinaista INFO-pistettà ei ollut, eikà aikatauluissa nàkynyt yhtààn Bolognaan menevàà paikallisjunaa – Venetsian pikajunat pysàhtyivàt kyllà Bolognassa, mutta niissà ei voi matkustaa fillarin kanssa. Ainoa keino selvittàà asia oli asettua tolkuttoman pitkààn jonoon ja tavoitella nopean lippuautomaatin sijasta lippua palvelutiskiltà.

Junaan 3056 Firenzestà...

Syy informaation puutteeseen selvisi lippuja ostettaessa. Paikallisjuna (regional) Bolognaan làhtee làheisestà Praton kaupungista, jossa pitàà vaihtaa junaa, ja niinpà yhteydet eivàt này Firenzen aikatauluissa. Kaksikko làhti fillareineen Firenzestà Pratoon, jossa oli 13 min vaihtoaikaa Prato-Bologna paikallisjunaan. Onnistuivat! Matkan hinta kahdelta matkustajalta pyòrineen oli € 15,70. Eivàtkà olleet ainoat pyòràmatkaajat.

Me etsimme tien 325 alkua samaisesta Pratosta, jossa toiset vaihtoivat junaa. Tien alku kaupungista joen ja junaradan vartta pitkin oli selkeà, mutta matka Firenzestà Seston kautta Pratoon pitkà ja mutkainen. Minà kun en ymmàrrà vielà kahden ajoviikon jàlkeen italialaista tapaa merkità teità, ja harhaan se polkee mapkin, vaikka on tààllà enemmàn ajellut. Paikat, joissa on moottoritie làhellà, ovat pahimpia. Moottoritie on merkitty kansainvàliseen tapaan vihreàllà, mutta sen alla on sitten liuta sinisià viittoja, jotka (minun mielestàni) ilman mitààn logiikkaa saattavat opastaa moottori- tai rinnakkaistielle. Lyhyt matka Pratoon oli lentokentàllà ja moottoritien rampeilla kàyntien jàlkeen niin pitkà, ettà jo Seston kaupungin kohdalla oli pidettàvà lounastauko. Taas kerra: hyvà ruoka, parempi mieli. Kaupan pihalla nàin loistavan esimerkin tavarankuljetuksesta pienellà polkupyòràllà. Iàkàs rouva saapui Jopon kokoisen pyòrànsà luo kàrryt tàynnà tavaraa, kaikki hentoihin muovikasseihin pakattuna. Kassi kassilta hàn pakkasi kaiken pyòràànsà ja làhti matkaan – taluttaen. Tuli mieleeni Orvokki ja toukokuiset pàivàt, kun kuljetin kuohuviinipulloja ylioppilasjuhliin 😉 Làmmòllà.

Pakkaamisen taito

Ready to go!

 Tie 325 Pratosta Bolognaan oli rauhallinen ja suhteellisen helppo polkea. Tànààn meillà oli nousuosuus Toscanaa ja Emilia Romagniaa erottavien kukkuloiden harjanteelle, huomenna olisi sitten laskua kohti Bolognaa. Pratossa aamupàivàn tolkuton helle muuttui sateeksi, ukkonenkin kuului jyrisevàn jossain ylhààllà. Puimme sadevaatteet, mutta loppujen lopuksi niissà ei tarvinnut polkea juuri tuntia kauempaa. Verniossa, jossa pidimme kahvi- ja jààtelòtauon, oli jo làmmin perjantai-ilta. Gelateriaa vastapààtà olevassa risteyksessà saimme taas tutkiskella tienviittojen merkillisyyksià. Samassa risteyksessà oli samaan suuntaa kaksi viittaa Bolognaan, molemmat tietà S 325. Toinen kertoi matkaksi 80 km, toinen 83 km. Erohan on mitàtòn, mutta MITEN tàmàn reitinvalinnan osoisi tehdà? Verniossa oli muuten Jerry’s bar, mutta sen ohi polkiessamme olimme jo kahvitauon pitàneet 😉

Pàivàn jààtelò, Vernio

Nestehukka on kummallinen ilmiò. Pààtimme pàivàn poljennan kinkareen huipulle Castiglionen dei Pèpoliin (n. 700 m) ja majoittauduimme ensimmàiseen vastaantulevaan Hotelliin, Albergo Pellicciariin. Minun oli hyvà olla, ei ollut nàlkà eikà jano eikà kuminauhat puristaneet 😉 Kuuma suihku oli suloinen, en olisi halunnut lopettaa sità, mutta kohuus kaikessa ja siirryin sànkyyn lakanoiden ja kaapissa olevan villahuovan alle. En halunnut làhteà syòmààn, luin kirjaa, minun oli edelleen hyvà olla mutta ihmettelin vilunvàristyksià, lisàsin vaatteita ja odotin pizzaa, jonka yksin ruokaileva map lupasi tullessaan tuoda. Ihmettelin, miten tààllà on niin kylmà… kunnes àlysin. Salakavalaa, kovin salakavalaa.

Castiglione dei Pèpoli

Tànààn pàivàmatka oli 69,1 km, kokonaismatkani Italiassa on nyt 774,8 km. Ja mapilla tietysti omat lenkkinsà…