Aihearkisto: 2013-02 Kamelin kanssa talvi-Mallorcalla

Talvipyöräilijöitä joka lähtöön

VAROITUS: Tämä juttu ei sisällä pyöräilypoliittista kannanottoa eikä mitään muutakaan älykästä sanomaa. Tämän tarinan ainoa tarkoitus on jakaa hippusen pyöräilyn ilosanomaa, pyöräilyn sietämätöntä keveyttä.

IMG_8423

Onpa hauskaa seurata somessa pääkaupunkiseudun talvipyöräilykeskustelua. Myhäillä, kun ei itse enää jaksa kiihtyä lumikasoista eikä ottaa kantaa millainen pyörä tai ajovarusteet pitäisi olla, jotta voisi fillaroida töihin. Ja voiko Talvikilometrikisaan kuitata talviloman lumettomilla teillä ajetut kilometrit? Ei jessus, parempi se kai terveydelle on loma satulassa kuin sohvalla 🙂 No, vilkaisu peiliin ja tunnustan, kyllä sekin aika on ollut.

Tämän pienen lomasen jälkeen aion tehdä kuten niin monen monta vuotta aiemminkin, jyystää vanhalla crescentilläni toppatakki päällä ihan minne mieleni tekee. Koko tämä talvipyöräilyhässäköinti on aika uusi ilmiö ja varmasti se jokusen vuoden jälkeen  tasaantuu. Sitten kun meillä pyöräilijöiden sijaan on tavallisia ihmisiä, jotka liikkuvat polkupyörillä.

Blogin nimeen mip63 viitaten, ikääntyminen ei ole ikävä asia. Kun elää tarpeeksi kauan, alkaa maiseman ääriviivat pehmentyä ja mittakaava kasvaa.

Täällä leudon talvisään lomasaarella Mallorcalla näyttäisi olevan pääsääntöisesti neljänlaisia pyöräilijöitä.

1. Lycra-Lasset, jotka liikkuvat parvissa, pareina, tai ihan yksin ja levittäytyvät ympäri saarta. Niitä, jotka syövät, lepäävät ja ajavat jokapäiväisen treeninsä ohjelman mukaan.

IMG_8432

Näihin kuuluvat mm. kaikki hotellimme norjalaiset seuraleireilijät, myös juniorit, jotka leireilevät täällä historian, englannin ja matematiikan kirjojensa kanssa. Ja Apukuski.

2. Fillarituristit, jotka liikkuvat niin ikään yksin, pareittain tai pieninä ryhminä, mutta eivät Lycra-Lassejaen kaltaisina laumoina. Tämäkin joukko levittäytyy ympäri saarta, heitä kohtaa kaikkialla, ja tähän joukkoon mahtuu myös paljon mielenkiintoisia yksityiskohtia – nojapyöriä, tandemeita, tervaskantoja, aisti- ja liikuntavammaisia. Lycra-Lassetha ovat, anteeksi vain, aika samanlaista kiiltävää massaa 😉

IMG_8437

Fillarituristeja edutakoon Kamelini, sillä kai minä kuulun tähän joukkoon.

3. Talvehtivat eläkeläiset, jotka pyöräilevät rauhallisesti rantaraitilla ja istahtavat katselemaan meren aaltoja. Toppatakeissaan ja kaulahuiveissaan he huokuvat ihanaa rauhaa ja elämään tyytyväisyyttä.

IMG_8404

4. Commuter-pyöräilijät eli ne ihan tavalliset ihmiset, jotka liikkuvat paikasta toiseen polkupyörällä. Jokusen kohtaa rantaraitillakin, mutta kohdatakseen heitä on paras polkaista kaupunkiin.

IMG_8399

Eli kyllä meitä maanteille mahtuu, monenlaisia matkaajia. Taidan muuten olla hotellin ainoa asukas, joka tilaa illallisella veden lisäksi lasin viiniä 😉 Että sellaisessa seurassa tällä kertaa.

Norjalaisten juniorityö kyllä kieltämättä herättää lämpöisiä tunteita ja ihailua. Viime vuonna sama joukko kokeili 2 x 2 viikon leireilyä, tänä talvena se vaihdettiin yhdeksi kolmen viikon leiriksi. Hienoja lapsia ja nuoria, hyvä henki, koulutyö sujuu yhtä suunnitelmallisesti kuin treenit. Valmentajat ja huoltajat pitävät hyvää huolta pikkuisistaan.
Meillä Suomessa ei taida edes yhteen junnuikäsarjaan mahtua niin montaa kilpailijaa kuin Norjassa yhteen seuraan seuraan.

IMG_8408

Mainokset

Onni on kukkiva omenapuu

Lähdinpä Kamelin kansssa viikon talvilomalle Mallorcalla, Apukuskini seuraksi, lumettomien teiden äärelle. Näin tämä meidän parisuhdepyöräily toimii: Apparilla oli  minun saapuessani takana kova treeniviikko, saatoimme polkea muutaman yhteisen ajopäivän. Hänelle palauttavaa, minulle pershikeä.

Neljä ajopäivää, lähes 500 km ristiin rastiin saarta, mitä on jäänyt mieleen: lampaita, Lycra-Lasseja ja kukkivia omenapuita. Kasvavatkohan kaikki maailman omenat täällä?

IMG_8328

Viimeisen 10-15 vuoden aikana Mallorcasta on kehittynyt merkittävä talvipyöräilykeskus.  Leuto ilmasto, tiheä hyväpäälysteinen tieverkosto, vaihteleva maaston profiili, tarvittavat palvelut ja pyöräilymyönteinen ilmapiiri vetävät niin harrastajia kuin ammattilaisia ympäri Eurooppaa tänne vuodesta toiseen.

Samaan aikaan kun suurin osa hotelleista on suljettu palvelee osa talvehtivia eläkeläisiä ja toinen mokoma pyöräilijöitä. Kuten Sunprime, jossa itse majoitumme. Tässä hotellissa on viikolla 8 vain norjalaisia seuraleireilijöitä ja me kaksi suomalaista senioripyöräilijää 🙂 Tällä joukolla työllistyy respan lisäksi ravintolan väki, siivoojat, huoltomiehet ja kaksi norjalaista hierojaa, Brune ja Kristel. Hotellin alakertaan on tullut pyörävuokraamo, jota ei vielä vuosi sitten ollut, se kertonee kasvusta ja odotuksista tätä matkailun osa-aluetta kohtaan. Elämää varsinaisen sesongin ulkopuolella.

Jokapäiväisen pyöräilyn keskellä minulle viikko lumetonta, sohjotonta ja kuivaa maantietä on tervetullut tuulahdus. Kotona odottaa varmasti vielä hyvät hiihtokelit, hetken onni on kukkiva omenapuu. Taidanpa taas pukea pyöräilyhameeni trikoitteni päälle ja lähteä tuonne Lycra-Lassejen joukkoon himmailemaan 🙂

IMG_8337

Viikon fillari 8/2013 – Minä ja Lycra-Lasset

Talviloma Mallorcalla. Samassa hotellissa Lycra-Lassejen kanssa. Yksi suomalainen ja noin sata norjalaista, suuri osa junioreja.

IMG_8333

Pyöräilin sunnuntaina 7 tuntia pitkin saarta mutta en muistanut kuvata viikon fillaria. Onneksi sellainen löytyi hotellista, ripustettuna tuohon ruokasalin kaiteeseen. Ei kovin omaperäinen, mutta menköön…

IMG_8331

Lycra muuten tuli pyöräilyvarustreisiin 1977 korvaten villan, lisää lampaista myöhemmin.

Loma loma loma loma loma loma…

Sanat eivät riitä kertomaan, tuskin niitä tarvitaan…

IMG_8317

Minä ja Kameli. Kameli ja minä.

”… kun vain kanssas olla saan. Silloin onni sanoitta puhuu näin vaan.”

Kameli checked – stand by…

Muistatko 70-luvun hitin Eviva España? Suomenkielisen coverin tekivät ainakin Marion ja Tuula Siponius, käännöksestä vastasi kukas muu kuin Vexi Salmi. Vai synnyitkö vasta 80-luvulla? Jos edes silloin.

Minä synnyin 60-luvulla ja olen kuunnellut Eviva Españani. Se jätti minuun jäljet, joita nyt pesen pois.

Ei koskaan pitäisi sanoa ei koskaan, mutta niin olen minäkin sanonut. Ei koskaan Mallorcalle. Kai minä kasvoin nuoreksi ja aikuiseksi juuri siinä maailman massoille avautumisen kynnyksellä, jolloin sana Mallorca alkoi olla synonyymi jumiutumiselle. Oli niin helppo rakentaa vahva mielipide asiasta, josta ei ollut minkäänlaista kokemuksellista tietoa.

Noin vuosi sitten, Apukuskin palattuaan treeniviikoilta tuolta Baleaarien saariryhmän suurimmalta saarelta, pyöräilyn talviharjoittelukeskuksesta, alkoi hän houkutella minua mukaan seuraavan talven reissulle. Vastaus tuli lonkalta: Ei koskaan!

Arktisen pimeyden laskeutuessa lokakuun lopussa Helsingin ylle aloin kuitenkin kiinnostua. Tutkin Mallorcan karttaa, luin artikkeleita ja juttuja . Koska minulle paras tapa levätä ja voimaantua on istua fillarin satulaan ja polkea, ei tuo ehkä sittenkään olisi hullumpi tapa viettää viikon talviloma. Olin reilusti epäreilu ja asetin ehtoja.

– Oo koo, minä tulen, jos voin ottaa Kamelin* mukaan. Ja jos sinä viet sen valmiiksi sinne ja kokoat , niin että pääsemme sen kanssa heti ensimmäisenä päivänä ajelulle.

Apukuski iski syöttiin, asia oli sovittu.

Pari viikkoa ennen Apparin lähtöä sain kesken työpäivää tekstiviestin. Se meni suurin piirtein näin: Köpiksestä Malloorcalle vain stand up paikkoja, muut ovat ehtineet ensin. Sieltä saa kyllä hyviä vuokrapyöriä.

Yllätyin itsekin, miten tunteella kaikki tämän jälkeen tapahtui. Tunsin niin kiihtyneet sydämen lyönnit kuin silmiini nousevat kyyneleet. Näpyttelin ensimmäinen ja samalla vähään aikaan ainoan viestini Apukuskille: Oo koo, minä jään sitten Kamelin kanssa Köpikseen. Talviloma siellä on varmaan ihan mukava…

Alkoi vuorokauden syvä hiljaisuus.

Seuraavana päivänä googlasin ja selasin mallorcalaisten pyörävuokraamoiden sivustoja, mutta katsellessani kauniita hiilikuituisia maantiekiitäjiä ja muita ihania ajopelejä minun suruni vain yltyi. Olin löytänyt sisältäni pienen kiukuttelevan itsekeskeisen lapsen. Työhuoneeseeni tullut yleensä niin iloisen puhelias siivooja aisti tunnelman ja hiipi hiljaa huiskineen seinänviertä.

Joitain asioita ei pidä edes yrittää ymmärtää. Yhtä mystistä kuin se, että ihmiset rakastuvat toisiinsa, on syvä kiintymys alumiiniseen ajoneuvoon. En minä ollut lähdössä Mallorcalle pyöräilemään, vaan Kamelin kanssa lomalle 😉

* Kameli, mun hyvä kaveri…

Kameli Campaniassa syksyllä 2012

Tällä tarinalla on onnellinen loppu. Kameli sai menopaikan minun lennoltani, vain paluumatka on ventillä. Ja siitäkin vain ensimmäinen lento Mallorcalta Köpikseen, Köpis Helsinki on oo koo. Eli jos lähtisin ensimmäisen yön jälkeen polkemaan kohti Köpistä…