Aihearkisto: Team Orvokki

Viikon fillari ja fillaristi 31/2015 – Team Orvokin Ridley + Apukuski 

Mukavia uutisia tuli Suomesta. Viikon fillariksi nousee valkea Ridley-ratsu, jolla ei ole vielä etunimeä. Terveisiä vaan Tomille ja kotitalliin/Team Cycle Center CCH. 

Team Orvokin virallinen Apukuski polki sillä sunnuntaina Pohjoismaiden Mestariksi. Apparin kuvan on ottanut toinen Orvokki, HeliVeikki. 

  

  
Onnea Appari! Komiat on uudet villasukat ykköspaikalla 😀

Seuraava kunnon kisa olisi sitten TÄÄLLÄ

Mapei Day 6/7 – Highway to the hell!

Passo dello Stelvio (saksaksi Stilfser Joch) on Pohjois-Italian korkein tienkohta (passo), 2757 m merenpinnan yläpuolella. Se on Itä-Alppien korkein päällystetty huippu, samalla toiseksi korkein koko Alpeilla. Ranskassa sijaitseva Col de l´Iseran (2770 M) tienousee vielä 13 m korkeammalle.

Mapei Day 2015, puolimaraton Passo dello Stelvion huipulle sunnuntaina 12.7.2015. Kilpailukeskuksena toimii Banca Popolare di Sondrio, Via oma 135, sieltä saa mm. kilpailunumerot. Paikalla on myös MAPEI-bussi, jossa Peter Fekete  (Marketing Manager Nordic and Baltic Countrie) ja Andrea Aramini ovat auttamassa ja neuvomassa vieraita. Appari haki Team Orvokki-Laattapisteen numerot edellisenä iltana, sillä aikaa kun Sten etsi rullasuksi teenissä kadonutta puhelintaan, keitti risottoa ja pilkkoi melonia. Torppis ja Kuopus vain olivat ja nauttivat olemisestaan. 

 

Mapei Day kilpailusta voi lukea sarjan ensimmäisestä jutusta. Tässä keskitymme juuri tähän sunnuntaihin, jolloin kilpasajassa on mukana nelihenkinen suomalais-italialainen Team Orvokki-Laattapiste. Ajajaesittely oli juttusarjan toisessa osassa

Tänään sunnuntaina 8:50 starttasi Bormion keskustassa matkaan joukko juoksijoita, tavoitteena puolimaraton Stelvion lakipisteelle. Heidän jälkeensä lähtivät pyöräilijät. Ensin Italian kilpailulisenssin alla ajavat naiset, siten miehet ja lopuksi muut kilpailijat sekä VIP-vieraat, kuten Team Orvokki-Laattapiste.

   
   
Mapei-päivänä tieosuus Bormiosta Stelviolle on muulta liikenteeltä suljettu, sitä etenee vain häikäisevän kaunis juoksijoiden ja pyöräilijöiden helminauha. 

 

On the highway to hell, 21 km ylämäkeen! Kukaan Team Orvokki-Lattaapisteen polkijoisa ei saavuttanut pyöräilijän laattapistettä vaan teki suorituksensa kunnialla. Odotetusti Sten oli joukkueen nopein, aikaa kului 1:20 ja sijoitus oli 59/572. , Apukuskikin pääsi lähelle tavoitettaan, 1:31 ja sijalle 172/572. Nopein suomalainen 😀 Ennätys pysyy siis edelleen Pantanilla, joka aikoinaan kiskoi 56 kiloaan ylös Stelviolle tunnissa. Apparilla oli kiskottavana 83 kiloa, mutta ei siitä saa hyvitystä, ei edes oman tiimin sisällä.

Torppis ja Kuopus tulivat Apparin mukaan ”jalat tyhjinä heittämällä mäelle”, mitä tuo sitten tarkoittaakin. Tulkintoja? Kuopus jäi sedälle 11 minuuttia.

Kisassa polki 572 miestä ja 45 naista. Stelvion kuningas oli Niki Giussani ajalla 1:03, nopein juoksija pinkoi ylämäen aikaan 1:35. Tuloksia voi tutkia halitessaan TÄÄLLÄ. Kilpailijoiden jälkeen starttasi mäkeen vielä 913 polkijaa Aldo Sassi muistoajoon. Vuonna 2010 kuollut Sassi oli valmentaja, joka tunnettiin Mestareiden valmentajana, hän mm. auttoi Caled Evansin maailmanmestaruuteen 2009. Sassi oli pyöräilyvalmennuksen filosofi, jota kuunneltiin tarkkaan. 

If you are strong enough you can reach the results you want on your own using only your commitment and your muscles.”

Apparin keskisyke oli 148, mikä on tuon papparaisen anakynnys, ja 11 minuuttia syke on ollut yli 155. Kyllä tuo siis laittoi kaikkensa peliin. Yksi unelma, josta tuli totta, ehkäpä sarjassa Once in Life.

   
     

Fiilikset olivat mahtavat, tuon hyvänolon tunteen, joka kuvistakin huokuu, voi ymmärtää vain toinen pyöräilijä. Kisan jälkeen FIN kolmikko palasi majapaikalle lepäämään ja nautiskelemaan olostaan, Sten lähti vielä fillaoimaan päiväksi. Oma hajoitusohjelma on armoton 😉

Päivitän blogia, jos saan lisää tietoja kilpailusta, siihen asti voimme ihastella Torppiksen uutta Stelvio permanentttia. Ihanat MAPEI-laineet. 

  

MapeiDay 5/7 – Bormio

Veneto, pohjoinen Italia. Perjaintai aamuna kello 9 nelihenkiseksi kasvanut Team Ovokki lähti Schiosta kohti Bormiota. Auton ratissa oli Miksu, kartturina vierellä istui paikallisvahvistus Sten. Arveluttava pari.

Matka Sciosta Bormioon mutkaisella tiellä kesti 6 tuntia. Appari ja Kuopus huilasivat takapenkillä. Vuokra-auton yksi penkkirivi oli irroitettu ja jätetty Schioon, näin kaikki neljä fillaria mahtuivat mukaan ajovalmiina. 

 

Lombardiaan kuuluva Bormio sijaitsee keskellä Alppeja, 1225 m korkeudessa, lähellä Italian ja Sveitsin rajaa. Se on tunnettua lähinnä alppihiihtokeskuksena, siellä on mm. järjestetty alppihiihdon MM-kisat 1985 ja 2005. Alppihiihdon maailmancupia Bormiossa on laskettu 1980-luvulta lähtien. Kunnassa on noin 4100 asukasta ja wikilähteen mukaan 14 hiihtoseuraa, melkoinen määrä, siis hiihtoseuroja.

Sää kilometrin korkealla Vallentinan laaksossa heinäkuussa on miellyttävä. Öisin lämpötila laskee 10-15 asteeseen, aamut ovat vielä lempeän viileitä, kunnes aurinko noustessaan lämmittää ja nostaa lämpötilan hellelukemiin. Sunnuntain 12.7. sääennusteen mukaan Mapei-päivästä tulee aurinkoinen ja lämmin, iltapäivällä lämpötila lähtöpaikalla Bormiossa nousee 29 asteeseen.

Team Orvokki majoittui Bormioon perjantaina, ohjelmassa piti olla 3-4 tunnin verryttelylenkki Livignon suuntaan. Tällaisina hetkinä on suuri vaara, että ohjakset karkaavat käsistä. Into polkea on varmasti suuri ja se, että jalkojen pitäisi olla sunnuntai aamuna tuoreet, saattaa helposti unohtua. 

  
Tämä lauantai oli varattu verryttelyyn, vetoihin ja fiilistelyy 😀 Sten teki iltapäivällä oman treeninsä rullasuksilla, muut fillareilla, aamulenkki ajettiin yhdessä. Suunniteltu reitti Bormio-Mortitolo-Gavia-Bormio on TÄSSÄ.

Team Orvokki-Laattapiste FIN: Apukuski, Kuopus ja Torppis. Vasemmalla Bormiossa 10. heinäkuuta 2015, oikealla Paloheinässä/HKI kesällä 2012. Bormion kisan italialaisvahvistus joutui kameran taakse. Varsinainen ajajaesittely oli juttusajan toisessa osassa. Italialaisvahvistus Sten alla kauhan varressa – tai veitsen kahvassa.

  

PÄIVITYS tai ILLATUS
, miten sen ottaa.

Sain Apkuskilta viestin:

”Nykynuorten valmistautuminen kisaan. Tyhjennysharkka edellisenä päivänä. Ja nousumetrit triplana ja matka x seitsemän. Ennen tyhjennys tehtiin 10 pv ennen kisaa.”

Niinhän siinä kävi, mutta mikä ettei. Kolmikko on Italiassa pitkän viikonlopun vietossa, ja kisa ajetaan kilpasarjassa. Tänään on tänään, huomenna on huominen 😀 tärkeintä on polkupyöräilyn sietämätön keveys. Ilo ja autinto. Tarkemmat reitit tulevat (ehkä) kommentteina perässä. 

   
        

Mapei Day 3/7 – matkavalmisteluja

– Miten te olette valmistautuneet tuohon kisaan Passo Stelvion kunikuudesta, joku kysyi. 

Vastaus tiivistyy kahteen sanaan: Ostamalla lentoliput.

Bormio-Passo Stelvio kisa ei ole kuntotapahtua, johon lähdetään bongaamaan klassikkokinkare. Sinne pitää mennä polkemaan MV-tasolla * oman elämänsä ennätystä, maisema-ajoa voi harrastaa vuoden muina päivinä.

Kuka tahansa jaksaa kävellä puolimaratonin (21,097 km) ja moni jopa hölkätä, jotkut juosta. Mutta entä jos koko matka on ylämäkeä? Ja melko jyrkkää? Silloin tuo matka on huikea myös pyöräilijälle, varsinainen aika-ajo, johon ei valmistauduta hetkessä. 

Team Orvokin polkijoiden eväät takataskussa ovat 1) Hyvä peruskunto 2) vielä parempi ajotekniikka 3) mäkikokemusta 4) korkea kipukynnys 5) luja tahto ja usko.

Satunnainenkin lukija ymmärtää, että em. ominaisuuksia ei hankita vuodessa. Niiden eteen tehdään töitä, tosin osan joku on saanut syntymälahjana. 

  
Joukkueen ainoa alppinisti on luonnollisesti italialainen ajajamme Sten, jonka on mahdollista treenata pitkiä ylämäkiä vaikka päivittäin. Hiihtäjän kesäharjoitteluohjelmaan kuuluu kerran viikossa fillari, ja ylämäkiä hän kapuaa kesähelteillä myös rullasuksilla. Nuoren miehen hapenottokyky on niin huima, että Sten on joukkueen ehdoton ennakkosuosikki huipulla, kapteeni Apukuski tietää sen.

Kyllä muukin joukkue on Alppien kinkareita kavunnut, jopa Kuopus, joka viime keväänä valloitti mm. toisen klassikkonousun Monte Grappan. Itse muuten kapusin tuolle samalle kinkareelle viime kesänä, sillä kertaapohjoista reittiä, tavoilleni uskollisena sateessa, ukkosessa noin 30 kg nyyttien kanssa 😀 (Kategoria Helsinki-Italia all Day Long).

Ensi viikolla matkaan. Team Orvokki lentää Helsingistä Venetsiaan, josta ajetaan vuokra-autolla Schioon tapaamaan ystäviä ja poimimaan takapenkille Sten. Kesäisin Venetsiaan lentää suoraan Helsingistä sekä Finnair että Norvegian Air, mutta talvisin ei mikään. Orvokit lentävät tällä kertaa Finnairilla, myös kaikki kolme fillaria saatiin samalle lennolle.

Polkupyörän kuljetus Helsingistä Venetsiaan oli varattava etukäteen, tosin jotkut lentoyhtiöt ovat äskettäin poistaneet ennakkovaraus mahdollisuuden ja siirtyneet lähtöpäivän tilanteen mukaiseen myyntiin. Jos tarvitset matkalle mukaan oman fillarin kannattaa siis tutustua huolella kuljetusehtoihin jo ennen oman lipun ostoa, niissä on eroja. Niin ehdoissa kuin hinnoissa. Viime kesänä Apparin fillari jäi Helsinki-Vantaalle, koska Finnair ei kuljeta pakkaamattomia pyöriä. Paitsi… kun kuukautta myöhemmin palasin Kamelin kanssa Salzburgista Helsinkiin, ja välilaskun jälkeinen lento oli Finnairilla. Lähtöselvityksessä ei millään tavoin kyseenalaistettu polkupyöräni mahdollisuutta palata kotiin. Nätisti neuvoivat minne Kamelin piti mennä.

Jokaiselle fillarille on varattu oma matkalaukku, erityinen pyöränkuljetuslaukku. Siitä lisää ensi viikolla kun fillarit puretaan ja pakataan.

Alkujaan Orvokit ajattelivat polkea kisan vuokrafillaeilla, mutta Veloce pyörävuokraamon tarjous oli enemmän kuin huono. Vuokrapyörät viideksi päiväksi olisivat maksaneet enemmän kuin oman pyörän kuljetus, ja vaikka pyörien taso oli hyvä ei se ollut lähelläkään omia ajokkeja. Italiassa hyvät pyörävuokraamot ovat vielä melko harvinaisia, ja tässä tilaneessa muutamat ahkerat yrittäjät voivat pitää hinnat totuttua korkeammalla. 

Siis tärkeimmät matkavalmistelut: lentoliput (myös fillareille), vuokra-auto, majoitus Bormiossa. Done!

Way to go!

Ai niin, se *MV-tason ajo. Ehkä jätän sen sittenkin tuonnemmaksi. Team Orvokin sedät kyllä tietää 😉

  

Mapei Day 2/7 – Team Orvokki-Laattapiste

2. KETKÄ? Team Orvokki-Laattapiste

Jutun 1. osa on luettavissa TÄÄLLÄ

Mapei Day on perinteikäs päivä, jolloin sekä juoksijat että pyöräilijät tavoittelevat  Passo Stelvion (2758 m) kuninkuutta. Miltä kuulostaisi pinkaista virallinen puolimaraton (21,097 m) ylämäkeen, nousua matkan aikana on 1533 m? Vuoristojuoksu on pohjoisessa Italiassa suosittu harrastus, joten varmasti heinäkuun toisena sunnuntaina monen levottomat juoksutossut odottavat Bormiossa (1225 m) lähtölaukausta matkaan.

Team Orvokki-Laattapiste ei ole mukana tuossa lähdössä, sillä pyöräilijät starttaavat vasta juoksijoiden jälkeen. Heidätkin on jaettu kahteen ryhmään, ensimmäisessä starttaavat Italian kansallisen kilpailulisenssin omistavat ja toisessa lähdössä muut.

Team Orvokki-Laattapiste lähtee matkaan viisihenkisellä joukkueella, jokaisella on tavoitteena oma henkilökohtainen kuninkuutensa tai kuningattaruutensa. Vain joukkueen italiainen jäsen on aiemmin polkenut ks. nousun, muille se on vielä valloittamaton kinkare.

Joukkueen seniori, il nonno & capitano, on Team Orvokin virallinen Apukuski, myös Paltsin Pantanina tunnettu Matti P. Matti on esitelty jo edellisessä jutussa, joten pidemmittä puheitta seuraavaan. 

KUVA ei ole omani, vaan lainaa, mutta keneltä? Hiilarikuurin HeliVekki?

 

Joukkueen Hevonen, mies joka osaa ottaa itsestään irti enemmän kuin on mahdollista, on Mika H alias Torppis. Miksu on ilmiö; kun maitohappo ja kipu saavat muiden koneet sammumaan, Miksu vielä liikkuu. Nauttii kivusta, ei kai se muuten ole mahdollista.  Apparin hyvä ystävä ja pyöräveli, mies joka on kivunnut Apparin kanssa monta Alppien kinkaretta, monenlaisissa sääolosuhteissa. Polki juhannuksena vesisateessa Taavetista Helsinkiin 230 km pitääkseen seuraa Apparille, jolla oli hieman lyhyempi ajo (170 km). 

  

Mustahevonen on niin ikään Apparin pitkäaikainen hyvä ystävä, Kuopuksen kummisetä Heikki Hessu K, tunnistaa ehkä myös nimen Torvelo. Hessu saa pääasiallisen ravintonsa maastohiihdosta ja golfista, mutta hiihtäjän voimilla ja seikkailijan innolla hän on bongannut edellisten kanssa monta Alppien kaunista kinkaretta. Hevosen lisäksi Hessussa asuu pieni lehmä, vai pitäisikö sanoa sonni, miehellä on nimittäin lehmän hermot. Häntä ei saa hermostumaan mikään eikä kukaan, kylmän rauhallisesti hän esim. selvittää ongelmia ranskalaisella lentokentällä sujuvalla suomen kielellä. Mr Cool, myös delegoinnin mestari 😉 

  
Team Orvokissa jo toista vuotta polkeva italialainen Sten alias Stefano Z saa Hessun tavoin pääasiallisen ravintonsa maastohiihdosta, lisäksi molempien suosikki ovat pitkät matkat perinteisellä tyylillä. Harrastukseen viittaavan ruotsalaisen lempinimensä hän on saanut schiolaisilta ystäviltään, jotka talvella menevät ylämäet mielummin hissillä kuin hikoillen. Parikymppisen nuorukaisen kesäharjoitteluun kuuluu kerran viikossa fillarilenkki, myös ensimmäisessä jutussa esitellyn isoisän perintö ja perheen elämäntapa ovat opettaneet hänet istumaan pyörän satulassa. Stenistä tulee Apparille mäkikisassa todellinen vastus. *)

KUVA: Rita Z

  

Joukkueen kuopus ja ainoa prinsessa on Apukuskin Kuopus Aliisa. Koska kirjoittajan lisäksi olen hänen äitinsä, on parasta, että jätän esittelyn tähän 😉

  

*) Paljastanko, että Apparia oikeasti pelottaa? Nuoren miehen hapenottokyky on jotain ihan muuta kuin seniorin, lisäksi Sten on saanut treenata niin fillarilla kuin rullasuksilla juuri pitkiä nousuja, joita Suomessa ei ole. Viime kesänä miehet ajoivat Italiassa muutaman yhteisen lenkin. Erään reilun 10 km pitkän nousun alla (nousua noin 1000 m eli keskimäärin 10 %) Sten sanoi tekevänsä oman treenin, tavataan mäen päällä. Aluksi Appari pidätteli hymyä, mutta jonkin ajan kuluttua hymy hyytyi. Tällä kertaa paras valtti olisi se, ettei Sten ottaisi kisaa kovin tosissaan – muuten joukkueen ykköskuski ei ole ykköskuski. 

Jopomies on nyt MAPEImies

Minulla on henkilökohtainen takuuvarma apuajaja, jonka kanssa olen pyöräillyt suurimman osan elämästäni, reilusti yli 30 vuotta. Noiden vuosien aikana olen valmentanut siitä omiin tarpeisiini täydellisen Apukuskin.

Joskus Apukuski ottaa omaa aikaa ja lähtee kilvanpolkemaan poikain kanssa. Setien, sanon minä. Se on tärkeä osa Apukuskin harjoitteluohjelmaa. Kuopuksen sanoin, iskä polkee pershikeä.   

Polkupyöräilyn sietämättömään keveyten kuuluu ihmeellisiä asioita, wjoskus jopa hieman taianomaisia. Kuten esimerkiksi se, että aina silloin tällöin Appari ja minä muutumme helsinkiläisiksi arjen supersankareiksi; minusta tulee Kukkahattutäti ja Apparista JOPOmies. 

JOPOmies on se, joka polkee irvistelevät ja ylipursuavat kartonkitölkkikassit lähimpään kierrätyspisteeseen. Kun kasvimaalle on ilmestynyt multasäkkejä ja kasa hevosenkkompostia, on siellä käynyt JOPOmies. JOPOmies pelastaa aamun, jolloin kahvimaito onkin loppu. JOPOmies on minun arkeni sankari, josta en luipuisi mistään hinnasta.

  
 

  Kunnes eräänä päivänä, ja se päivä oli viime tiistai.

Pitkän työpäivän jälkeen pyöräilin kotiin, suorinta reittiä, en jaksanut koukata edes kasvimaan kautta. Ihan puhki, ei mitään, ei mihinkään. Luotin siihen että JOPOmies pelasta siemenet ja taimet ja polkee viljelypalstalle vettä kantamaan.

Raskain, liioitellun tömisevin askelein nousin portaat ylös tupaan.

Apukuskin tai JOPOmiehen sijaan pikku tuvassamme istui itseensä (liian) tyytyväinen MAPEImies, jonka silmissä siinsi Italian helmi, passo Stelvion huippu, ja päässä keikkaroi sininen kruunu. Jos siinä olisikin kaikki, mutta kun MAPEImiehiä on aina kaksi. Ystävämmekin se vei. 

– Etusivu kertoo jo kaiken, totesi sen ystävän ryytirouva. http://www.bormio.eu/event/mapei-day-re-stelvio/

Palataan Bormioon ja Stelvion huipulle heinäkuussa. Minä etsin rakasta JOPOmiestäni…

   
     

Polkupyöräilyä ja puutarhanhoitoa

Polkupyöräily ja puutarhanhoito voivat ihanuudestaan huolimatta olla vaikea yhtälö, ainakin täällä pääkaupungissa, jossa elämänpyörä vaihtaa vaihdetta aina toukokuussa, toukotöiden aikaan. Viikonloput ovat täynnä niin fillarikisoja kuin retkiä ja tapahtumia, joista ei voi olla poissa, ne imevät kuin magneetti, joka talvisin on piilossa untuvapeiton alla.

Keväällä 2014 muutimme Apukuskin kanssa uuteen kotiin, olin jo talvella kaupat tehtyämme laittanut varaukseen  viljelypalstan lähimmältä puutarhalta. Olin jonossa viides, ja vuokraamisesta vastaava herrasmies arveli, että vuosittain vapautuu 2-4 palstaa. Olin siis melkoisen yllättynyt, kun kollegoideni kanssa kevätretkellä Tallinnassa sain puhelun jossa tiedusteltiin, haluammeko tulla valitsemaan palstamme, nyt niitä olisi vapaana. Jo vain, annoin Apparin yhteystiedot, hän polkisi paikalle ja tekisi valinnan.

Kesällä 2014 olin varannut 8 viikkoa lomaa pyöräilläkseni Pohjois-Italiaan ja takaisin, palauttamaan kakkuvuoan, jonka lainasin italiailaiselta vaihto-opiskelijalta. Palstamme jäisi siis Apukuskin hoitoon. Toiminnan miehenä hän tilasi pellolle konemiehen, joka käänsi ja möyhi pitkään kesannolla olleen vanhan merenpohjan (lue: savimaan). Ja hetkessä oli palstastamme tullut siikli- & sipulimaa, syyrialaisen ystävämme Rahmanin avulla. 

Muistan sen sateisen toukokuun illan, kun seisoimme palstan laidalla, Appari ja minä. En malttanut mieltäni vaan totesin ääneen, että perunamaako tästä nyt sitten tulee. Harvoin on Appari ääntään korottanut, taidan olla ainoa ihminen maailmassa joka saa hänet edes joskus kiivastumaan. – Se on ihan minun asia mitä täällä kasvaa, jos sinä aiot pyöräillä koko kesän ja minä jään tänne…. 

Ajoimme kilometrin matkan kotiin eri reittejä. 

 
Syksy toi siiklit ja sipulit ja minusta tuli perunaruokien master chef, niin runsas se sato oli. Mutta sattuneista syistä syystyöt jäi tekemättä, niin kyntö kuin hiekoitus, elämässä tapahtui yllättäviä asioita. Keväällä meitä siis odotti parantelematon maa, kova haaste, vaikkei ihan niin kova kuin ensimmäisenä keväänä.

Helmikuussa Italiassa tein ystäväperheemme pojalle tarjouksen, hänellä kun on sekä kokemusta puutarhanhoidosta, hiihtäjän voimat että ikävä Suomeen: tulisiko hän tekemään toukotöitä, jos maksaisimme matkat ja ylläpidon. Tovin kuluttua saimme myöntävän vastauksen ja näin tiesimme, että Appari saisi keväällä koluta kaikki haluamansa kisat ja kuntoajot ja minulla olisi lupa tehdä töitä niin myöhään kuin vain jaksaisin, lisäksi voisin osallistua kaikkiin haluamiini maailmanparannustapahtumiin.

 
Tapsa (suomalainen nimi on Torppiksen käsialaa) tuli ja käänsi kovan maan käsin, huh! Kärräsi hevosenlantaa ja aina sateiden tauottua yritti murskata multakikkareita. Mutta ei siinä henki mennyt, kyllä hän ehti juoksemaan, hiihtämään ja pyöräilemään, tapaamaan ystäviä ja osallistumaan elämänsä ensimmäiseen pyöräilytapahtumaan. – I bet the prime minister, iloinen alku Keravan kevätpolkaisussa, maastohiihtäjän treenit Italiassa ovat aika yksinäisiä. Kiitos Torppikselle, jolta löytyi sopivan kokoinen lainafillari ROSA.  

Urheilevan puutarhurin palatessa Italiaan oli puutarhassamme tapahtunut lähtötilanteeseen nähden suuri muutos. Pihalla ollut kasvulaatikko oli siirretty palstalle odottamaan salaattien siemeniä. Lehtijuurikas, lehtikaali ja pinaatti olivat jo aloittaneet kasvukauden, koeviljelmällä on varhaisia taimi- ja siemenrivejä. Viimevuotiset saksankirveli, karhunlaukka ja raparperi antavat jo satoa, yhdestä Rahmanin tekemästä penkistä kurkistaa punahierakkaa ja persiljaa. Ja ihmesipulit, ehkä purjoa, ne jotka sain Rouva Ryytimaalta. Ehkä tänä kesänä tiedän, mitä ne on.

Kyllä se tästä, kunhan maltamme pyöräillä kotimaassa. Kesäkuun alussa teemme ystäviemme kanssa reilun viikon fillarireissun Loire-joelle, toivottavasti saan taloomme muuttavalle nuorisolle myytyä myös taimien kastelun. Italiassa piipahdamme Apukuskin kanssa vuorotellen, sillä polkupyöräily ja puutarhanhoito ovat haastava yhtälö.

Tänään Appari polkee viimeisen etapin AHH ajoissa, minä taidan lähteä palstalle pinaatin kanssa.

Alla oleva poseeraus on HeliVeikin otos eiliseltä maantiepätkältä AHH ajoissa. Tänään sulosunnuntaina HeliVeikki on itsekin maantiellä, jetlagista toipumassa. Team Orvokilla on siis neljä masteria maantiellä, jos laskemme Laten mukaan.