Avainsana-arkisto: Elbe

Viikon fillari 33/2014 – Street Art Wittenberg

Lutherstadt Wittenberg 2014, Elbe radweg.

IMG_6151-2

IMG_6150

IMG_6149

IMG_6148

Mainokset

Prahaan haavoja nuolemaan

Myönnän heti alkuun, että otsikointi on melko dramaattinen siihen vammaan nähden, jota yritän parhaillaan Prahassa parannella. Kyseessä ei ole valtava asfaltti-ihottuma, RMattimaiset säärihaavat, saati sitten murtuma, ei edes ripuli, vaan kummallinen ja säälittävä mutta kivulias vasemman nilkan kipuilu.

Team MITOn valmentajan, fysioterapeutti Lady Annen vahvistamana uskon, että kyseessä voisi olla lähinnä kantapään limapussien tulehdus. Toki myös akillesjänne voi olla ärtynyt, siihenhän kiinnittyvät pohkeen suuret lihakset. Hassua vain, sillä kantapää ei pyöräillessä kuormitu, tosin pyöräilykenkä on kannasta kova ja taustalla on huhti-toukokuun työpainotteinen jakso, eli pyöräilytuntien = ajokenkien käytön määrä lisääntyi aika nopeasti.

image

Jossakin Elben (tsekiksi Labe) varrella polkiessani tunsin kantapäässä pistoa, kuin hyönteisen pureman. Siitä se sitten laajeni pistäväksi kivuksi, minulle aivan uusi ja ennen kokematon vaiva. Kunto ja fillari kestää, mutta nivelet ja jänteet pettää, Lady Annea mukaellen.

Aloitin tulehduskipulääkekuurin, mukanani on onneksi 100 kpl purkki 600 mg Buranaa, niitä kolme vuorokaudessa ja kylmää suihkua. Ja kaksi yötä Prahassa. Pidempikin tauko voisi tehdä hyvää, mutta ajattelin edetä vaikka pienen pienin päiväetapein Vltavaa etelään. Mieleni ei jaksa pysähtyä nyt.

Viikko sitten sunnuntaina saavuin Lutherstadt Wittenbergiin, siitä lähtien olen seurannut Elbe-joen pyöräreittiä aina Tsekin Melnikiin asti. Tsekissä tuo pyöräreitti on numero 2. Melnikissä Vltava-joki laskee Elbeen/Labeen ja Laben itsensä alkulatvat kurkottavat itään. Olisi ollut mielenkiintoista polkea aina Elben alkulähteille asti, mutta se menisi hieman liian sivuun kolmannesta kohteestani, joka on Schio Pohjois-Italiassa. Siistä vaihdoin Elben Vltavaan ja polkaisin Prahaan.

image

Melnikissä sattui matkan ensimmäinen rengasrikko, ja rohkenen sanoa, että ajoitus oli täydellinen. Hotelliin, jonka olin etsinyt edellisenä iltana valmiiksi, oli matkaa noin kilometri. Taluttelin Kamelin mukulakivikatua ylös vanhaan kaupunkiin, oli aika ylellistä tehdä renkaan vaihto kaikessa rauhassa kylpyhuoneessa.

Melnikistä Prahaan kulkee pyöräreitti 7, lopussa se muuttuu reitiksi A2 (city). Varsin mielenkiintoinen reitti, jonkan varrella sain katsella missä olut kasvaa. Minulla ei ole Tsekkiin tarkkoja pyöräilykarttoja, niiden mittakaavoilla karttoja varten pitäisi olla oma laukku. Niinpä seurasin maisemareitin opasteita kirjaimellisen tarkasti, kiertäen jokaisen niemen, kyläpahasen, heinäpellon, pusikon ja lauttarannan. Näin 30 km matka Melnikistä Prahaan kasvoi lähes 70 kilometriksi. Samaa siksakkia olen ajellut reissuni alusta asti, siinä yksi syy, miksi etenen kartalla aika verkkaisasti.

Prahan pohjoispuolella pääsin yllättäen koskimelonnan World Cupin VIP-alueelle seuraamaan naisten palkinnonjakoa. VIP-alue oli rakennettu katkaisemalla Prahaan vievä pyöräreitti, mutta portinvartija oli inhimillinen ja päästi minut jatkamaan matkaa, vaikkei minulla sitä hänen toivomaansa VIP-passia ollutkaan. Minun ei edes tarvinnut ottaa Kultainen Noutaja -ilmettä ja kertoa, että olen polkenut Suomesta asti ja seurannut tätä jokea monta päivää. Suomen lippu fillarissani saattoi olla minun VIP-passini. Tai sitten alan jo muistuttamaan elämän nuhruunnuttamaa kultaista noutajaa.

image

A2 pyörätie tulee Vltavan rantaa pitkin suoraan Prahan vanhan kaupungin rantaan. Kokemus oli hämmentävä. Joen rannan hiljaisuuden, pienten kaupunkien ja kylien, hillityn Dresdenin ja Wittenbergin jälkeen olin hämmentynyt sen ihmismassan ja hälinän äärellä, joka valui vanhan kaupungin kaduilla ja tungeksi Kaarlen sillalla. Minulle on siis tapahtunut jotakin?

Lapseni kysyi minulta viime jouluna tekstiviestillä Tiibetistä, voiko maisema muuttaa ihmisen. Kyllä, kyllä voi, vastasin. Niin se on, ja hyvä niin.

image

Join vanhassa kaupungissa tulokahvit, minkä jälkeen vetäydyin toiselle puolelle Vltavaa ja otin vähän etäisyyttä ydinkeskustaan. Majoituin Boteliin eli laivahotelliin, nuhjuisesta tunnelmallisesta jokilaivasta sain kahden hengen huoneen yhdelle aamuaisineen samalla hinnalla kuin keskustassa olisi maksanut hostellivuoteesta 6-8 hengen makuusalissa. Meno kaupungilla oli jo lauantai iltapäivällä sen verran reipasta, että päätin oman tilavan huoneen, vaikka heikosti äänieristetyn, olevan nyt paras vaihtoehto. Saan kaikessa rauhassa levittää Tsekin kartan lattialle ja antaa sen olla siinä. Läheisessä Ristorante Corleonessa sain todella hyvän portobello-corgonzola pizzan ja ison oluen edullisemmin kuin vanhankaupungin tulokahvin + jäätelön 😉

Kaikesta huolimatta, tänään aion palata vanhaan kaupunkiin, hyvin nukutun yön jälkeen henkiset voimani ovat taas huipussaan! Ja kilometrejä niin vähän kuin on mahdollista.

Elben rantaa Lutherin kaupungista Tsekkiin

Maanantaina 16.6. jätin Lutherstadt Wittenbergin ja lähdin suraamaan Elbe-joen pyöräreittiä yläjuoksuun. Reitti kulkee lähes koko matkan molemmilla rannoilla, valitsin vasemman rannan yksinkertaisesti siksi, että Wittenberg sattui olemaan vasemmalla rannalla. Elben reitti Pohjanmereltä Tsekin rajalle on kokonaisuudessaan 1260 km pitkä, minun karttani oli reitin ensimmäinen, 1/3.

Olin siihen mennessä ollut matkalla jo 11 päivää, joista kaksi ensimmäistä kului MS Finladylla nukkuessa. Aamiainen, päiväunet, lounas, päiväunet, illallinen, yöunet.

Sitten rohkaisun sana kaikille niille, jotka epäilevät omaa kuntoaan pitkälle pyörämatkalle. Minä valmistauduin pyörämatkaani hieman käänteisesti, kahden edeltävän kuukauden ajan olin vähentänyt pyöräilyä ja lisännyt työntekoa, mahdollisesta vapaa-ajasta käytin suuren osan vapaaehtoistyöhön. Mutta jos peruskunto on edes kohtalaisen hyvä ja matkan malttaa aloittaa maltillisesti, niin palautuminen alkaa kuin itsestään. Keholle ja mielelle täytyy vain antaa aikaa. Minulle tuo 11. aamu oli käännekohta: heräsin pitkästä aikaa virkeänä, keho tuntui paremmalta kuin kaksi viikkoa aikaisemmin hierojani Rissasen pöydällä ja tunsin aitoa innostusta, odotin Dresdenin kohtaamista.

Ennen lähtöä postitin Helsinkiin kahdet pitkät housut, olin ehkä hieman liioitellut lämpimien vaatteiden tarvetta – sivulaukkuun jäi vielä yhdet pitkät ja irtolahkeet.

Pyöräilin Elbeä vastavirtaan, siis periaatteessa ylämäkeen, mutta sanoisin reittiä ainakin tähän asti tasaista tasaisemmaksi. Myötätuulessa matka Torgauhun meni heittämällä. Komean linnan varjossa minua odotti hiljainen kaupunki, kaikki olivat vetäytyneet katsomaan Saksan ensimmäistä MM-pallottelua. Aamulla ilolla ei sitten ollut rajaa, 4-0 voitto Portugalista lisäsi musta-puna-keltaisten lippujen määrää entisestään. Torgaun linnalla juttelin müncheniläisen kollegani Jörgin kanssa, hänen mielestä Saksan neljää maalia hienompaa oli se, että Portugali ei saanut yhtään maalia. Ahaa?

Kamelissa liehuva Suomen lippu on mainio keskustelun aloittaja. Harva malttaa olla kysymättä mistä olen tulossa ja mihin olen menossa (ganz allein?), siitä sitten voi siirtyä muihin asioihin. On mukavaa verestää kouluvuosien saksan taitoja, sopivasti ruotsilla, englannilla ja elekielellä höystettynä kykenen ja kohtalaiseen small talkiin.

Kuvittelin rullailevani Torgausta Dresdeniin kuten edellisen etapin, mutta tämä rastiväli on ilmeisesti perinnetie, jonne on jätetty/koottu kaikki mahdolliset kummalliset tien päälysteet. No, ei se mitään, hitaastikin pääsee perille.

Pyöräreitti kulki sekä tulvavallin takana että edessä, monissa joen varren rakennuksissa oli merkitty huippuvuosien veden korkeus. – Sitä saa, mitä tilaa, se on tehomaankäytön hinta, totesi ystäväni M. No, niinhän se on, mutta aikamoinen inhimillinen tragedia.

Dresden. 15. helmikuuta 1945 kaupunki pommitettiin kivikasaksi. Sen jälkeen siitä tuli sosialistinen metropoli. Frauenkirchenin raunioilla poltettiin kynttilöitä, kunnes 1989 alkoi muutoksen tuulet puhaltaa. ”Stadt bauen, stadt leben.” 1993 alkoi Dresdenin sydämen, Frauenkirchenin ja Neumarktin jälleenrakentaminen. Rakentajien äänet kuuluvat yhä Neumarktin ympärillä tyhjillä tonteilla.

image

Tänään viipyilevä matkantekoni jatkui Dresdenistä Elbeä seuraten Deciniin, pieneen Tsekkiläiseen kaupunkiin. Viipyillen voimat lisääntyvät, eivät vähene. Kiiruhtaen kuviteltuun määränpäähän voi olla huomaamatta matkan varrella monta hienoa asiaa. Ja entä, jos se kuviteltu määränpää ei olekaan odotusten mukainen? Pyöräretki kuin elämä, paras vain ajella tässä ja nyt, huomisen reitin voi suunnitella huomenna. Kamelikin rullaa taas kuin enkeli, muistin aamulla tarjoilla sille Wittenbergistä ostamaani ketjuöljyä. Joissain asioissa tämä viipyily ei ole hyve 😉

image

Ja totta, rajalla luki Tsekkoslovakia. Onkohan minulta jäänyt jotkut uutiset väliin?

image