Aihearkisto: HePo

Naisilta naisille, Helsingissä pyöräily kuuluu kaikille

Alussa oli tarinoita. 

– Kun olin pieni minä varastin naapurista pyörän ja yritin opetella ajamaan. Mutta siihen se jäi. Minun maassani (Pakistan) ei pyöräily ollut naiselle sopivaa. Oli niin vaikeaa, mennä kouluun ja kaikki muu.

– Pienenä leikkipuistossa minä pyöräilin, siellä oli niitä kolmipyöräisiä hauskoja pyöriä. Mutta nyt minä haluan oppia ajamaan oikealla pyörällä.

– En ole koskaan ajanut pyörällä, minua pelottaa, mutta haluan oppia.

Lopussa oli unelmia.

– Sitten kun osaan ajaa hyvin alan pyöräillä töihin.

– Aion hajoitella niin kauan, että osaan ajaan hyvin. Minä tarvitsen tämän taidon.

– Minä haluaisin joskus päästä pyöräretkelle!

– Mistä voisin lainata pyörän, että voin harjoitella?

 
Helsingin Polkupyöräilijät ry on jo parin vuoden ajan järjestänyt pyöräilykouluja maahanmuuttajanaisille. Lauantaina 22. elokuuta 2015 alkoi Suvilahdessa uusi, tällä kertaa kaksi kahden tunnin opetuskertaa kattava kurssi. 

Miksi maahanmuuttajille? Sen sanoitti eräs aiemmalla kurssillamme ollut nainen. 

– Teille suomalaisille on niin luonnollista, että kaikki osaavat pyöräillä. Minun kotikylässä pyörä hankittiin vain, jos koulu oli kaukana. Minun kouluni oli lähellä, joten en koskaan saanut pyörää. Siskon koulu oli kaukana, mutta siskon pyörään ei saanut koskea. Myöhemmin, kun lähdin yliopistoon, en enää ajatellutkaan että voisin oppia pyöräilemään. 

Miksi naisille? Monessa kulttuurissa pyöräilyä ei pidetä naiselle sopivana. Edelleenkin ihmettelijöitä on, yksi oppilaistamme kertoi nauraen, miten hänen ulkomailla asuva ystävänsä ihmetteli aikooko hän tosiaan istua jalat harallaan satulaan. Se kun on niin rumaa… tai ainakin outoa. 

Uuden taidon opettelu vaatii paljon rohkeutta, ei ole helppoa olla potkutteleva ja vaappuva aloittelija kun samaan aikaan Kellohallin edestä suhauttelee vauhdikkaita pyöräilijöitä, lapset ja koirat tarakassa. Useampikin oppilaamme on aloitanut esittelynsä kertomalla, kuinka aviomies on yrittänyt opettaa, mutta ei siitä ole tullut mitään. 

Miksi naisilta? Oppilaamme tulevat hyvin monenlaisista kulttuuritaustoista, yhdistävä tekijä meillä on helsinkiläisyys ja pyöräily. Haluamme laskea kynnyksen osallistumikseen niin alas kuin se on mahdollista, siksi opettajina on vain naisia, saamme siitä kolmannen yhteisen tekijän. Jollekin tämä voi olla tärkeä seikka. Mutta kyllä kalustosta vastannut Topi oli paikalla ja auttoi meitä fillarien säädöissä, emme me miehiä piiloon laita 😉 

  
Aiemmat maahanmuuttajille suunnatut pyöräilykurssit HePo on tuottanut itse, yhteistyökumppaneina on ollut mm. Pelago, Seurakuntayhtymä, Oranssi ry ja Moniheli ry, joka on auttanut tiedottamisessa. Toteutuksesta on vastannut ns Satun tiimi eli Satu Leppänen, Ilse ja Mirja, mukana on ollut myös vaihtuvia hepolaisia ja tuttavapiiristä haalittuja apuvoimia. Mm. katuajoryhmän takamiehenä on polkenut HePon pj Matti Kinnunen ja Suvilahden autoja ohjaillut maanteiden masteri Matti Priha. HePon kuuluisaa joukkovoimaa.

Tällä kertaa lähtötilanne oli toinen. Helsingin Liikuntavirasto otti yhteyttä HePoon ja tiedusteli ohjaajia naisten pyöräilyopetukseen. Jossakin oli tahtotila, eli naisia jotka haluavat oppia pyöräilemään, Liikuntaviraston Laura Nokkala järjesti puitteet ja vastasi tiedottamisesta. Laura on myös mukana tämänkertaisessa toteutuksessa, lauantaina hän juoksi muiden mukana ohjaamassa, auttamassa ja kannustamassa. HePon kannalta tämä on hyvin toimiva malli. Paikalla oli fillarit ja motivoituneita opiskelijoita, me toimme osaamisemme eli varsinaiset opetusjärjestelyt. 

Lauantaina alkanut kurssi poikkesi aiemmista myös siten, että kaikki naiset puhuivat hyvin suomea. Edellisillä kerroilla opetus on ollut englanniksi. Kurssin päävetäjä on Satu Leppänen, ohjaajina ovat myös hepolaiset Ilse, Jonna ja Mirja (minä) sekä Sadun kanadalainen ystävä Laura, joka on aiemmin ollut mukana HePon retkillä.

Kahden tunnin kurssi alkaa tutustumisella ensin toisiimme ja sitten polkupyörään. Tärkeimmät pyörän osat, niiden nimet suomeksi, polkupyörän toimintaperiaate. Ei ole ollenkaan itsestäänselvää, miten jarrut toimivat. Tai että satulan nimi on satula.

Tämän jälkeen aloitetaan olennaisin ja tärkein osa eli tasapainon hakeminen. Pyörän satulat ovat matalalla, jotta olo tuntuu turvalliselta ja jalat yltävät maahan. Suvilahden loivaan alamäkeen jaloilla potkutellen, tavoitteena nostaa molemmat jalat hetkeksi ilmaan. Kyllä ei ole helppoa.

Kun tasapaino alkaa löytä, jatketaan alamäkeen potkuttelua siten, että toinen jalka on polkimella. Tässä kohtaa yksilölliset erot eriyttävät ryhmää. On turha jatkaa eteenpäin liian nopeasti, vaikka monella onkin kova into päästä polkemaan. Ne, jotka pysyvät tasapainossa nopeasti, alkavat yleensä kokeilla polkemista omaa tahtia, ja hetken kuluttua ulkotila täyttyy ilon kiljahduksista ja ryhmän kannustavista taputuksista. Tämä hetki on se, joka saa vanhan ja kokeneen ammattikasvattajankin joka kerta herkistymään, eikä ilonkyyneleitä tavitse onneksi pidätellä. Oppilaiden alussa käsinkosketeltava jännitys ja pelko muuttuvat halauksiksi ja nauruksi.

Ohjaajan taitoa tarvitaan tässä kohtaa erityisen paljon kannustamaan heitä, jotka tarvitsevat oppimiseen enemmän aikaa. Puolivälin lepotauon ja juttutuokion päätteeksi Satu aina muistuttaakin, että ”nyt me ohjaajat keskitymme niihin, jotka tarvitsevat eniten apua”. Nopeasti edistyneille riittää yksi ohjaaja taitoharjoitteluun. Joskus voi olla tärkeä palauttaa opiskelija hetkeen, jolloin seisoimme aloituspiirissä ja esittelimme itsemme. 

– Muistatko? Tunti sitten et ollut koskaan edes istunut pyörän satulassa ja kerroit jopa vähän pelkääväsi. Nyt sinä olet tässä, potkuttelet ja pystyt irrottamaan jalat maasta. Et enää pelkää ja jännitä vaan hymyilet. Sinä osaat, sinä opit. 

Oikotietä kun ei ole.

 

Aloitin jutun oppilaiden puheenvuoroilla, päätän sen ohjaajien Ilsen, Jonnan ja Satun sekä muutaman hepolaisen ajatuksiin. Puheenvuorot on julkaistu avoimessa facebook-ryhmässä, joten rohkenen siteerata heitä. Blogi kun leviää HePoa ja Helsinkiä laajemmalle ja tätä ilosanomaa on niin mukava jakaa!

Ilse: Suurta rohkeuttahan tämä koulutus osallistujiltaan vaati. Mutta halu ja tahto oppia oli suuren suuri. Palkitsevinta apuohjaajana oli nähdä, että tässä ajassa pelokkainkin nainen sai pyöräilyn perustaidot, ja innon jatkaa harjoituksiaan kurssikertojen välillä. Mieleeni jäi nainen, joka sanoi ettei luovuta ennenkuin hän tämän osaa, koska hän todella tarvitsee tämän taidon. Ja aivan loppumetreillä hän pyöräili avustuksetta – on aivan upeaa olla mukana!!

Satu:  Liikkuminen on erittäin keskeinen tarve arjessamme. Pyöräily edistää tasa-arvoa, sillä se on liikennemuoto, joka ei poissulje ihmisiä iän, varakkuuden, koulutuksen tai luku/kieli-taidon takia. Pyöräily helpottaa liikkumista kodin, palveluiden ja työn välillä. Se kehittää ihmisten sosiaalista verkostoitumista. Mutta moni ei voi pyöräillä, koska ei osaa. Me tarjoamme mahdollisuuden niille, jotka haluavat oppia.

Hannu: Minulla on jossain tallessa valokuva äidinäidistäni, joka joskus 1910-luvulla poseeraa yhdessä ystävättärensä kanssa – kumpikin hienossa leningissä ja upouuden naisten polkupyörän kanssa. Harva yksittäinen kapine on samalla tavalla edistänyt suomalaisten naisten itsenäistä ja tasa-arvoista elämää kuin polkupyörä, joka vapautti heidät liikkumaan itse ja omilla ehdoillaan.

Jonna: Oli hienoa nähdä näiden naisten into oppia ja halu tehdä töitä sen eteen, vaikka alussa selvästi monia pelotti paljon. Ei siinä pienet kolhut paljon haitanneet. Tarkennuksena vielä tuohon kysymykseen, kuinka kauan menee oppimiseen: Parissa tunnissa ei vielä pääse siihen, että voisi liikenteeseen lähteä, mutta nopeimmat oppijat (ne jotka olivat ehkä joskus lapsena kokeilleet) kyllä alkoivat jo olla lähellä.

Matti: Hienoa, että taas tusina ihmistä on päässyt kokemaan ihmisen ja koneen täydellisen liiton, ihmeen joka luo loputtomasti onnea ja iloa.

“Let me tell you what I think of bicycling. I think it has done more to emancipate women than anything else in the world. It gives women a feeling of freedom and self-reliance. I stand and rejoice every time I see a woman ride by on a wheel…the picture of free, untrammeled womanhood.” Susan B. Anthony

  

Mainokset

TdH retkivauhtia 2015

Se tunne, kun seison Maunulan majalta 9:30 aloittaneen ryhmän kanssa odottamassa samaan aikaan Velodromilta startanneita. Kun Apukuski alias Masan takana tulee pitkä nauha pyöräilijöitä. Onko nuo kaikki tulossa tälle retkelle?!

Helsingin Polkupyöräilijät ry eli HePon lauantairetkien ohjelmassa on pitkään ollut ”TdH retkivauhtia”, se ajetaan muutama viikko ennen varsinaista Tour de Helsinkiä. Haluamme tarjota tilaisuuden tutustua TdH reittiin rauhallisesti, tasaisella noin 20 km keskinopeudella, pienillä juoma- ja suuremmilla ruokapysähdyksillä. 

 Lauantaina 8. elokuuta 2015 olin itse vetämässä retkeä kolmatta kertaa, tällä kertaa sweepinä eli viimeisenä, varmistellen että kaikki pysyvät letkassa. Retken varsinainen vetäjä oli Apukuski alias Masa tai PMatti ja hänen apunaan HePon pj KMatti eli Mane ja Lyydia. Tässä retkessä on aivan erityinen tunnelma, minkä vuoksi toivon jatkossakin voivani olla mukana järjestämässä tätä 140 km lenkkiä. Mukana oli maantiepyöriä, retkipyöriä, hybridejä, cyclocrosseja ja yksi ihan rehellinen fixi, viimeiselle kypärännosto ja kumarrus hienosta suorituksesta. 

Bembölen kahvituvalla, jossa pidimme ensimmäisen pysähdyksen, laskin joukon vahvuudeksi 39 pyöräilijää! Aikaisempien kahden vuoden aikana, jotka olen ollut mukana, joukko on kiitettävästi kasvanut, mutta silti tämä yllätti ennakko-odotuksemme. Kuten Matti & Matti jossakin  vaiheessa totesivat, jatkossa meidän on hieman kehitettävä järjestelyjä, eihän tällä porukalla enää pienet kahvilat (ja varsinkaan WC:t) vedä.

Aamulla Maunulan majan parkkipaikalle ajoi nuori nainen, nosti auton tavaratilasta pyörän ja kertoi saapuneensa Mäntsälästä. – Luin vuosi sitten tästä tapahtumasta samana aamuna Helsingin Sanomien Minne mennä -palstalta, ja harmitti kun en ehtinyt mukaan. Olen nyt seurannut HePon facebook-ryhmää ja odottanut, että tämä retki tulisi uudestaan.

Vastaavanlaisia kauniita lähtötarinoita saimme kuulla useita. 

– Olen seurannut HePon sivuja jo pitkään, mutta olen ajatellut että tämä on jotenkin ”suljettu” porukka. Nyt tapahtumakutsu rohkaisi lähtemään mukaan, mieli teki niin kovasti kokeilla elämäni pisintä retkeä.

– Olen ollut HePon rivijäsen jo jonkun aikaa, maksanut jäsenmaksunkin, mutta nyt houkutti niin kovasti kokeilla pitkää matkaa rauhallisesti että päätin uskaltaa mukaan.

– Olin keväällä siellä kehäratapyöräilyssä, ja kun nyt olen pyöräillyt kesällä vähän enemmän niin päätin tulla kokeilemaan tätä.

  
Nämä ja muut vastaavat viestit ovat tärkeitä meille hepolaisille. Meidän tavoitteemme on tavoittaa koko ajan uusia ihmisiä, jotka kaipaavat seuraa, tukea, rohkaisua ja apua pyöräilyharrastukseensa. Sekä suunnittelussa että tiedottamisessa onkin tärkeää yrittää kuvailla retken tai lenkin luonne siten, että siitä saa realistisen kuvan, ja myös toteuttaa se kuten on sovittu. Tämän blogi-kirjoituksenkin tarkoitus on luoda kuvaa siitä, millainen on TdH retkivauhdilla, ja ehkä näin rohkaista taas ensi vuonna jonkun uuden pyöräilijän mukaan.

Vaikka ryhmän pyöräilijöillä oli hyvinkin erilaiset lähtökohdat pitkään retkeen, oli joukko hyvin toimiva, yhtenäinen ja toisiaan kannustava. Joukkoon mahtui niin maanteiden konkareita kuin niitä, jotka eivät koskaan aiemmin olleet ylittäneet 100 km rajaa. Todella monelle tämä oli kesän pisin pyöräily, olemme todella iloisia että saamme HePossa tarjota mahdollisuuden tähän, jokaisen ilo omasta suorituksesta on yhteinen ilo. Oli sitten kyseessä palauttavaa lenkkiä polkeva juoksija tai jalat lopussa kipeinä omaa ”en olisi aamulla vielä uskonut että pystyn tähän” ennätystä polkeva työmatkapyöräilijä.

  

Lydian sanoin, kaikkien ei tarvitse osata kaikkea. Retkelle voi tulla, vaikkei osaisi vaihtaa rengasta, riittää kun sellainen on mukana. Apu on aina lähellä, tälläkin matkalla kävi kolme rengasrikkoa. Ensimmäisen renkaan vaihtoi KMatti, kaksi seuraavaa pyöräilijä itse, ja aina mukaan jäi joku vetäjistä varmistamaan reitillä pysymisen, kunnes muu joukko olin tavoitettu.

Retki on erinomainen tapa tutustua uusiin ihmisiin, kerätä ja jakaa tietoa, kysyä mikä ikinä pyöräilyssä kiinnostaa, aikaahan on paljon. Retkeilystä, kuntolenkeistä, työmatkoista, talvipyöräilystä, kilpailuista, HePon toiminnasta, varusteista, Team Rynkebystä, puheenaiheita on yhtä paljon kuin polkijoita. Tai sitten polkea ihan hiljaa, nautiskella elokuisesta maalaismaisemasta, joka näyttää ja tuoksuu kauniilta. Tällä kertaa sääkin oli suotuisa, saimme yllin kyllin auringonpaistetta mutta emme pisaraakaan sadetta.

Myös ryhmässä ajaminen oli usealle aivan uutta, moni kertoi pyöräilleensä aina vain yksin. Tämän ja muut aiemmin kuvailevat seikat huomioiden oli lähes käsittämätöntä, miten kauniisti tuo lähes neljänkymmenen pyöräilijän helminauha liikkui ja pysyi koossa! Rehellisesti, tämä oli täyden kympin ryhmä!

  
Koska ajajia oli paljon ja hyvin erilaisia, päättivät Matti & Matti viimeisellä taukopaikalla Nikkilässä tarjota hieman nopeampaa ryhmää viimeiselle noin 30 kilometrille. KMatin mukaan starttasikin pieni joukko, jotka polkivat perille noi 26 km keskinopeudella (KMatti voi tarkentaa). Lähdössä PMatti lupasi shampajaa sille, joka pesisi KMatin Kuninkaanmäen kinkareessa. Ja perillä Velolla totesimme, että jaamme Tuomaksen sinne kuljettamat eväät kaikkien kanssa. – Luotin kaimaan 😉

Tuomas ja Lydia olivat edellisenä iltana hakeneet meiltä rinkallisen tavaraa: kuohuviinilaseja, veitsiä, ruis snackeja pari pulloa shampanjaa, Italiasta tuomaani vuohenjuustoa ja sopressa-salamia. Minulla ja Apukuskilla oli vielä kilistämättä Apparin parin viikon takaiselle PM kullalle, olin silloin pyöräretkellä Italiassa ilman pyörää, ja päätimme tehdä sen nyt vanhojen ja uusien tuttujen seurassa. Laseja olin varannut vain 12, sillä kuten alussa sanoin, en osannut kuvitella joukon kasvavan näihin mittoihin. Mutta hyvin tuo kaikille riitti. Kaikki eivät tulleet Velolle asti, jos koti oli loppumatkan varrella se veti pitkän päivän päätteeksi kuin magneetti. 

Ja se hetki, kun kuulet lauseen: – En olisi vielä aamulla uskonut, että pystyn tähän. Ja että tämä tuntuu näin hyvältä.

Jos mielessä on vielä varsinainen TdH, on hyvä muistaa, että senkin voi polkea ilolla ja innolla, ilman mitään turhia paineita. Siteeraan taas Lyydia, joka lopussa naureskeli Kätilöopiston mäessä (varsinaisessa kuntoajossa) kirittelijöille ja ohittelijoille: – On yksi ensimmäinen sija, sitten on vain muita sijoja. Jokaiselle yksi. 

   
   

Viikon fillari 23/2015 – Ihan itse tehty!

Helsingin Polkupyöräilijöiden sunnuntairetkiletka on hauskan näköinen kooste mitä erilaisimmista polkupyöristä. Mukana on mummiksia, cyclareita, nojapyöriä ja vaikka mitä. Viime sunnuntaina Rantoja ja puutarhoja -retkellä oli mukana myös tämä ihan itse tehty nojakki.   

HePon kaikille avoimet sunnuntairetket starttaavat Maunulan majalta (Keskuspuisto) kello 10:30. Retket ovat ohjattuja, ilmaisia, ne eivät edellytä jäsenyyttä. Sunnuntairetket ovat auhalliseen tahtiin poljettavia, niillä keskitytään katselemaan maisemia tai juttelemaan uusien ja vanhojen tuttavien kanssa. Pysähtelemme kiinnostavissa paikoissa, ja retken vetäj on aina suunnitellut reitin varrelle taukopaikan, jossa voi nauttia päiväkahvit.

Kuvat ovat viime sunnuntain retkeltä. Odotamme ilolla uusia retkeilijöitä mukaan!

  
   

Viikon fillari 20/2015 – Rengasrikko a´la HePo

Helsingin Polkupyöräilijöiden kaikille avoimet sunnuntaiset pyöräretket ovat taas käynnissä. Lähtöpaikka  on Maunulan ulkoilumaja Helsingin Keskuspuistossa, josta starttaamme 10:30.

Koska kovaan ääneen mainostamme, ettei retkeläisten tarvitse osata edes renkaan vaihtoa, julkaisen sanojeni vakuudeksi HePon Herrasmiesten työnäytöksen 10.5. valkovuokkoretkeltä. (Enemmän retkikuvia, mm. Viikin ihant vasikat. näet TÄÄLLÄ.)

Kun jonon takamiehen rengas tyhjeni, pysähtyi koko seurue. Takamies oli vasta ehtinyt irrottaa renkaan, kun huomasi, että siihen oli kiinnittynyt kaksi paria käsiä. Hän päätti irrottaa otteensa ja keskittyi kuvaamaan, miten Keijo teki työn muiden haastellessa mukavia. 

Ulkorenkaasta löytyi pieni vihreä lasinsiru, ”halpaa valkoviiniä” totesi Herrasmiesjoukko. Koko retken tunnelmia ja mm. Viikin hurmaaavia vasikoita voi katsella TÄÄLLÄ.

   
         

Kehäratapyöräily

1.7.15 avatuu Helsingin keskustan ja Helsinki-Vantaan lentoaseman yhdistävä kehärata. Kehäradan viereen rakennetaan pyöräteitä, joista osia päästiin kokeilemaan lauantaina 9.5. HSL:n kehäratapyöräilyssä. YHteistyökumppanina oli mm. Helsingin Polkupyöräilijät, joiden retkivetäjät ohjasivat ryhmiä reilun 40 km matkalla kauniissa toukokuisessa säässä.

Ohessa tunnelmia ryhmän YläFemma eli 5 matkan varrelta. Muutama kuva lisää 0n TÄÄLLÄ.

 
                 

Cafe Ketjuöljy: Chili-suklaakakku

Lempikakkuni, jonka olen leiponut monena vuonna evääksi itselleni Tour de Helsingin katsomoon, kun odottelen perheenjäseniä maaliin. Cafe Ketjuöljyn suosituin kakku.

Gluteeniton herkku. Pieneen kakkuun leivotaan peräti 350 g suklaata!

13669_104127852937841_6306644_n

 

Ohje on vuoden 2005 Hesarista, silloin kun lehti oli suuri ja kaunis. Yhdelle sivulle saattoi sommitella monen kauniin kakun ohjeet ja kuvat. Kakkujuliste. En ole tabloidi-täti, mutta toimeen tullaan.

KAKKUUN TARVITAAN  1½ dl sokeria, 200 g tummaa suklaata, 125 g voita, 4 munaa, ripaus suolaa ja 3/4 dl perunajauhoja.

KUORRUTUKSEEN TULEE 150 g tummaa suklaata, 25 g voita, 1 dl kuohukermaa ja 1/4 –  ½ tl cayennenpippuria.

Sulata kattilassa voi, 1 sd sokeria ja paloiteltu suklaa, anna seoksen jäähtyä.

Erottele kananmunista keltuaiset javalkuaiset. Vatkaa valkuaiset ja loppu sokeri kovaksi vaahdoksi.

Lisää keltuaiset yksi kerrallaan hyvin sekoittaen hieman jäähtyneeseen suklaaseokseen. Siivilöi myös jauhot ja sekoita hyvin.

Lisää joukkoon varovasti käännellen valkuaisvaahto.

Paista kakku irtopohjavuoassa 175 asteisessa uunissa puolisen tuntia, kakku saa jäädä sisältä hieman koskteaksi.

Kuorrutus kannattaa tehdä vasta tarjoilupäivänä. Kiehauta kattilassa kerma. Ota kattila liedeltä ja lisää kermaan voi, paloiteltu suklaa ja pippuri. Hämmennä voimakkaasti, valuta tasainen massa kakun päälle.

IMG_2771

Cafe Ketjuöljy: Dajm-Cointreau-kakku

Yksi Cafe Ketjuöljyn avajaisten suosituimmista kakkusista oli Dajm-Cointreau kakku, joka loppui ennen kahvilan sulkemisaikaa. Ilselle ja minulle jäi vain tyhjät lautaset, joilla oli onneksi paljon Dajmin- ja kakunmuruja sekä kinuskikastiketta.

IMG_2666

Murean kakun idea on liköörissä, joka on sen ainoa kohotusaine ja joka samalla jättää häivähdyksen makua. Olen leiponut samaa ohjetta (ilman Dajmia) myös konjakista ja itsenäisyyspäiväkahveille suomalaisesta Jaloviinasta. Cointreau + Dajm yhdistelmän keksin viime syksynä kaupunkimaanteiteen opiskelijoiden Kattilahallitapahtumaan Suvilahdessa.

IMG_2623

Kakun mittasuhteet ovat selkeät, se on ykkösen kakku: 100 g voita, 100 g sokeria, 1 kananmuna , 100 g jauhoja (50 g vehnää ja 50 g perunaa) ja 1 rkl Cointreau likööriä.

Keskikokoinen kakkuannos syntyy kertomalla kaikki kolmella, suuri kakku kerrotaan viidellä.

Vaahdota voi ja sokeri, lisää kananmunat yksitellen. Kananmunien välillä voi taikinaan ripauttaa osan jauhoista, jotta se ei juoksetu.

Siivilöi jauhot ja sekoita ne hyvin. Kaada likööri taikinaan ja vatkaa voimakkaasti. Itse säästän tähänkin vaiheeseen pienen jauhotilkan, jonka ripottelen liköörin alle.

IMG_2640

Painele taikina vuokaan ja paista 170 asteessa. Kakun tulee saada levätä tiiviisti pakattuna viileässä joitakin päiviä ennen tarjoilua, jotta se mureutuu ja maku tasaantuu. Tämä kakku ei pelkää pakastamista!

Juuri ennen esillepanoa Ilse valeli Dajm-kakun pinnan paksulla kinuskikastikkeella ja sirotteli punnalle Dajm-rouhetta.

AH!

IMG_2783