Aihearkisto: 2012-10Valohoitoa Italiassa

Monte Vesuvius – kakku

Helmikuu Helsingissä. Poljen Orvokin kanssa sohjossa ja loskassa. Odotan talvilomaa, että pääsen Kamelin kanssa Apukuskin luo Mallorcalle. Hetkeksi lumettomalle tielle.

Odotellessani leivoin syksyn muistot kakuksi. Vesuvius, Napolinlahden maisemaa hallitseva tulivuori, jolle kapusimme Apukuskin kanssa lokakuussa 2012.

IMG_7872

Kakku on koottu IKEAn lasimaljaan, jonka vuorasin tuorekelmulla.

IMG_8286

Kerroksittain hedelmämehulla kostutettuja kakkukerroksia, tiramisu- ja sitruunatäytettä.

IMG_8288

Rinne sivelty suklaakermavaahdolla ja kivetty sokerihelmillä.

IMG_8290

IMG_8296

Mainokset

Viikon fillari 48/2012 – Sorrentolainen cargo bike

Tälle maanantaille olin ajatellut bongata jonkun mukavan arkipyörän uudella vasta avatulla Auroran sillalla. Vaan toisin kävi. Flunssaisena vietin viikonvaihteen sisällä ja etsin viikon fillariksi jotakin menneiltä viikoilta. Lokakuu ja Sorrento, Italia, olkaa hyvä.

JK

Flunssaisena on aikaa levätä ja lukea. Kirjoja, Hesari paremmin kuin koskaan, vanhoja jo kertaalleen selattuja lehtiä. Lähes kaikessa on valoisat puolensa.

Mutta kyllä minun tuli paha mieli, kun kaurapuuron särpimeksi katselin melko tuoreen Glorian ruoka & viinin upeita kuvia ja luin artikkelin ”Pikatie Italiaan – koko menu tunnissa”. Miten se toimittajatäti on saattanut kirjoittaa lauseen: ”Jälkiruoka on kuin pala Sorrentoa: jäätelöä, mantelilikööriä ja espressoa”? (Glorian ruoka & viini 7/2012 s. 65, numeron 7 sähköinen versio on jo suljettu)

No, saahan Sorrentosta vaikka venetolaisia viinejä ja ruotsalaista vodkaa, mutta  palaseen Sorrentoa kuuluisi jäätelön ja espresson lisäksi ehdottomasti limoncello. Manteliliköörillä voisi tarjoilla mielummin palan Lombardiaa tai jotakin muuta, mutta ei Sorrentoa.

Tällä asteella on ajatteluni, kun pää on täynnä räkää 😉

Vesuvius, rakkaani!

Kesällä 2011 fillaroin ystäväni Sonjan kanssa kymmenen aurinkoista päivää Napolissa (juttuja kategoriassa 2011 Vedi Napoli). Ehdimme Enzon ja Carlon vuokrabiancheilla Sorrentoon, Amalfin rannikolle, Salernoon,  Pompeijiin, Ischian saarelle ja Napolin keskustaan, mutta yksi jäi silloin tavoittamatta: Vesuvius, rakkaani.

Kun lähdin lokakauussa 2012 Apukuskini kanssa valohoitoon samoihin maisemiin olin päättänyt tutustua lähemmin tähän Napolinlahden maisemaa hallitsevaan tulivuoreen. Aloitin hieman kauempaa, Sorrentosta, jossa sain jo aamulla herätessäni katsella Vesuviuksen profiilia hotellihuoneeni pohjoisen puoleisista ikkunoista (Hotel Regina, Sorrento).

Ensimmäisten päivien aikana katselin Vesuviusta Sorrenton suunnasta monesta eri kulmasta, odotin.

.

Vesuvius, italiaksi Monte Vesuvio, on yksi Campanian vulkaanisen kaaren tulivuorista.  Se sijaitsee noin 9 km Napolista itään, Napolinlahden pohjukassa.  Vesuvius on purkautunut useita kertoja, viimeksi 1944, jolloin se tuhosi mm. San Sebastianon ja Massa di Somman kylät. Tunnetuin on varmasti vuoden 79 purkaus, jolloin tuhkaan ja laavaan hautautuivat Pompejin ja Herculaneumin kaupungit.

Aloitimme matkamme Vesuviukselle Napolista, josta poljimme Ercolanoon, Herculaneumin kaivauksille. Mielestäni Herculaneum on mielenkiintoisempi paikka kuin Pompei, se on myös kokonsa puolesta helpommin lähestyttävä. Vuoden 79 purkauksessa tuhka ja laava romahduttivat Pompeijissa monia rakennuksia, sen sijaan Herculaneumissa kaupungin täytti kiehuvan kuuma muta, joka samalla muodostui sen suojaksi.

Ercolanosta suuntasimme ylös kohti Vesuviusta. Tulivuoren korkeus on 1281 m, mutta tie päättyy noin 100 m ennen lakea. Varsinainen nousu on oikeiun mukava, sillä noin 13 km taipaleella nousua on tosiaan tuo 1000 m. Juuri tällaisten kinkareiden vuoksi on välillä lähdettävä polkemaan kotikontuja kauemmas.   2009 Giro d´Italian 19 etappi päättyi tänne. 

Poljimme mäen omaa tahtiamme, Apukuski suhasi omia vetojaan edes takaisin rinnettä. Kilometrejä hänelle kertyi siis enemmän kuin minun nousussani 😉 Varsinainen nousu on hyväkuntoista tietä, jyrkissä mutkissa fillarilla pääsi sujuvasti turistibussien ohi.

V niin kuin Vesuvius. Smurffi lasketteli omaa mosaiikkiaan seuraavana päivänä Galleria Umbertossa. Tämä nousu ei todellakaan ole Italian pyöräilyn helmiä, mutta vuori itsessään on sellainen klassikko, että se on hyvä kokea. Elämä on ihmisen parasta pyöräilyaikaa!

Pizzeria Vesi Napolissa tarjoilee muuten pizzaa, joka on nimetty Vesuviuksen mukaan. Kraateria muistuttavan kuoren alla on ihanaa ricotta-juustoa…

Tien päässä oli niin paljon busseja ja ihmisiä, että valokuvaus ei tullut mieleenkään. Se vain ei sopinut siihen paikkaan ja hetkeen. Istuimme tovin, juttelimme ihmisten kanssa, englanniksi ja käsiviittomin. Moni oli ajanut minun ohitseni ja halusi kysellä matkani tarkoitusta ja tarkoituksemuutta. Apukuski ehdotti, että voisin hakea ulkoministeriöstä vienninedistämistukea.

Viikon fillari 44/2012 – Il Campionissimo Fausto Coppi

Amalfin rantatieltä, Positanon ja Amalfin kaupunkien välistä, nousee tie SS336 ylös Agerolaan, jonne on pystytetty muistomerkki italialaiselle pyöräilylegendalle Fausto Coppille. Kipakkaa nousua sinisen meren rannalta 600 metriin.

Mutkitteleva tie kulkee läpi Furoren kylän, joka on aurinkoinen ulkoilmagalleria. Kylän rakennuksia koristavat taiteilijoiden seinämaalaukset, mm. tämä roosa campionissimo, jonka on maalannuty Mary Cinque.

Coppi on ajanut tätä tietä Giro d-Italiassa 1960-luvulla, muistomerkin on pystyttänyt  sanomalehti Il Mattino.

Coppille on pystytetty useita muitakin muistomerkkejä, yksi tunnetuimmista on varmasti Madonna del Ghisallolla, jossa Apukuski & kumppanit kävivät viimeksi pari kevättä sitten (Madonna del Ghisallo, huhtikuu 2011)

Kestävyysurheilijoiden merkityksestä sodasta toipuville kansakunnille on sivunnut Jukka Pakkanen kirjassaan Elena Damianin kirjeet (LIKE 2011).  Lainaus sivulta 105, suosittelen koko kirjan lukemista:

– Fausto Coppi, sodanjälkeisen Italian suuri urheilija. Samana päivänä kun Paavo Nurmi toi olympiasoihdun Helsingin sateiselle stadionille, Fausto Coppi ajoi aurinkoiseen Pariisiin Tour de Francen voittajana. Suurissa urheilijoissa kiteytyy ajan henki ja elämäntunne. Fausto Coppi on meille myytti ja Paavo Nurmi teille. Nurmen ylivertaiset juoksut ja Coppin armottomat irtiotot…

Ei ole Napoli entisellään

Tasan viikko sitten, sunnuntaina 21.10.2012, talutimme Apukuskin kanssa fillarit lauttaan ja siirryimme Sorrentosta lahden toiselle puolelle Napoliin. 30 minuuttia, 12 €/ henkilö + 6 €/pyörä. Olimme polkeneet luonnonkivistä ladotun rantatien Napolista Sorrentoon edellisellä viikolla, yhdensuuntainen matka riitti. Se oli koettu.

Kivet tiellä on ladottu 45 asteen kulmassa etenemissuuntaan, joten Unioninkadun kaltaista etupyörän uppoamisvaaraa ei ole, vaikka saumavälit ovat välillä pelottavan suuret. Maastopyörällä matka olisi sujunut jouhevammin, etenin Kamelilla noin 10 km tunnissa. Eikä tuolla etanaetapilla ollut mäkiä, silloin tällöin jokin loiva nousu ja lasku. Kokemus sekin, siinä ehti katsella ympärilleen. Jotain hyvääkin tuossa kammottavassa tienpinnassa oli, esim. lasinsirut upposivat turvallisesti syviin saumaväleihin.

Ei ollut Napoli enää entisellään. Olimme piipahtaneet kaupungissa jo menomatkalla Sorrentoon, haimme Apukuskille Milano Ciclistä Jerryn vuokrafillarin. Tällä pikavisiitillä en kuitenkaan ehtinyt huomata muutosta, joka kaupungissa on tapahtunut reilun vuoden aikana (Kesäkuu 2011, Vedi Napoli).

Olen seurannut talven mittaan Cicloverdi FIAB Napolin  juttuja ja kuullut yksittäisiä kommentteja  tutuilta, mutta silti yllätyin. Maailman halvin pyöräkaista, katuun maalattu fillarin kuva, voi ola pieni juttu ihmiskunnalle mutta suuri asia napolilaisille pyöräilijöille.

Reilu vuosi sitten kesällä 2011 etsin parin päivän visiitillä viikon fillareita, mutta sain bongattua koko kaupungista vain pari polkupyörää. Napolin arjessa ei yksinkertaisesti ollut polkupyöriä. Ystäväni Gianluigin sanoin: ”Olimme vuosia Renaton kanssa lähes ainoita pyöräilijöitä keskustassa, erikoisuuksia”. Toki tämä kaksikko ei ole ihan pyöräilyharrastuksen tavallisimmasta päästä, Buddy Biket eivät ole vielä kovin yleisiä.Renato on Gianluigin hurmaava 17-vuotias autistinen poika, joka on saanut koko ikänsä ajella Napolin rantoja ja puistoja isänsä kyydissä.

Nyt kaupungilla oli paljon erilaisia pyöriä ja pyöräilijöitä! Mm. koko pitkä ja kaunis rantakatu on suljettu autoilta ja muutettu kävely- & pyöräilykaduksi, viikonloppuisin siitä muodostuu varsinainen huvipuisto. Mielenkiintoista oli huomata liikenteessä myös monia sähköavusteisia polkupyöriä, niin Napolissa kuin lahden toisella puolella Sorrentossa ja Positanossa. Pyörällä poljettiin myös tumma puku päällä.

Mikä tämän muutoksen sitten on saanut aikaan? Tiedustelin asiaa kahdelta pitkän linjan pyöräilyaktivistilta, Antoniolta ja Claudiolta, ja he olivat yhtä mieltä syistä.

Molempien mielestä nopean muutoksen takana on ennen kaikkea  talouden kriisi, mutta käytännössä liikkumista pyörillä ovat edistäneet uudet rakennetut ja rakenteilla olevat pyöräilyverkot ja kaistat  (katuun oli maalattu jopa opasteita, porto), nuoret ihmiset, jotka ovat nopeasti omaksuneet polkupyörän omaksi tavakseen liikkua sekä mahdollisuus kuljettaa pyörä ilmaiseksi köysiradalla – Napolissa korkeuserot kaupungin ydinkeskustassa ovat huimat.

Luonnollisesti kaikki konkreettiset muutokset ovat edellyttäneet kaupungin johdolta tahtoa ja rohkeutta tehdä muutoksia, joita varmasti on vastustettukin voimakkaasti. En usko, että esimerkiksi kauniin rantakadun muuttaminen kävelykaduksi on tapahtunut kivuttomasti, sehän on vienyt monta kilometriä aiemmin autoille varattua tilaa.

Reilu vuosi sitten valittu uusi pormestari Luigi De Magistris on monien mielestä merkittävä yksittäinen muutoksentekijä. Samalla kun polkupyörät ovat lisääntyneet ovat katujen jätekasat pienentyneet, suurelta osin jopa kadonneet. Lupaukset eivät jääneet vaalipuheiksi.

Varmasti suuri merkitys kaikella on aktiivisilla kansalaisilla, jotka ovat vuosia tehneet työtä pyöräilyn edistämiseksi. Cicloverdi FIAB Napoli & Critical Mass Napoli ovat varmasti luoneet osaltaa pohjan muutokselle, nyt aika vain oli oikea.

Napolissa toteutuu minun ajatukseni pyöräilyn tulevaisuudesta. Emme tarvitse lisää pyöräteitä vaan lisää pyöräilijöitä ja asennetta. Mitäs jos vain maalattaisiin Mannerheimintielle pyörän kuvat asfalttiin ja jatkettaisiin ajamista siellä autojen seassa. Liikenteen kaoottisuudesta huolimatta (napolilaisilla ei ole liikennesääntöjä, vaan kukin ajaa miten parhaaksi näkee) jokainen autoilija kunnioittaa polkupyöräilijää. Autot voivat hivuttaa ja kolhia toisiaan, mutta eivät fillaria.

Löysimme Apukuskin kanssa keskustasta myös jotakin aivan erinomaista, josta olisi opiksi muillekin. Siis jäätelön lisäksi. Jalkakäytävien/pyöräteiden luiskat olivat erinomaisia, niiden kohdalla ei tarvinnut pelätä.

En tiedä milloin maailmaa fillarillaan kiertänyt Matti Rämö on viimeksi pyöräillyt Napolissa, mutta varmasti hänkin laskisi kaupungin sijoitusta ranking-listalla ”maailman kauheimmat pyöräilykaupungit”.

Onneksi pari asiaa oli Napolissa kuitenkin ennallaan. Kuten pizza, sfogliatella ja Vesusius. Ja ihanat ihmiset.

Viikon fillari 43/2012 – C2C

Sorrento, IT

Vähän myöhässä tämän viikon fillari, syy näkyy kuvassa. Viikon fillari olkoon Jerryn vuokra Bianci C2C, jonka palautimme eilen Napolin Corso Novaralla Milano Cicliin. Enemmän pyöräilyä, vähemmän bloggaamista.

Bianchi C2C

Vuokrapyörän seurana oli minun oma Kameli, jonka pienintä eturatasta pääsin viimeinkin kokeilemaan 🙂 Alimman kuvan kinkareelle kuljettiin viimeiset sadat metrit portaita, joten fillarit kannettiin olalla. Taustalla Capri.

Lisää pyöräilytarinoita Napolin ytimestä ja takamailta jos keittiöremontilta kerkiää..

Monte S. Costanzo, Campania, IT