Avainsana-arkisto: cycling

Viikon fillari ja fillaristi 31/2015 – Team Orvokin Ridley + Apukuski 

Mukavia uutisia tuli Suomesta. Viikon fillariksi nousee valkea Ridley-ratsu, jolla ei ole vielä etunimeä. Terveisiä vaan Tomille ja kotitalliin/Team Cycle Center CCH. 

Team Orvokin virallinen Apukuski polki sillä sunnuntaina Pohjoismaiden Mestariksi. Apparin kuvan on ottanut toinen Orvokki, HeliVeikki. 

  

  
Onnea Appari! Komiat on uudet villasukat ykköspaikalla 😀

Seuraava kunnon kisa olisi sitten TÄÄLLÄ

Mainokset

Mapei Day 6/7 – Highway to the hell!

Passo dello Stelvio (saksaksi Stilfser Joch) on Pohjois-Italian korkein tienkohta (passo), 2757 m merenpinnan yläpuolella. Se on Itä-Alppien korkein päällystetty huippu, samalla toiseksi korkein koko Alpeilla. Ranskassa sijaitseva Col de l´Iseran (2770 M) tienousee vielä 13 m korkeammalle.

Mapei Day 2015, puolimaraton Passo dello Stelvion huipulle sunnuntaina 12.7.2015. Kilpailukeskuksena toimii Banca Popolare di Sondrio, Via oma 135, sieltä saa mm. kilpailunumerot. Paikalla on myös MAPEI-bussi, jossa Peter Fekete  (Marketing Manager Nordic and Baltic Countrie) ja Andrea Aramini ovat auttamassa ja neuvomassa vieraita. Appari haki Team Orvokki-Laattapisteen numerot edellisenä iltana, sillä aikaa kun Sten etsi rullasuksi teenissä kadonutta puhelintaan, keitti risottoa ja pilkkoi melonia. Torppis ja Kuopus vain olivat ja nauttivat olemisestaan. 

 

Mapei Day kilpailusta voi lukea sarjan ensimmäisestä jutusta. Tässä keskitymme juuri tähän sunnuntaihin, jolloin kilpasajassa on mukana nelihenkinen suomalais-italialainen Team Orvokki-Laattapiste. Ajajaesittely oli juttusarjan toisessa osassa

Tänään sunnuntaina 8:50 starttasi Bormion keskustassa matkaan joukko juoksijoita, tavoitteena puolimaraton Stelvion lakipisteelle. Heidän jälkeensä lähtivät pyöräilijät. Ensin Italian kilpailulisenssin alla ajavat naiset, siten miehet ja lopuksi muut kilpailijat sekä VIP-vieraat, kuten Team Orvokki-Laattapiste.

   
   
Mapei-päivänä tieosuus Bormiosta Stelviolle on muulta liikenteeltä suljettu, sitä etenee vain häikäisevän kaunis juoksijoiden ja pyöräilijöiden helminauha. 

 

On the highway to hell, 21 km ylämäkeen! Kukaan Team Orvokki-Lattaapisteen polkijoisa ei saavuttanut pyöräilijän laattapistettä vaan teki suorituksensa kunnialla. Odotetusti Sten oli joukkueen nopein, aikaa kului 1:20 ja sijoitus oli 59/572. , Apukuskikin pääsi lähelle tavoitettaan, 1:31 ja sijalle 172/572. Nopein suomalainen 😀 Ennätys pysyy siis edelleen Pantanilla, joka aikoinaan kiskoi 56 kiloaan ylös Stelviolle tunnissa. Apparilla oli kiskottavana 83 kiloa, mutta ei siitä saa hyvitystä, ei edes oman tiimin sisällä.

Torppis ja Kuopus tulivat Apparin mukaan ”jalat tyhjinä heittämällä mäelle”, mitä tuo sitten tarkoittaakin. Tulkintoja? Kuopus jäi sedälle 11 minuuttia.

Kisassa polki 572 miestä ja 45 naista. Stelvion kuningas oli Niki Giussani ajalla 1:03, nopein juoksija pinkoi ylämäen aikaan 1:35. Tuloksia voi tutkia halitessaan TÄÄLLÄ. Kilpailijoiden jälkeen starttasi mäkeen vielä 913 polkijaa Aldo Sassi muistoajoon. Vuonna 2010 kuollut Sassi oli valmentaja, joka tunnettiin Mestareiden valmentajana, hän mm. auttoi Caled Evansin maailmanmestaruuteen 2009. Sassi oli pyöräilyvalmennuksen filosofi, jota kuunneltiin tarkkaan. 

If you are strong enough you can reach the results you want on your own using only your commitment and your muscles.”

Apparin keskisyke oli 148, mikä on tuon papparaisen anakynnys, ja 11 minuuttia syke on ollut yli 155. Kyllä tuo siis laittoi kaikkensa peliin. Yksi unelma, josta tuli totta, ehkäpä sarjassa Once in Life.

   
     

Fiilikset olivat mahtavat, tuon hyvänolon tunteen, joka kuvistakin huokuu, voi ymmärtää vain toinen pyöräilijä. Kisan jälkeen FIN kolmikko palasi majapaikalle lepäämään ja nautiskelemaan olostaan, Sten lähti vielä fillaoimaan päiväksi. Oma hajoitusohjelma on armoton 😉

Päivitän blogia, jos saan lisää tietoja kilpailusta, siihen asti voimme ihastella Torppiksen uutta Stelvio permanentttia. Ihanat MAPEI-laineet. 

  

Shahmama Cycling Group – Afganistanin pyöräilevät naiset

Jos olet nähnyt kuvan kallioon räjäytetyistä aukoista, joissa aiemmin oli suuret Bamyanin Buddhat, olet lähellä tätä tarinaa. Vuonna 2001 Taliban räjäytti nuo kaksi noin vuonna 500 AD louhittua ja rakennettua jättimäistä monumenttia. Jälleenrakentamisesta on keskusteltu paljon, mutta ehkä on ihan hyvä, että tuleville sukupolville jää jäljelle tyhjänä ammottavat aukot, haavat kalliossa, ja tarinat ihmisen hulluudesta joka ne tuhosi. 

 

Shahmama Cycling Group on nuorten naisten pyöräilyjoukkue Afganistanin Bamyanissa, pikkukaupungissa Kabulista luoteeseen, näiden buddhien lähellä. Nuoria naisia, jotka joukkueen johtajan Zahran lailla haluavat elää kuten isoäidit, joilla oli vapaus fillaroida, käydä elokuvissa, istua yhteisillä luennoilla miesten kanssa, heiluttaa hiuksia tuulessa, helteessä tai räntäsateessa. Pyöräilyjoukkueen nimi Shahmama viittaa noista kahdesta kadotetusta veistoksesta pienempään, naispuoliseen buddhaan. 

  
Khaled Hosseinin kirjassa Tuhat nousevaa aurinkoa isä vie tyttärensä ja naapurin pojan noille Buddhille, tuo kirja on ehdottomasti lukemisen arvoinen. Surullista vain, että Afganistanissa paljon työskennelleen Eevan mukaan Hosseinin kirja on enemmän kin totta. 

Viime marraskuussa 2014 kokoontui helsinkiläisessä olohuoneessa joukko ihmisiä, jotka olivat päättäneet tukea nuorten afgaaninaisten harrastusta ja sitä kautta tasa-arvoa ja demokatiaa Afganistanissa. Naistoimittajia, Helsingin Polkupyöräilijöitä ja muutama aikanaan maanpakoon lähtenyt afganistanilainen rouva. 

Talven aikana keräsimme rahaa mm. polkemalla spinning pyöriä, naurujoogailemalla, syömällä afgaani-illallisen Matti Rämön seurassa ja keittämällä aash-soppaa Teurastamon pihalla. Ensimmäinen tavoitteemme oli saada naisille heidän toivomansa pyöräilypaidat. Joukkueen logo suunniteltiin Afganistanissa, Suomessa joku ihana fb-tukiryhmässä ollut henkilö löysi graafikon joka teki siitä painokelpoisen. 

  
Lähdimme paitatilauksessa siitä, että saamme olemassaolevilla euroilla Zahran toivoman määrän paitoja, suurin piirtein suunnitelman mukaan. Paitojen toimitukselle tuli yllättäen tiukka dead line, joten hankintaan vaikutti merkittävästi toimitusaika. Rahat riittivät tarpeeksi moneen paitaan, otimme painatuksen vain selkään, kaikella kun on hintansa. Paidat saapuivat Suomeen kuusi päivää sitten, jo seuraavana päivänä ne jatkoivat matkaa Puolustusvoimien kuljetuksessa Kabuliin

Enemmän kuin lämmin kiitos kaikille teille, jotka olette olleet tukemassa tätä hanketta! Pienen pieniä tärkeitä askeleita, jotka muuttavat maailmaa, edes jossain. Hiukan. 

Seuraavaksi yritämme hankkia kypärät, sopansyöjiä siis tarvitaan jatkossakin!!!

 

Pyöräretkellä Loiren yläjuoksulla 2.1/2 – viiniä ja vuohenjuustoa

 Aiemman jutun kesäkuussa 2015 tehdystä fillari- & jokilaivaretkestä Loire-joelle voit lukea täällä: Ruusuja ja rauhaa. Olin alkujaan suunnitellut jakavani matkan kahteen juttuun, mutta neljänteen päivään ja siirtymiseen viini- ja juustoalueelle sisältyy niin paljon, että päätin jakaa tämän vielä kahtia. 

Tässä jutussa kerron vain yhdestä päivästä, matkan viimeiset kaksi päivää ansaitsevat oman tarinansa. 

Neljäs pyöräilypäivämme Loire-joen laaksossa, keskiviikko 10.6., alkoi pienestä ja hiljaisesta Beaulieu sur Loiren kylästä. Lähdimme matkaan joka-aamuiseen tapaan oppaamme Peterin johdolla 8:45, jokilaiva Anna Maria IV starttasi samaan aikaan päästäkseen siirtymään Loiren kanavaa pitkin seuraavaan majapaikkaamme Ménétréoliin.

Laivalla ei ole WIFI-yhteyttä, mutta ainakin tähän asti pienimmissäkin kylissä on ollut turisti-info ja siellä ilmainen WIFI. Koska yhteys toimii sulkemisajan jälkeen myös rakennuksen ulkopuolella, saattoi aina silloin tällöin muuten autiossa kylässä nähdä pienen joukon suomalaisia lataamassa puhelimiinsa ja tabletteihinsa Helsingin Sanomia ja muita viestejä maailmalta. Pyöräreitti pyrkii palvelemaan matkailijoita. Beaulieun turisti-infossa, jossa vietin hiljaisen hetken oppaamme Peterin kanssa, oli tämä hauska, fillarinvanteista tehty pöytä, johon pyöräilyesitteet oli koottu.

   
    Loiren pyöräreitti, La Loire à Vélo, on 800 km pitkä, Ranskan pisin vapaa-aika-ajoon rakennettu pyöräreitti. Se on osa Eurovelo 6 reittiä Atlantilta Mustallemerelle, Ranskan puolella tuosta reitistä kulkenee noin 1600 km Alsacesta Nantesiin. 

Loiren reitti alkaa yläjuoksulta Neversistä ja päättyy Nantesiin, poljimme siis kohti reitin toista päätä. Emme aina suorinta tietä tai reittiä seuraten vaan paikallisoppaan asiantuntemuksella siksakkia joelta hallitusti pois poukkoille. Jo aamupäivällä, lähestyessämme Cosnen kaupunkia, ymmärsin saapuvani viini- ja vuohenjuustoalueelle. Ensin maisemaan ilmestyivat vuohet, sitten viiniviljelmät. 

Perinteiseen ranskalaiseen tapaan juustoja syödään aterian päätteeksi, yleensä tarjolla on kolme erilaista makua. Ranskassa on 48 EU:n nimisuojaa nauttivaa juustoa (AOC), näistä kuusi on Loiren laakson juustoja. Yksi alueen AOC juustoista on Crottin de Chavignol, sylinterin muotoinen pieni raakamaidosta valmistettu juusto. Kun juuston nimessä on Chavignol, pitää sen alkuperän olla tarkkaan määrätyltä alueelta lähellä Chavignon kylää, Sancerrestä ja St. Saturista hieman länteen. 

Tarjolla on paljon paikallisia, pienien juustoloiden vastaavia tuotteita, Crottin dde Chévre, jotka ovat aina ainutkertaisia makuelämyksiä. Enpä huomannut enkä ymmärtänyt, miten tuo juuston maku muuttuu, jos vuohi syö heinää naapurin pellon puolelta, kertokoon sen minulle joku toinen. No, kai tuon nimisuojauksen tärkein tehtävä on brändätä ja turvata jokin alueellinen tuote, näin sillä ei ole riskiä muuttua vuosisatojenkaan saatossa. Kun ostat Lapin puikula -perunoita tiedät mitä pussissa on ja mistä perunasi suurin piirtein tulee, vaikka paperin läpi et sitä näe. Eikä vastaavia italialaisia perunoita, joita kerran löysin, voi myydä Lapin puikuloina, vaikka ne olisivat kuinka maukkaita. 

Vuohet ovat laiduntaneet Loiren laaksossa jo1300 vuotta, kun arabit jättivät ne jälkeensä vetäytyessään etelämmäs vuonna 732 käydyssä Toursin taistelussa. Tuttujen ja yleisten pehmeiden tuorejuustojen ja kovien, kypsytettyjen vuohenjuustojen sijaan tällä alueella valmistetaan paljon rakenteeltaan kovempia, mureita ja aromikkaita tuorejuustoja. 

   
          

Cosnessa pääsi nelikkomme taas lempipuuhaansa, paikalliselle torille ostamaan lounasherkkuja. Aamulla tehdyt evätpatongit saivat seurakseen juustoja, oliiveja ja hedelmiä. Minulle aivan uutta olivat esikasvatetut salaatin taimet. En ole niitä täällä Suomessa tavannut, vaikka juuri tänne, jossa kasvukausi on lyhyt ja jänikset vaanivat valppaina kaikkea puutarhan vihreää, ne sopisivat oikein hyvin. Itse olin menettänyt matkan aaikana yhtä lukuunottamatta kaikki lehtikaalin taimet, onnekseni ystävälläni Rouva Ryytimaalla oli jäänyt joitakin ylimääräisiä omasta keittiöpuutarhastaan.

   
  

    

Jatkettuamme matkaa Cosnesta ylitimme kanavan, jonka sulkuportilla oli Anna Maria. Kätevää, sillä sain annettua seurueellemme ostamani vuohenjuustot Merylle ja pudotin hunajapurkkini hyttimme ikkunasta vuoteelle. 

St. Saturin keskustassa toivotetaan matkailijat tervetulleiksi Sancerren alueelle. Sancerre on Loiren yläjuoksun tärkein viinialue, se on myös koko Loiren alueen vanhin viinialue. Alue on tunnettu erityisesti AOC viineistään, jotka valmistetaan valkeasta Savignon Blancista ja punaisesta Pinot Noirista. Aikanaan Pinot Noir oli alueen valtalaji, mutta viinikirvojen vitsausten vuoksi valkea, Loiren laaksosta kotoisin oleva Savignon valtasi alaa. 1970-luvulla Sancerren viinit tulivat laajemmin tunnetuksi ja niiden suosio erityisesti monikäyttöisinä, hyvinä ateriaviineinä kasvoi.  Alueen viinitilat ovat pieniä perheyrityksiä, maakauppaa ei juuri käydä vaan ne siirtyvät perintönä sukupolvelta toiselle. Päiväretkemme lopuksi pääsimme tutustumaan yhden tilan tuotantoon. 

   
    

Les Celliers de la Pauline viinitila sai alkunsa vuonna 1860, kun suvun isoäiti aloitti viinin valmistuksen ja myynnin. Rouva Pauline oli poikkeuksellisen rohkea nainen, sillä nainen viinitilan omistajana ja tuottaja on tänäkin päivänä harvinaisuus. Työtä jatkoi hänen poikansa Leon, joka avioliiton kautta yhdisti kaksi alueen viinitilaa, tällä hetkellä sukutilaa isännöi Eric Louis

Tilan viinit valmistuvat nykyaikaisissa terästankeissa, mutta alakerrassa on kellari, jossa kypsytetään akaasia-ja tammitynnyreissä vintage-viiniä ”Cuvée Pauline” tilan perustaneen isoäidin kunniaksi. 

Tasting-salissa saimme todeta, miten herkkiä sekä Savignon että Pinot Noir ovat maaperälle, jossa ne kasvavat. Samana vuonna samoista rypälelajikkeista eri palstoilla kehittyy hyvinkin erilaisia, vaikka kasvualue sinänsä on suppea. Oman vivahteensa makuihin toi viinien kanssa tarjottava lähialueen Chavignol vuohenjuusto.

Oma suosikkini maisteluissa oli tilan Pouilly Fumé, jota ostin pullon kotiin, odottamaan kasvimaamme ensimmäisiä siiklejä. Sancerre Cuvée Paulinea tai tilan kuohuviiniä emme maistaneet, niinpä varasin niitäkin pullollisen kotimatkalle Suomeen. Tässä suhteessa jokilaiva & pyöräily on aivan toisenlaista kuin fillarivaeltaminen, jolloin ei tulisi mieleen lisätä nyyttien painoa yhdelläkään viinipullolla. Tai, no, olen minä viime kesänä vienyt pullon paikallista Italialaista rosé kuohuvaa sivulaukussa ystävilleni Salzburgiin. 

Tilan viineihin ei lisätä sulfiitteja, ne eivät ole varsinaisesti luomuviinejä mutta kasvatuksessa noudatetaan biodynaamisia periaatteita. Tätä korostamaan on viinien etiketteihin suunniteltu Pikku Prinssiä, Le Petit Prince,  jäljittelevä tyyli. Tuholaisten torjuntaa tehdään luonnollisin menetelmin, mm. levittämällä kasvustoihin tuoksua, joka houkuttelee paikalle tietyn hyönteislajin, joka puolestaan aterioi mahdollisilla tuholaisiksi luokiteltavilla hyönteisillä. Ja yksi parhaista viininvartijoista on tietysti leppäkerttu, jonka kuva tuli usein vastaan. Kuin paikallinen Madonna. 

Tilan Kotisivuilla on esittelyjen ohessa hyviä ruokaohjeita kullekin viinille. Tämän päivän kuvakoosteen voi kokonaisuudessaan katsella täällä:

Tämän päivän kaikki kuvat voi katsella täällä: La Loire à Vélo – 5th day.

   
            

Mapei Day 2/7 – Team Orvokki-Laattapiste

2. KETKÄ? Team Orvokki-Laattapiste

Jutun 1. osa on luettavissa TÄÄLLÄ

Mapei Day on perinteikäs päivä, jolloin sekä juoksijat että pyöräilijät tavoittelevat  Passo Stelvion (2758 m) kuninkuutta. Miltä kuulostaisi pinkaista virallinen puolimaraton (21,097 m) ylämäkeen, nousua matkan aikana on 1533 m? Vuoristojuoksu on pohjoisessa Italiassa suosittu harrastus, joten varmasti heinäkuun toisena sunnuntaina monen levottomat juoksutossut odottavat Bormiossa (1225 m) lähtölaukausta matkaan.

Team Orvokki-Laattapiste ei ole mukana tuossa lähdössä, sillä pyöräilijät starttaavat vasta juoksijoiden jälkeen. Heidätkin on jaettu kahteen ryhmään, ensimmäisessä starttaavat Italian kansallisen kilpailulisenssin omistavat ja toisessa lähdössä muut.

Team Orvokki-Laattapiste lähtee matkaan viisihenkisellä joukkueella, jokaisella on tavoitteena oma henkilökohtainen kuninkuutensa tai kuningattaruutensa. Vain joukkueen italiainen jäsen on aiemmin polkenut ks. nousun, muille se on vielä valloittamaton kinkare.

Joukkueen seniori, il nonno & capitano, on Team Orvokin virallinen Apukuski, myös Paltsin Pantanina tunnettu Matti P. Matti on esitelty jo edellisessä jutussa, joten pidemmittä puheitta seuraavaan. 

KUVA ei ole omani, vaan lainaa, mutta keneltä? Hiilarikuurin HeliVekki?

 

Joukkueen Hevonen, mies joka osaa ottaa itsestään irti enemmän kuin on mahdollista, on Mika H alias Torppis. Miksu on ilmiö; kun maitohappo ja kipu saavat muiden koneet sammumaan, Miksu vielä liikkuu. Nauttii kivusta, ei kai se muuten ole mahdollista.  Apparin hyvä ystävä ja pyöräveli, mies joka on kivunnut Apparin kanssa monta Alppien kinkaretta, monenlaisissa sääolosuhteissa. Polki juhannuksena vesisateessa Taavetista Helsinkiin 230 km pitääkseen seuraa Apparille, jolla oli hieman lyhyempi ajo (170 km). 

  

Mustahevonen on niin ikään Apparin pitkäaikainen hyvä ystävä, Kuopuksen kummisetä Heikki Hessu K, tunnistaa ehkä myös nimen Torvelo. Hessu saa pääasiallisen ravintonsa maastohiihdosta ja golfista, mutta hiihtäjän voimilla ja seikkailijan innolla hän on bongannut edellisten kanssa monta Alppien kaunista kinkaretta. Hevosen lisäksi Hessussa asuu pieni lehmä, vai pitäisikö sanoa sonni, miehellä on nimittäin lehmän hermot. Häntä ei saa hermostumaan mikään eikä kukaan, kylmän rauhallisesti hän esim. selvittää ongelmia ranskalaisella lentokentällä sujuvalla suomen kielellä. Mr Cool, myös delegoinnin mestari 😉 

  
Team Orvokissa jo toista vuotta polkeva italialainen Sten alias Stefano Z saa Hessun tavoin pääasiallisen ravintonsa maastohiihdosta, lisäksi molempien suosikki ovat pitkät matkat perinteisellä tyylillä. Harrastukseen viittaavan ruotsalaisen lempinimensä hän on saanut schiolaisilta ystäviltään, jotka talvella menevät ylämäet mielummin hissillä kuin hikoillen. Parikymppisen nuorukaisen kesäharjoitteluun kuuluu kerran viikossa fillarilenkki, myös ensimmäisessä jutussa esitellyn isoisän perintö ja perheen elämäntapa ovat opettaneet hänet istumaan pyörän satulassa. Stenistä tulee Apparille mäkikisassa todellinen vastus. *)

KUVA: Rita Z

  

Joukkueen kuopus ja ainoa prinsessa on Apukuskin Kuopus Aliisa. Koska kirjoittajan lisäksi olen hänen äitinsä, on parasta, että jätän esittelyn tähän 😉

  

*) Paljastanko, että Apparia oikeasti pelottaa? Nuoren miehen hapenottokyky on jotain ihan muuta kuin seniorin, lisäksi Sten on saanut treenata niin fillarilla kuin rullasuksilla juuri pitkiä nousuja, joita Suomessa ei ole. Viime kesänä miehet ajoivat Italiassa muutaman yhteisen lenkin. Erään reilun 10 km pitkän nousun alla (nousua noin 1000 m eli keskimäärin 10 %) Sten sanoi tekevänsä oman treenin, tavataan mäen päällä. Aluksi Appari pidätteli hymyä, mutta jonkin ajan kuluttua hymy hyytyi. Tällä kertaa paras valtti olisi se, ettei Sten ottaisi kisaa kovin tosissaan – muuten joukkueen ykköskuski ei ole ykköskuski. 

Pyöräretkellä Loiren yläjuoksulla 1/2 , ruusuja ja rauhaa

Prologi tähän tarinaan on kirjoitettu viikko sitten, sunnuntaina 14.6.

Se taisi olla syksyllä 2014, kun HePon sunnuntaisella puuroryyniretkellä Majvikiin Ilpo kysyi Apukuskilta, olisimmeko kiinnostuneita seuraavana kesänä viikon fillaroinnista Ranskassa, Loire-joen laaksossa. 
Ryhmä HePossa tutustuneita pyöräilijöitä suunnitteli kahta viikon retkeä Loirelle, jälkimmäisellä viikolla olisi muutama paikka vapaana.                                                    

Tarvitsin miettimisaikaa juuri sen verran, että tarkistin ajankohdan, maksoin saman tien varausmaksun Ilpon tilille. Ajankohta kesäkuun alussa oli täydellinen, se katkaisisi talven työrupeaman ja veisi mielen hetkeksi muihin maisemiin. Lisäksi Ranska Apparin Alppeja lukuunottamatta on meille tuntemattomampaa pyöräilyaluetta, ohjaustanko kääntyy niin usein Italiaan. Hunajana maitokahvissa oli vielä talvella tullut tieto, että ystävämme Ilse ja André lähtisivät samalle matkalle!

   
   

Lauantaina 6. kesäkuuta 2015 Pariisin Gare du Nordissa meitä odotti bussi, joka vei viisitoista suomalaista Rogny des Sept Eclusesiin, Loiren yläjuoksulle. Siellä meitä odotti hollantilainen jokilaiva Anna Maria IV, joka olisi tukikohtamme tulevan viikon ajan.

Olin uuden edessä, lähdössä pyöräretkelle ryhmän kanssa, valmiiseen majoitukseen, valmiiseen ohjelmaan. – Alattekohan te tulla vanhoiksi, naureskeli Kuopuksemme. 

Ei, siitä ei ollut kyse, halusimme jotakin uutta. Olen retkeillyt ja vaeltanut Kamelini kanssa melko paljon, viime vuonna tähän aikaan poljin yksin Helsingistä kohti Italiaa. Olen tottunut tekemään reittisuunnitelmani tien päällä, pysähtymään missä ja milloin haluan, etsimään itse vuoteenin ja ruokani. Nyt kaikki olisi toisin, minun tarvitsisi vain kulkea mukana ja antautua polkupyöräilyn sietämättömälle keveydelle, nauttia. Totta kai minua hieman jännitti, erityisesti se, että raskaan työrupeaman jälkeen en olisi sosiaalisimmillani, kaipasin uusien ihmisten ja ulkoilun lisäksi unta, hiljaisuutta ja yksinäisyyttä.

Loire on Ranskan suurin vapaana virtaava joki. Kovan, vaihtelevan virtauksen sekä muuttuvan, usein hyvin matalan vedenpinnan korkeuden vuoksi Loirella ei voi liikennöidä, vaan sen viereen on rakennettu kanava. 

Hollantilaisen HAT toursin järjestämällä matkalla meidän laivaisäntinämme olivat hollantilainen Niels ja belgialainen Mery. Oppaanamme viikon ajan toimi hollantilainen, Ranskan maaseudulla jo 15 vuotta asunut Peter, joka myös vastasi polkupyöristä ja huolehti kaikeen niihin liittyvästä.

   
 Päivärytmi laivalla oli tarkka. Aamukahvin saattoi hakea 7:30, aamianen oli katettu 8:00. Aamiaisella oli mahdollista tehdä lounaseväät, maissa piti olla 8:40 ja matkaan lähdimme 8:45, sekä me pyöräilijät että kapteeni Gabyn ohjaama laiva. Palasimme päivän retkeltä noi 17 aikaan, ja Meryn laittama herkullinen kolmen ruokalajin illallinen oli kello 19. Illallisen jälkeen kokoonnuime Peterin johdolla kuulemaan ajatuksia seuraavasta päivästä.
Laiva jakautui kahteen osaan, joiden välissä oli katettu avoin terassi. Toisella puolella oli matkustajien hytit, toisella puolella ruokasali, jonka takana oli Meryn valtakunta, keittiö. Tämän takana oli vielä henkilökunnan hytit ja varastotilat. 

Hytit olivat pieniä mutta todella toimivia, ja kuten koko laiva, siistejä ja tyylikkäitä. Kerrossängyt, eivät pituudella pilattuja, mutta kyllä niihin mahtui. Minun ja Apparin lisäksi Ilse & André sekä retken kolmas pariskunta, Tarzan alias Haapaska ja Heikki saimme Honeymoon sviitin, hytin jonka alvuode oli mitoitettu kahdelle. Luxusta 😉

  
Ensimmäinen ajopäivä (7.6.) oli sunnuntai ja heti alkuun oppaamme Peter vei meidät läheiseen Bleneaun kylään, jossa joka sunnuntai on siivouspäivä. Kylän keskusta oli täynnä kirpputoripöytiä, niin paikallisia asukkaita myymässä itselleen tarpeettomia tavaroita kuin ammattimaisempia myyjiä. Myös poliisit kietelivät kaduilla, lähinnä kyselemässä antiikkikauppiaiden joidenkin esineiden alkuperää. Apukuski löysi itselleen uuteen retkivauhtiin sopivan ranskalaisen ajolakin ja minä muutaman teemaan sopivan pinssin, joku oli löytänyt jopa sopivat, hyväkuntoiset BALLYn avokkaat. Niille voisi olla käyttöä paluumatkalla Pariisissa.

En puhu ranskaa, mutta ensimmäisen päivän tapaan koko matkan aikana kommunikointi sujui hyvin. Sain mitä tarvitsin, toreilta, kaupoista ja kahviloista, toki todellinen keskustelu rajoittuu silloin kun yhteistä kieltä ei ole. Vain pientä ranska-suomi small talkia: – Oletteko Ruotsista? – Ei, emme, olemme Suomesta. – Oi, anteeksi, tosiaan…  Tärkeää ei ole kieli, vaan kommunikointi 😀

   
    Kirpputorin jälkeen jatkoimme matkaa pohjoiseen Chatillon Colignyn kylään, jossa ihmettilimme sekä keskustan hiljaisuutta että jäätelön puutetta. Jäätelöpula, jonka Ilse ratkaisi tällä kertaa lähikaupasta hakemillaan purkeilla ja kertakäyttölusikoilla, osoittautui huomattavastilaajemmaksi kuin tämän kylän ongelmaksi. Koko viikon matkan aikana emme osuneet yhdenkään kunnon jäätelöpaikan kohdalle, päivän jäätelöksi sai kelvata pakastealtaan persoonattomat jäätelöpuikot. Tämä ei siis ole Italia vaan Ranska, jäätelökesää voin viettää myöhemmin kesällä.

   
   Päivän viimeinen kohteemme oli la Bussière ja siellä sijaitseva veden ympäröimä, kalastukseen keskittyvä linna Château des Pecheurs. Linnaa ja sen hienoja kokoelmia enemmän minua viehätti puutarha, jossa erilaisten vihannesten, yrttien, heldelmäpuiden ja koristekavien lisäksi oli ruusuja, jopa linnan oma lajike, Château de la Bussière.

Kesäkuun alku on hienoa aikaa puutarhassa, kukkien aikaa, värien ja tuoksujen ilotulitusta. Koska olimme jo lähellä ympyrälenkkimme loppua, Anna Mariaa, olisin hyvin voinut jäädä virkistämään sieluani puutarhaan miten pitkään halusin. Tiesin kuitenkin tarvitsevani enemmän kin mitään muuta ruokaa ja pitkää yöunta, joten palasin ryhmän mukana laivalle – ja olin monena iltana varmasti ensimmäinen, joka katosi hyttiin ja peiton alle. 

   
    Maanantaina (8.6.) matkamme alkoi Annan Marian kannella, nautiskelimme yhden nousun sulkuporttien kautta, ennen kuin palasimme pyöriemme luo ja aloitimme vaelluksen kohti oikeaa, vapaana virtaavaa Loirea. Kanavalta oli hieno näkymä vanhalle 1597 rakennetulle kanavalle ja sen seitsemälle sulkuportille, joiden mukaan kylä on saanut nimensä, les sept ecluses.

  
Saavuttuamme Loirelle pysähdyimme Gienin kaupunkiin. Sen linnan tasanteelta on erinomainen näköalan alas joelle ja Loiren ylittävälle vanhalle sillalle. Silta on rakennettu alkujaan 1484, mutta nykyisen muotonsa se on saanut 1734, kun edellisenä vuonna tulviva vesi tuhosi sen. Gienin silta oli 75 vuota sitten, kesäkuussa 1940 merkittävä osa II maailmansodan tapahtumia. Kesäkuussa Saksa oli aloittanut Hollannin ja Belgian kautta hyökkäyksen Ranskaa vastaan. 13.6. Pariisi julistettiin avoimeksi kaupungiksi, mikä aiheutti pakolaisvirran etelään. Saksalaiset aloittivat Gienin pommitukset lauantai aamuna 15.6. ja parin päivän ajan kaupunkia pommitettiin rajusti. Jo muutama päivä ennen pommituksia oli vanhan sillan kautta paennut yli miljoona ihmistä, täydessä kaaoksessa ja paniikissa.

    Siirryimme Gienin vanhaa siltaa pitkin toiselle puolelle Loirea, Anna Maria jäi kanavaan toiselle puolelle. Uusi satama, jossa kohtasimme, oli Briaressa, jonne palasimme komean acveduktin reunaa pyöräillen. Aurinkoista iltapäivää saattoi jatkaa vielä jokilaivan kannelle syntyneellä Rivieralla. 

Hyvä kirja, päiväunet tai lasi paikallista viiniä, isäntämme Niels tarjoili ammattilaisen elkein myös laivan kannelle.

   

  

Tiistaina (9.6.) jokilaivamme vaihtoi joen puolelta toiselle, kanava ylitti Loiren 1890-1894 rakennettua Euroopan pisintä akveduktia pitkin. Se on osittain suunnitellut Gustave Eiffel, jonka nimi on luonnollisesti tutumpi Pariisi Eiffel-tornista. On huima tunne lipua laivassa joen yli ja miettiä, mitä kaikkea ihminen onkaan rakentanut voidakseen kuljettaa ruokaa ja tavaroita paikasta toiseen. Alla vapaana virtaava Loire, sen päällä rautaa ja vettä, samaa vettä, ja jokilaiva täynnä fillareita, ihmisiä, lautasia, matkalaukkuja, kirjoja, kukkaruukkuja, kokonainen pikku hotelli asukkaineen. 

  
Päivän helmi oli Châtillon sur Loire, pieni keskiaikainen kaupunki, jonka viehättävyyttä lisäsi 2011 Décorer la ville projektin tuottamat sinämaalaukset. Ennen Briaren akveduktin rakentamista tämä oli paikka, jossa laivat ylittivät Loiren kanavan siirtyessä joen puolelta toiselle. Joen kovat virtaukset tekivät siitä vaikeaa ja vaarallista, keulan tähtääminen kanavan alkuun ei aina onnistunut ja tällöin alus oli kokonaan arvaamattoman joen armoilla.

   
     Tässä kohtaa lepoviikkoa viettävä henkilökohtainen apuajajani, joka toimi päivittäin letkaan sweepinä eli takavahtina, jätti oranssin liivin minulle ja katosi joksikin aikaa omille teilleen. Appari oli vaihtanut pyöräänsä omat polkimet ja oli siis joukosta ainoa, jolla oli klossit. Voimaa ja hapenottoa, HAT TOURS ja MITO-miehet saivat vauhdikkaan mainoksen ranskalaisille pikkuteille. Peterin ohjeistamana Appari lähti aluksi takaisin päin, myötävirtaan alas Loirea, ja takaisin palatessa toimi pysäyttäjänä tarinan mukaan joen toisella puolella lähialuetta tutkineet suomalaiset – olivatkohan ne Ilpo ja Ellu? Viimeisillä kilometreillä joukkomme polki oppaan ja Loiren itärannalla olevan Bonny sur Loiren pikkukaupungin ohi, mikä selvästi jäi harmittamaan Ilpoa. Luulen hänen ennen illallista vielä palanneen sinne.

Majapaikkamme oli Beaulieu sur Loiren, pienen kukkulan päälle rakennetus kylän alapuolella. Kolme päivää pyöräilyä, ruusuja, rauhaa ja maaseudun hiljaisuutta. Päivämatkat olivat olleet ennakko-ohjelman mukaisesti noin 50 km, jokaiseen päivään sisältyi niin lyhyempiä kahvitaukoja pienissä kylissä kuin pidempiä taukoja merkittävissä kohteissa. Osa seurueesta söi lounaseväitä, osa lounaan ravintolassa. Me suosimme paikallisilla herkuilla täydennettyä piknikiä jossakin kauniissa ja rauhallisessa paikassa, alueen juusto, oliivi ja hedelmätarjonta kun on ehdottomasti maistelemisen arvoinen. Liian paljon hyvää jotta viikossa edes ehtisi maistella kaikkea mitä mieli tekisi. Ja illallahan meitä odotti aina Meryn loihtima kolmen ruokalajin illallinen!

   
    
Lisää kuvia matkan ensimmäisistä päivistä voi katsoa täällä:

La Loire à Vélo – 1st and 2nd day

La Loire à Vélo – 3rd and 4th day 

   
    

Mapei Day 1/7 – Bormiosta Passo Stelviolle 12.7.2015

1. MITÄ, MISSÄ, MILLOIN ja MIKSI? Kovaa ja korkealle.

Matti P alias Apukuski on elämäntapapyöräilijä, joka aikuisella iällä vaihtoi hiihdon ja tenniksen kilpapyöräilyyn, tällä hetkellä ikäluokkanasa M 55 Suomen mestari. Pärjää vielä nuorempienkin aikuisten seurassa, tämän kevään AHH etappiajossa papparainen (il nonno) voitti koko lähdön, jossa ajoivat ikäkausisarjat 40 vuodesta ylöspäin. Kotimaan kisoista Appari hakee hyviä ajoja ja vielä parempaa seuraa, PM tasolla todellista vastusta, siellä on mukana monta lyömätöntä herraa. Vielä viime kesänä Appari kisaili nuorempiensa joukossa elite-sarjassa, mutta sekä iän tuoma pidentynyt palautumisaika että uudet, ikämiessarjoissa kilpailun aloittaneet  ystävät vetivät omaan herrasmiesluokkaan.

Talvella Appari osallistui Laattapisteen järjestämään vedeneristysmenetelmien koulutukseen. Laattapiste maahantuo ja markkinoi MAPEI-tuotteita, ja koulutuksesta saadusta Mapei-kuvastosta löytyi artikkeli vuoden 2014 Mapei päivästä, Mapei Day 2014, joka oli samalla tapahtuman 10-vuotisjuhla.
Mapei S.p.a on vaatimattomista lähtökohdista Milanon laitamilla kasvanut yritys, 70 vuodessa siitä on kasvanut maailman johtava monikansallinen rakennusteollisuuden liima-aineisiin ja kemikaalituotteisiin erikoistunut yhtiö. 

Team Mapei oli italialainen vuosina 1993-2002 toiminut maantiepyöräilyjoukkue, joka sai nimensä luonnollisesti sponsorinsa mukaan. Mapein lopetettua joukkueen rahoituksen sen toiminta jatkui nimellä Quick Step-Davitamon. Mapei oli 90-luvun lopussa yksi vahvimpia joukkueita, vuosina 1994-2000 ja 2002 se rankattiin maailman parhaaksi ammattilaistalliksi (UCI).

Team Mapeissa ajoi merkittäviä belgialaisia ja italialaisia klassikkoajajia kuten Johan Museeuw, Michele Bartoli, Andrea Tafi ja Franco Ballerini. Mm. Charly Wegelius ajoi uransa alkuvuosina 2000-2002 Mapei-Quick Step -tallissa.

Mapei Day on vuosittain järjestettävä perinteinen kilpailu, jossa taistellaan Stelvion kuninkuudesta. Virallisen puolimaratonin matkaan (21,097 Km) Bormiosta (1225 m) Passo dello Stelviolle (2758 m)  starttaavat ensin juoksijat, heidän jälkeensä pyöräilijät kahdessa ryhmässä. Kokonaisnousua tuolla matkalla on 1533 m. Vuodesta 1953 Stelvio on on ollut yksi Giro d´Italian vakiokinkareista, siitä on tullut klassikkonousu. Vuoden 1953 Girosta tehdyssä 7 minuutin filmissä on mahtavaa ajan henkeä, lopussa kokonaiskisan voittanut Fausto Coppi kesyttää myös Passo dello Stelvion. 

 

Jostakin syystä Alppien klassikoita ja muitakin kinkareita fillarillaan kolunnut Appari ei ole vielä kavunnut Passo Stelviolle. Kesällä 2014 Italiassa Passo Stelvio -kuume alkoi nousta. Team Orvokin italialainen jäsen Stefano kertoi orvokkihenkisen tarinan, jossa hän ystävänsä kanssa polki Stelviolle täysissä retkivarusteissa, teltat ja nyytit mukana. Samana syksynä saimme Apparin kanssa postikortin, nuorukainen oli hiihtokeirillä Stelvion maisemissa. Maastohiihtoa harrastavalla Stefanolla on vahvat siteet myös pyöräilyyn, isoisä Antonio oli intohimoinen maantiepyöräilijä ja kinkareiden valloittaja. Kuvassa Antonio on Passo dello Stelviolla (saksaksi Stilfser Joch) heinäkuussa 1983 66 vuoden ikäisenä. 

 
Sinne olisi vielä poljettava. Välähdys: tapahtuma olisi mielenkiintoinen, ehkä vaihteeksi mukavampi kuin yksin tai pikkuporukalla nousu. Samalla se olisi lyhyt yksittäinen irtiotto tällä kertaa pääasiassa Suomessa vietettävälle kesälle. Tarjolla olisi sekä vastusta että vetoapua, hyvää seuraa, liikenteeltä suljettu tie, tarkka matka ja virallinen ajanotto.
Appari otti yhteyttä Laattapisteen Mikko Hietikkoon ja kysyi mahdollisuutta päästä mukaan tapahtumaan. Kyseessä olisi omakustanteinen omatoimimatka, apua ensikertalaisena pyydettiinkin vain osallistumisoikeuden järjestämiseen. 
Mikko otti asian hoitaakseen ja melko pian jo tiedusteli, keitä FIN joukkueeseen kuuluisi. Pikaisen Team Orvokki kyselykierroksen jälkeen oli koossa viiden hengen iskujoukku, Team Orvokki-Laattapiste FIN/IT.
Team Orvokki-Laattapisteen esittely on tulossa ensi torstaina, jos vain saan aineiston kokoon.