Aihearkisto: 2015-06 La Loire à Vélo

Viikon fillari 39/2015 – Potkupyöräilyä Luxemburgin puistossa

Jatkan viikon fillarilla viime viikon teemaa, tervetuloa Suomeen, ja palaan samalla kesämuistoihin Ranskaan.

Ennen Loirella pyöräilyä vietin ystävieni kanssa muutaman helteisen päivän Pariisissa. Masa oli katsomassa Eiffel tornin juurella tennistä screeniltä, Ranskan avoimiin ei lippuja ollut saatavilla, me muut lepäilimme Luxemburgin puistossa.

  
Tuo kuvan pieni potkupyöräilevä lapsi palasi mieleeni eilen, kun etualalla istuva amme (täti) vei uuden potkupyörän pienelle syyrialaiselle tytölle, joka kesällä pääsi viimeinkin isänsä luokse Suomen. Mukana vain pieni, tarkkaan valittu kassi rakkaimpia leluja. Kaikki muu jäi. Kaikki, paitsi perhe.

   
   

Mainokset

Pyöräretkellä Loiren yläjuoksulla 2.2/2 – viiniä ja vuohenjuustoa

Aikaisemmat jutut kesäkuussa 2015 tekemästäni pyöräretkestä Loiren yläjuoksulle ovat Prologi, Ruusuja ja rauhaa sekä Viiniä ja vuohenjuustoa (ensimmäinen osa). Tässä kirjoituksessa pyöräilemme kaksi viimeistä päivää, ensin Sancerrestä Cours les Barresiin, josta käsi teimme retken Neversiin sekä Apremontin linnaan, joka ympäröivän kylän kanssa oli lumoavan kaunis kokemus, kuin olisin ollut sadussa. 

Torstai aamuna (11.6.) jokilaivamme Anna Maria IV oli ankkurissa Ménétréolissa, Sancerren viiniviljelmien juurella. Päiväretki alkoi nousulla ylös Sancerren kukkulalle (312 m), vielä hiljaiseen keskiaikaiseen kaupunkiin, joka myöhemmin kesällä täyttyisi matkailijoista. Sancerre on saman nimisen viinialueen pääkaupunki, viineistä ja vuohenjuustoista olen kirjoittanut edellisessä jutussa. Kukkulalla on ollut mitä ilmeisimmin asuttu ollut Roomann imperiumin aikana Julius Caesarille omistettu temppeli, myöhemmin sen tilalle syntyi pieni kylä.

Tie ylös kaupunkiin kulkee viiniviljelmien keskellä, ja ylhäältä kaupungista aukeaa kaunis näkymä Loire-joelle ja sen kanavalle. Kaupungissa on Sancerrre viinimuseo, Maison des Sancerre, jonka näyttely esittelee hyvin alueen viininviljelyn historiaa ja nykyaikaa. 3D elokuvalla pääsee kulkemaan viinirypäleen matkassa koko tuotantoprosessin kasvupaikalta tankkien kautta pulloon ja lasiin, oppaana on kuka muukaan kuin leppäkerttu, tuo luonnollinen tuholaistorjuja.

Museon yläkerran terassilta aukeaa kaunis näkymä yli viiniviljelmien, siellä on myös mahdollisuus maistella viinejä. Meidän muiden polkiessa rauhallisesti ylös kukkulan rinnettä ja nautiskellessa kylän ja viinimuseon antimista teki Apukuski taas oman treeninsä. Tavoitteena oli 2 x 4 min vetoja ylämäkeen, MUTTA toteutus olikin 4 x 7 min – kas mäki oli 7 min kertaveto. Tämän jälkeen oli taas mukava vetää oranssi takamiehen liivi päälle.

   
      Laskeuduttuamme alas kukkulalta matka jatkui läheiseen Pouilly sur Loiren kylään, joka on niin ikään kuuluisa gastronomiastaan ja viineistään. Oppaammekin yllätykseksi kylä oli lähes autio ja tyhjä, liekö siihen syynä suuret tietyöt, jotka vaikeutivat kylään ajoa. Pysähdys jäi lyhyeksi, matka jatkui lounaspiknikille joen varteen ja edelleen La Charite sur Loiren kaupunkiin. Olimme onneksi saaneet edellisenä ilta maistaa Eric Louisin Pouilly Fume AOC viiniä, tila omistaa palstoja myös tältä nimisuojatulta alueelta.

   
 La Charite sur Loire on joen itärannalla sijaitseva linnoitettu historiallinen kaupunki, joka on aikojen saatossa selvinnyt niin tulipalosta (1559), Ranskan uskonsodista, vallankumouksen tuhoista kuin hiumista kehityshankkeista. Ranskan suuren vallankumouksen aikana vain muutama munkki jäi asumaan luostariin, joka myytiinn yksityisille henkilöille ja suojeltiin. Nykyään luostarista on jäljellä vain rauniot. 

Kaupungin keskellä sijaitseva Sainte Croix Notre Dame kirkko pääsi Unescon maailmanperintölistalle vuonna 1998, se on osa Santiago de Compostela -reittiä Ranskassa. Kirkostakin saattaisi olla jäljellä vain rauniot tai muisto, sillä 1800-luvulla sen läpi suunniteltiin kulkevan uusi tie. Pelastukseksi tuli herra Prosper Mérimée, joka on ehkä tunnetumpi kirjailijana (Carmen) kuin historioitsijana ja arkeologina. Hän näki kirkon arvon ja sai suunnitelmiin muutoksen.

   
            Päiväretki päättyi Cours les Barresiin, jossa vietimme kaksi viimeistä yötä. 

   
    

Perjantai (12.6.) oli viimeinen pyöräilypäivä, kävimme retken aika mm. Neversin kaupungissa sekä Apremontin kylässä ja linnassa, oikeammin linnan puutarhassa, joka oli kuin todeksi muuttunut satukirjan kuva. 

Hieman Neversistä länteen Loire jokeen laskee yksi sen sivuhaaroista, L´Allier. Samassa kohden myös Loiren kanava haarautuu kahteen suuntaan, toinen seuraa edelleen Loirea aina Roannen kaupunkiin ja Villerest-järvelle asti, L´Allieria seuraava kanava päättyy melko pian kääntöpaikkaan. Loiren itärannalla, Marzin kunnassa sijaitsevalta maisemaa hallitsevalta kukkulalta, Allierin nokalta (le Bec l´Allier), on hieno näkymä kahden joen kohtaamispaikkaan.

  
Nevers on vanha kaupunki, ensimmäiset merkinnät siitä on nimellä Noviodunum. Noviodunumia asuttivat heedut, Gallian keskiosassa asunut kelttiläinen heimo, ja kaupunki oli Rooman liittolainen jo yli 100 vuotta eaa. Nykyään Nevers on tunnettu pikemmiten keskiaikaisista piirteistään. Kapeiden katujen varrella on useita rakennuksia aina 1300 asti. Yksi merkittävimmistä kansallisista muistomerkeistä on Saint Cyr et Sainte Juliette katedraari, joka on oikeastaan kahden erillisen rakennuksen muodostama kokonaisuus. Osa kirkon lasimaalauksista hämmensi modernismillaan, sitä saattaa osaltaan selittää sen, että rakennus on osittain tuhoutunut ja jälleenrakennettu kaksi kertaa. 

Myös Neversissä teimme retken paikalliseenn kauppahalliin, juustojen, hedelmien ja paikallisten linssien luo. Kesäkuun alussa olivat ensimmäiset lähialueen uudet perunat tulleet myyntiin, hinta oli kuten kotona Suomessa, tässä vaiheessa 4 € kg. Keittiöpuutarhoissa ja palstoilla perunat vielä pääsääntöisesti kukkivat. Neversin kaupungintalolla puolestaan kukki neulegraffitteja isänmaallisissa väreissä.

   
         Neversin jälkeen pyöräretki jatkui kohti  L´Allier-joen haaraa ja edelleen sitä myötäilevää kanavaa pitkin vanhalle kääntöpaikalle asti. Paikka on ollut paitsi laivojen kääntöpaikka myös kohta, jossa joen vettä virtaa kanavaan. Hieman edempänä joen yläjuoksulla on Apremont sur Allierin kuvankaunis kylä, joka jo itsessään on nähtävyys.

Apremont sur Allier on Allier joen rannalla sijaitseva keskiaikainen kylä, jota jotkut pitävät yhtenä Ranskan kauneimmista kylistä. Kylän eteläreunan kukkulalla kohoaa keskiaikainen Apremontin linna ja sen vieressä on puutarha, jonne astuessa tulee tunne kuin kulkisi satukirjassa. Kylän asukkaat ovat keskiajalla olleet louhoksien työntekijöitä, joiden tehtävänä oli louhia kiviä Loiren varren suuriin katedraaleihin, mm. Orléansiin. Kylän uusi elämä ajoittuu maailmansotien väliseen aikaan, jolloin omistajaa usein vaihtaneen linnan isäntä Eugéne Schneider arkkitehti M. de Galéan avulla aloitti kylän ja linnan entisöinnin. Kaikki, mikä ei silloin ollut sopusoinnussa keskiaikaisen ilmeen kanssa, purettiin ja rakennettiin uudestaan keskiaikaiseen tyyliin.

Gilles de Brissacin suunnittelema puutarha avattiin 1976. Puutarhan kauneutta on vaikea kuvailla. Upeiden kasvialueiden ja vesiaiheiden lisäksi puutarhassa on useita venälainen taiteilijan Alexander Sebriakoffin suunnittelemia rakennuksia. Belvedere-paviljonki puiston korkeimmalla kohdalla, kiinalainen silta ja turkkilainen paviljonki keskellä lampea. Belvederen sisäseiniä koristaa 10 vuotta sitten sinne tehdyt kahdeksan keraamista panelia, jotka on valmistettu Montagnon tehtaalla Neversissä. Kaikki laatat perustuvat A. Sebriakoffin alkuperäisiin maalauksiin. Puutarhassa kävellessä aika tuntuu pysähtyvän. 

Apremont oli meidän pyöräretkemme viimeinen kohde, sieltä poljimme takaisin Cours les Barresiin jossa jokilaiva Anna Maria oli. Edessä oli viimeinen illallinen Meryn herkkujen ääressä, rinkan pakkaus ja aamulla bussimatka Pariisiin. 

Kuvasarjat kahdesta viimeisestä päivästä voi katsoa täällä: La Loire à Vélo – 6th and 7th day.

   
                 

Pyöräretkellä Loiren yläjuoksulla 2.1/2 – viiniä ja vuohenjuustoa

 Aiemman jutun kesäkuussa 2015 tehdystä fillari- & jokilaivaretkestä Loire-joelle voit lukea täällä: Ruusuja ja rauhaa. Olin alkujaan suunnitellut jakavani matkan kahteen juttuun, mutta neljänteen päivään ja siirtymiseen viini- ja juustoalueelle sisältyy niin paljon, että päätin jakaa tämän vielä kahtia. 

Tässä jutussa kerron vain yhdestä päivästä, matkan viimeiset kaksi päivää ansaitsevat oman tarinansa. 

Neljäs pyöräilypäivämme Loire-joen laaksossa, keskiviikko 10.6., alkoi pienestä ja hiljaisesta Beaulieu sur Loiren kylästä. Lähdimme matkaan joka-aamuiseen tapaan oppaamme Peterin johdolla 8:45, jokilaiva Anna Maria IV starttasi samaan aikaan päästäkseen siirtymään Loiren kanavaa pitkin seuraavaan majapaikkaamme Ménétréoliin.

Laivalla ei ole WIFI-yhteyttä, mutta ainakin tähän asti pienimmissäkin kylissä on ollut turisti-info ja siellä ilmainen WIFI. Koska yhteys toimii sulkemisajan jälkeen myös rakennuksen ulkopuolella, saattoi aina silloin tällöin muuten autiossa kylässä nähdä pienen joukon suomalaisia lataamassa puhelimiinsa ja tabletteihinsa Helsingin Sanomia ja muita viestejä maailmalta. Pyöräreitti pyrkii palvelemaan matkailijoita. Beaulieun turisti-infossa, jossa vietin hiljaisen hetken oppaamme Peterin kanssa, oli tämä hauska, fillarinvanteista tehty pöytä, johon pyöräilyesitteet oli koottu.

   
    Loiren pyöräreitti, La Loire à Vélo, on 800 km pitkä, Ranskan pisin vapaa-aika-ajoon rakennettu pyöräreitti. Se on osa Eurovelo 6 reittiä Atlantilta Mustallemerelle, Ranskan puolella tuosta reitistä kulkenee noin 1600 km Alsacesta Nantesiin. 

Loiren reitti alkaa yläjuoksulta Neversistä ja päättyy Nantesiin, poljimme siis kohti reitin toista päätä. Emme aina suorinta tietä tai reittiä seuraten vaan paikallisoppaan asiantuntemuksella siksakkia joelta hallitusti pois poukkoille. Jo aamupäivällä, lähestyessämme Cosnen kaupunkia, ymmärsin saapuvani viini- ja vuohenjuustoalueelle. Ensin maisemaan ilmestyivat vuohet, sitten viiniviljelmät. 

Perinteiseen ranskalaiseen tapaan juustoja syödään aterian päätteeksi, yleensä tarjolla on kolme erilaista makua. Ranskassa on 48 EU:n nimisuojaa nauttivaa juustoa (AOC), näistä kuusi on Loiren laakson juustoja. Yksi alueen AOC juustoista on Crottin de Chavignol, sylinterin muotoinen pieni raakamaidosta valmistettu juusto. Kun juuston nimessä on Chavignol, pitää sen alkuperän olla tarkkaan määrätyltä alueelta lähellä Chavignon kylää, Sancerrestä ja St. Saturista hieman länteen. 

Tarjolla on paljon paikallisia, pienien juustoloiden vastaavia tuotteita, Crottin dde Chévre, jotka ovat aina ainutkertaisia makuelämyksiä. Enpä huomannut enkä ymmärtänyt, miten tuo juuston maku muuttuu, jos vuohi syö heinää naapurin pellon puolelta, kertokoon sen minulle joku toinen. No, kai tuon nimisuojauksen tärkein tehtävä on brändätä ja turvata jokin alueellinen tuote, näin sillä ei ole riskiä muuttua vuosisatojenkaan saatossa. Kun ostat Lapin puikula -perunoita tiedät mitä pussissa on ja mistä perunasi suurin piirtein tulee, vaikka paperin läpi et sitä näe. Eikä vastaavia italialaisia perunoita, joita kerran löysin, voi myydä Lapin puikuloina, vaikka ne olisivat kuinka maukkaita. 

Vuohet ovat laiduntaneet Loiren laaksossa jo1300 vuotta, kun arabit jättivät ne jälkeensä vetäytyessään etelämmäs vuonna 732 käydyssä Toursin taistelussa. Tuttujen ja yleisten pehmeiden tuorejuustojen ja kovien, kypsytettyjen vuohenjuustojen sijaan tällä alueella valmistetaan paljon rakenteeltaan kovempia, mureita ja aromikkaita tuorejuustoja. 

   
          

Cosnessa pääsi nelikkomme taas lempipuuhaansa, paikalliselle torille ostamaan lounasherkkuja. Aamulla tehdyt evätpatongit saivat seurakseen juustoja, oliiveja ja hedelmiä. Minulle aivan uutta olivat esikasvatetut salaatin taimet. En ole niitä täällä Suomessa tavannut, vaikka juuri tänne, jossa kasvukausi on lyhyt ja jänikset vaanivat valppaina kaikkea puutarhan vihreää, ne sopisivat oikein hyvin. Itse olin menettänyt matkan aaikana yhtä lukuunottamatta kaikki lehtikaalin taimet, onnekseni ystävälläni Rouva Ryytimaalla oli jäänyt joitakin ylimääräisiä omasta keittiöpuutarhastaan.

   
  

    

Jatkettuamme matkaa Cosnesta ylitimme kanavan, jonka sulkuportilla oli Anna Maria. Kätevää, sillä sain annettua seurueellemme ostamani vuohenjuustot Merylle ja pudotin hunajapurkkini hyttimme ikkunasta vuoteelle. 

St. Saturin keskustassa toivotetaan matkailijat tervetulleiksi Sancerren alueelle. Sancerre on Loiren yläjuoksun tärkein viinialue, se on myös koko Loiren alueen vanhin viinialue. Alue on tunnettu erityisesti AOC viineistään, jotka valmistetaan valkeasta Savignon Blancista ja punaisesta Pinot Noirista. Aikanaan Pinot Noir oli alueen valtalaji, mutta viinikirvojen vitsausten vuoksi valkea, Loiren laaksosta kotoisin oleva Savignon valtasi alaa. 1970-luvulla Sancerren viinit tulivat laajemmin tunnetuksi ja niiden suosio erityisesti monikäyttöisinä, hyvinä ateriaviineinä kasvoi.  Alueen viinitilat ovat pieniä perheyrityksiä, maakauppaa ei juuri käydä vaan ne siirtyvät perintönä sukupolvelta toiselle. Päiväretkemme lopuksi pääsimme tutustumaan yhden tilan tuotantoon. 

   
    

Les Celliers de la Pauline viinitila sai alkunsa vuonna 1860, kun suvun isoäiti aloitti viinin valmistuksen ja myynnin. Rouva Pauline oli poikkeuksellisen rohkea nainen, sillä nainen viinitilan omistajana ja tuottaja on tänäkin päivänä harvinaisuus. Työtä jatkoi hänen poikansa Leon, joka avioliiton kautta yhdisti kaksi alueen viinitilaa, tällä hetkellä sukutilaa isännöi Eric Louis

Tilan viinit valmistuvat nykyaikaisissa terästankeissa, mutta alakerrassa on kellari, jossa kypsytetään akaasia-ja tammitynnyreissä vintage-viiniä ”Cuvée Pauline” tilan perustaneen isoäidin kunniaksi. 

Tasting-salissa saimme todeta, miten herkkiä sekä Savignon että Pinot Noir ovat maaperälle, jossa ne kasvavat. Samana vuonna samoista rypälelajikkeista eri palstoilla kehittyy hyvinkin erilaisia, vaikka kasvualue sinänsä on suppea. Oman vivahteensa makuihin toi viinien kanssa tarjottava lähialueen Chavignol vuohenjuusto.

Oma suosikkini maisteluissa oli tilan Pouilly Fumé, jota ostin pullon kotiin, odottamaan kasvimaamme ensimmäisiä siiklejä. Sancerre Cuvée Paulinea tai tilan kuohuviiniä emme maistaneet, niinpä varasin niitäkin pullollisen kotimatkalle Suomeen. Tässä suhteessa jokilaiva & pyöräily on aivan toisenlaista kuin fillarivaeltaminen, jolloin ei tulisi mieleen lisätä nyyttien painoa yhdelläkään viinipullolla. Tai, no, olen minä viime kesänä vienyt pullon paikallista Italialaista rosé kuohuvaa sivulaukussa ystävilleni Salzburgiin. 

Tilan viineihin ei lisätä sulfiitteja, ne eivät ole varsinaisesti luomuviinejä mutta kasvatuksessa noudatetaan biodynaamisia periaatteita. Tätä korostamaan on viinien etiketteihin suunniteltu Pikku Prinssiä, Le Petit Prince,  jäljittelevä tyyli. Tuholaisten torjuntaa tehdään luonnollisin menetelmin, mm. levittämällä kasvustoihin tuoksua, joka houkuttelee paikalle tietyn hyönteislajin, joka puolestaan aterioi mahdollisilla tuholaisiksi luokiteltavilla hyönteisillä. Ja yksi parhaista viininvartijoista on tietysti leppäkerttu, jonka kuva tuli usein vastaan. Kuin paikallinen Madonna. 

Tilan Kotisivuilla on esittelyjen ohessa hyviä ruokaohjeita kullekin viinille. Tämän päivän kuvakoosteen voi kokonaisuudessaan katsella täällä:

Tämän päivän kaikki kuvat voi katsella täällä: La Loire à Vélo – 5th day.

   
            

Viikon fillari 26/2015 – Kirpputorin kaunotar, Bleneau

Bleneau, Ranska, kesäkuu 2015.

    

Pyöräretkellä Loiren yläjuoksulla 1/2 , ruusuja ja rauhaa

Prologi tähän tarinaan on kirjoitettu viikko sitten, sunnuntaina 14.6.

Se taisi olla syksyllä 2014, kun HePon sunnuntaisella puuroryyniretkellä Majvikiin Ilpo kysyi Apukuskilta, olisimmeko kiinnostuneita seuraavana kesänä viikon fillaroinnista Ranskassa, Loire-joen laaksossa. 
Ryhmä HePossa tutustuneita pyöräilijöitä suunnitteli kahta viikon retkeä Loirelle, jälkimmäisellä viikolla olisi muutama paikka vapaana.                                                    

Tarvitsin miettimisaikaa juuri sen verran, että tarkistin ajankohdan, maksoin saman tien varausmaksun Ilpon tilille. Ajankohta kesäkuun alussa oli täydellinen, se katkaisisi talven työrupeaman ja veisi mielen hetkeksi muihin maisemiin. Lisäksi Ranska Apparin Alppeja lukuunottamatta on meille tuntemattomampaa pyöräilyaluetta, ohjaustanko kääntyy niin usein Italiaan. Hunajana maitokahvissa oli vielä talvella tullut tieto, että ystävämme Ilse ja André lähtisivät samalle matkalle!

   
   

Lauantaina 6. kesäkuuta 2015 Pariisin Gare du Nordissa meitä odotti bussi, joka vei viisitoista suomalaista Rogny des Sept Eclusesiin, Loiren yläjuoksulle. Siellä meitä odotti hollantilainen jokilaiva Anna Maria IV, joka olisi tukikohtamme tulevan viikon ajan.

Olin uuden edessä, lähdössä pyöräretkelle ryhmän kanssa, valmiiseen majoitukseen, valmiiseen ohjelmaan. – Alattekohan te tulla vanhoiksi, naureskeli Kuopuksemme. 

Ei, siitä ei ollut kyse, halusimme jotakin uutta. Olen retkeillyt ja vaeltanut Kamelini kanssa melko paljon, viime vuonna tähän aikaan poljin yksin Helsingistä kohti Italiaa. Olen tottunut tekemään reittisuunnitelmani tien päällä, pysähtymään missä ja milloin haluan, etsimään itse vuoteenin ja ruokani. Nyt kaikki olisi toisin, minun tarvitsisi vain kulkea mukana ja antautua polkupyöräilyn sietämättömälle keveydelle, nauttia. Totta kai minua hieman jännitti, erityisesti se, että raskaan työrupeaman jälkeen en olisi sosiaalisimmillani, kaipasin uusien ihmisten ja ulkoilun lisäksi unta, hiljaisuutta ja yksinäisyyttä.

Loire on Ranskan suurin vapaana virtaava joki. Kovan, vaihtelevan virtauksen sekä muuttuvan, usein hyvin matalan vedenpinnan korkeuden vuoksi Loirella ei voi liikennöidä, vaan sen viereen on rakennettu kanava. 

Hollantilaisen HAT toursin järjestämällä matkalla meidän laivaisäntinämme olivat hollantilainen Niels ja belgialainen Mery. Oppaanamme viikon ajan toimi hollantilainen, Ranskan maaseudulla jo 15 vuotta asunut Peter, joka myös vastasi polkupyöristä ja huolehti kaikeen niihin liittyvästä.

   
 Päivärytmi laivalla oli tarkka. Aamukahvin saattoi hakea 7:30, aamianen oli katettu 8:00. Aamiaisella oli mahdollista tehdä lounaseväät, maissa piti olla 8:40 ja matkaan lähdimme 8:45, sekä me pyöräilijät että kapteeni Gabyn ohjaama laiva. Palasimme päivän retkeltä noi 17 aikaan, ja Meryn laittama herkullinen kolmen ruokalajin illallinen oli kello 19. Illallisen jälkeen kokoonnuime Peterin johdolla kuulemaan ajatuksia seuraavasta päivästä.
Laiva jakautui kahteen osaan, joiden välissä oli katettu avoin terassi. Toisella puolella oli matkustajien hytit, toisella puolella ruokasali, jonka takana oli Meryn valtakunta, keittiö. Tämän takana oli vielä henkilökunnan hytit ja varastotilat. 

Hytit olivat pieniä mutta todella toimivia, ja kuten koko laiva, siistejä ja tyylikkäitä. Kerrossängyt, eivät pituudella pilattuja, mutta kyllä niihin mahtui. Minun ja Apparin lisäksi Ilse & André sekä retken kolmas pariskunta, Tarzan alias Haapaska ja Heikki saimme Honeymoon sviitin, hytin jonka alvuode oli mitoitettu kahdelle. Luxusta 😉

  
Ensimmäinen ajopäivä (7.6.) oli sunnuntai ja heti alkuun oppaamme Peter vei meidät läheiseen Bleneaun kylään, jossa joka sunnuntai on siivouspäivä. Kylän keskusta oli täynnä kirpputoripöytiä, niin paikallisia asukkaita myymässä itselleen tarpeettomia tavaroita kuin ammattimaisempia myyjiä. Myös poliisit kietelivät kaduilla, lähinnä kyselemässä antiikkikauppiaiden joidenkin esineiden alkuperää. Apukuski löysi itselleen uuteen retkivauhtiin sopivan ranskalaisen ajolakin ja minä muutaman teemaan sopivan pinssin, joku oli löytänyt jopa sopivat, hyväkuntoiset BALLYn avokkaat. Niille voisi olla käyttöä paluumatkalla Pariisissa.

En puhu ranskaa, mutta ensimmäisen päivän tapaan koko matkan aikana kommunikointi sujui hyvin. Sain mitä tarvitsin, toreilta, kaupoista ja kahviloista, toki todellinen keskustelu rajoittuu silloin kun yhteistä kieltä ei ole. Vain pientä ranska-suomi small talkia: – Oletteko Ruotsista? – Ei, emme, olemme Suomesta. – Oi, anteeksi, tosiaan…  Tärkeää ei ole kieli, vaan kommunikointi 😀

   
    Kirpputorin jälkeen jatkoimme matkaa pohjoiseen Chatillon Colignyn kylään, jossa ihmettilimme sekä keskustan hiljaisuutta että jäätelön puutetta. Jäätelöpula, jonka Ilse ratkaisi tällä kertaa lähikaupasta hakemillaan purkeilla ja kertakäyttölusikoilla, osoittautui huomattavastilaajemmaksi kuin tämän kylän ongelmaksi. Koko viikon matkan aikana emme osuneet yhdenkään kunnon jäätelöpaikan kohdalle, päivän jäätelöksi sai kelvata pakastealtaan persoonattomat jäätelöpuikot. Tämä ei siis ole Italia vaan Ranska, jäätelökesää voin viettää myöhemmin kesällä.

   
   Päivän viimeinen kohteemme oli la Bussière ja siellä sijaitseva veden ympäröimä, kalastukseen keskittyvä linna Château des Pecheurs. Linnaa ja sen hienoja kokoelmia enemmän minua viehätti puutarha, jossa erilaisten vihannesten, yrttien, heldelmäpuiden ja koristekavien lisäksi oli ruusuja, jopa linnan oma lajike, Château de la Bussière.

Kesäkuun alku on hienoa aikaa puutarhassa, kukkien aikaa, värien ja tuoksujen ilotulitusta. Koska olimme jo lähellä ympyrälenkkimme loppua, Anna Mariaa, olisin hyvin voinut jäädä virkistämään sieluani puutarhaan miten pitkään halusin. Tiesin kuitenkin tarvitsevani enemmän kin mitään muuta ruokaa ja pitkää yöunta, joten palasin ryhmän mukana laivalle – ja olin monena iltana varmasti ensimmäinen, joka katosi hyttiin ja peiton alle. 

   
    Maanantaina (8.6.) matkamme alkoi Annan Marian kannella, nautiskelimme yhden nousun sulkuporttien kautta, ennen kuin palasimme pyöriemme luo ja aloitimme vaelluksen kohti oikeaa, vapaana virtaavaa Loirea. Kanavalta oli hieno näkymä vanhalle 1597 rakennetulle kanavalle ja sen seitsemälle sulkuportille, joiden mukaan kylä on saanut nimensä, les sept ecluses.

  
Saavuttuamme Loirelle pysähdyimme Gienin kaupunkiin. Sen linnan tasanteelta on erinomainen näköalan alas joelle ja Loiren ylittävälle vanhalle sillalle. Silta on rakennettu alkujaan 1484, mutta nykyisen muotonsa se on saanut 1734, kun edellisenä vuonna tulviva vesi tuhosi sen. Gienin silta oli 75 vuota sitten, kesäkuussa 1940 merkittävä osa II maailmansodan tapahtumia. Kesäkuussa Saksa oli aloittanut Hollannin ja Belgian kautta hyökkäyksen Ranskaa vastaan. 13.6. Pariisi julistettiin avoimeksi kaupungiksi, mikä aiheutti pakolaisvirran etelään. Saksalaiset aloittivat Gienin pommitukset lauantai aamuna 15.6. ja parin päivän ajan kaupunkia pommitettiin rajusti. Jo muutama päivä ennen pommituksia oli vanhan sillan kautta paennut yli miljoona ihmistä, täydessä kaaoksessa ja paniikissa.

    Siirryimme Gienin vanhaa siltaa pitkin toiselle puolelle Loirea, Anna Maria jäi kanavaan toiselle puolelle. Uusi satama, jossa kohtasimme, oli Briaressa, jonne palasimme komean acveduktin reunaa pyöräillen. Aurinkoista iltapäivää saattoi jatkaa vielä jokilaivan kannelle syntyneellä Rivieralla. 

Hyvä kirja, päiväunet tai lasi paikallista viiniä, isäntämme Niels tarjoili ammattilaisen elkein myös laivan kannelle.

   

  

Tiistaina (9.6.) jokilaivamme vaihtoi joen puolelta toiselle, kanava ylitti Loiren 1890-1894 rakennettua Euroopan pisintä akveduktia pitkin. Se on osittain suunnitellut Gustave Eiffel, jonka nimi on luonnollisesti tutumpi Pariisi Eiffel-tornista. On huima tunne lipua laivassa joen yli ja miettiä, mitä kaikkea ihminen onkaan rakentanut voidakseen kuljettaa ruokaa ja tavaroita paikasta toiseen. Alla vapaana virtaava Loire, sen päällä rautaa ja vettä, samaa vettä, ja jokilaiva täynnä fillareita, ihmisiä, lautasia, matkalaukkuja, kirjoja, kukkaruukkuja, kokonainen pikku hotelli asukkaineen. 

  
Päivän helmi oli Châtillon sur Loire, pieni keskiaikainen kaupunki, jonka viehättävyyttä lisäsi 2011 Décorer la ville projektin tuottamat sinämaalaukset. Ennen Briaren akveduktin rakentamista tämä oli paikka, jossa laivat ylittivät Loiren kanavan siirtyessä joen puolelta toiselle. Joen kovat virtaukset tekivät siitä vaikeaa ja vaarallista, keulan tähtääminen kanavan alkuun ei aina onnistunut ja tällöin alus oli kokonaan arvaamattoman joen armoilla.

   
     Tässä kohtaa lepoviikkoa viettävä henkilökohtainen apuajajani, joka toimi päivittäin letkaan sweepinä eli takavahtina, jätti oranssin liivin minulle ja katosi joksikin aikaa omille teilleen. Appari oli vaihtanut pyöräänsä omat polkimet ja oli siis joukosta ainoa, jolla oli klossit. Voimaa ja hapenottoa, HAT TOURS ja MITO-miehet saivat vauhdikkaan mainoksen ranskalaisille pikkuteille. Peterin ohjeistamana Appari lähti aluksi takaisin päin, myötävirtaan alas Loirea, ja takaisin palatessa toimi pysäyttäjänä tarinan mukaan joen toisella puolella lähialuetta tutkineet suomalaiset – olivatkohan ne Ilpo ja Ellu? Viimeisillä kilometreillä joukkomme polki oppaan ja Loiren itärannalla olevan Bonny sur Loiren pikkukaupungin ohi, mikä selvästi jäi harmittamaan Ilpoa. Luulen hänen ennen illallista vielä palanneen sinne.

Majapaikkamme oli Beaulieu sur Loiren, pienen kukkulan päälle rakennetus kylän alapuolella. Kolme päivää pyöräilyä, ruusuja, rauhaa ja maaseudun hiljaisuutta. Päivämatkat olivat olleet ennakko-ohjelman mukaisesti noin 50 km, jokaiseen päivään sisältyi niin lyhyempiä kahvitaukoja pienissä kylissä kuin pidempiä taukoja merkittävissä kohteissa. Osa seurueesta söi lounaseväitä, osa lounaan ravintolassa. Me suosimme paikallisilla herkuilla täydennettyä piknikiä jossakin kauniissa ja rauhallisessa paikassa, alueen juusto, oliivi ja hedelmätarjonta kun on ehdottomasti maistelemisen arvoinen. Liian paljon hyvää jotta viikossa edes ehtisi maistella kaikkea mitä mieli tekisi. Ja illallahan meitä odotti aina Meryn loihtima kolmen ruokalajin illallinen!

   
    
Lisää kuvia matkan ensimmäisistä päivistä voi katsoa täällä:

La Loire à Vélo – 1st and 2nd day

La Loire à Vélo – 3rd and 4th day 

   
    

Bike of the Week 25/2015 – Borne de l´Amitie!

      

 

Viikko fillarilla Loirella – Prologi

La Loire à Vélo! Cycling & Sleeping, Cycling & Eating, and Sleeping.

Noustessani jokilaivaan en juurikaan tuntenut ihmisiä, joiden kanssa asuisin siellä viikon. Tai no, ehkä muutaman, Apukuskini, ystäväni Ilsen ja Andrén sekä Ilpon, joka meidät aikanaan tänne kutsui.

En tuntenut reittejä, joilla tulisin ajelemaan, en ollut juurikaan ehtinyt tutustua matkaohjelmaan. Tiesin viettäväni viikon jokilaivassa Ranskassa, Loire-joen yläjuoksulla. Päivällä pyöräilyä paikallisen oppaan kanssa, rauhallisia noin 50 km nautiskeluajelua ja taukoja mielenkiintoisissa kohteissa.

Kaupunkikiertoajeluja lukuunottamatta tämä oli ensimmäinen valmismatkani fillarilla, matkanjärjestäjä oli hollantilainen HAT tours. Kokemuksia matkasta voi lukea blogissa kahtena tulevana sunnuntaina, torstaitarinoissa kerron jatkossa Apparin valmistautumisesta ja matkasta Bormio – Passo Stelvio polkaisuun.