Aihearkisto: 2011-07 Hungaricum

Viikon fillari 37/2011 – Pyörätelineiden aatelia

Tämä fillari päätyi viikon fillariksi ainoastaan siksi, että se oli pysäköity yhteen kauneimmista kesällä 2011 kohtaamistani pyörätelineistä.  Teline taas on Budapestissa, Tonavan rantatiellä, aivan keskustan tuntumassa, kahden kadun risteyksessä.

Budapest 2011

Eri suunnista katsoessani näin sen muuttuvat kauniit kaaret, joita vasten fillari on helppo laittaa ja lukita. Aivan kuin se olisi liikkeessä. Niin kaunis, ja vielä riittävän tilava! Eipä jää ohjaustankosta tai sivulaukuista naapuriin kiinni. Mitähän meidän Desingn-pääkaupukimme tarjoaa? Yritän kulkea silmät auki.

Pesti Barnabas utca

Pesti Barnabas utca

Marcius 15. ter

Tien toisella puolella

Mainokset

Danube, Tonavan vartta Bratislavasta Budapestiin

Lauantaina 23. heinäkuuta 2011 katselin bratislavalaisessa hotellissa Cadel Evansin huikeaa aika-ajoa Tour de Francessa. Seuraavana päivänä oli vuorossa slovakialainen voitonmalja australian kansallishymnin kera, samaisessa hotellihuoneessa. Siinäpä se kahden yön pysähdys sitten olikin, jätimme sateisen Bratislavan taaksemme maanantaina 25.7.

Bratislavan linna

Tonava, Dunav, Danube

Cadel Evansin voitolle!

Pyörätie Bratislavasta Tonavan alajuoksulle

Tarkoituksemme oli viettää kolme yötä matkalla Bratislavasta Tonavan vartta alas Budapestiin, johon parin viikon retkemme päättyisi. Kokonaismatkaa neljälle viimeiselle pyöräilypäivälle kertyi 270 km, mutta se jakautui melko epätasaisesti (85+100+55+30). Llopussa piti jo alkaa jarrutella, myötätuuli oli niin huima 😉

Kartan mukaan kummaltakin rannalta lähtee pyörätie alas Tonavan vartta. Me ylitimme joen heti Bratislavan keskustassa  ja lähdimme seuraamaan sen etelä/länsiranalla kulkevaa pyörätietä. Olimme päättäneet polkea keskellä Tonavaa, Unkarin ja Slovakian välisessä kapeassa rajasaaressa. Tasaista, autiota, suoraa ja tasaista. Lopulta jopa pitkästyttävää, mutta onneksi huima myötätuuli kiidätti meitä vauhdilla kohti Unkarin Gyoria.

Bratislavasta Gyoriin, keskellä Tonavaa

Tonavan ylityspaikkoja on harvakseltaan. Pyörätiellä on helppo pysyä, reitti vie saaresta joen pohjoiselle rannalle. Silta Slovakian puolelta Unkariin löytyy helposti, mutta matka rajalta raskaan liikenteen seassa tietä 14 Gyoriin on haastava. Me emme löytäneet rinnakkais- tai pyörätietä. Jo alussa ajaminen oli sen verran painajaismaista, että päätimme kerätä lisäkilometreja pusikoiden ja kyläteiden kautta.

Gyorin kaupunki on hyvin kaunis. Unkarin menneisyys Euroopan ytimessä näkyy yhä sen majesteettisissa kaupungeissa. Gyorin halki virtaa Raba-joki, jonka olimme kohdanneet matkallamme jo aiemmin, Sarvarissa, ennen Itävaltaan siirtymistä. Gyorissa sain syödä yhden tämän matkan parhaista illallisista, ankanrintaa Étterem és Bistró La Maredassa, Apaca utca 4.

Apukuskin aamuvoimistelu Gyorissa

Tien ulos Gyorista kohti Esztergomia löytyi melko helposti, tosin me jouduimme polkemaan taas pyörällä/traktorilla/hevoskärryillä ajokielto merkkiä vastaan. Jossakin vaiheessa löysimme Eurovelo 6 viitoituksen, jota sitten seurasimmkin aina Budapestiin asti. Eurovelo on eurooppalainen pitkien pyöräreittien verkosto, kuutonen kulkee Atlantilta Mustallemerelle.

Päiväkahviaikaan löysimme mukavan kahvilan, josta sai vain kahvia, jäätelöä, virvoitusjuomia ja alkoholia. Ei  pullaa! Vaan eipä hätää, saimme hakea omat pullat läheisestä leipomosta. Niin, voihan sitä pyöräillä ilman pullakahvejakin, mutta kyllä se on kuin kävisi suihkussa ilman l’ämmintä vettä 😉

Pyörätietä Gyorista itään

Tonava kaunoisen rantarämeikköä

Eurovelo 6

infopoint

Pullaa!

Kavezo

Esztergomin kaupungin vetonaula on Unkarin suurin katedraali, joka näkyy jo pitkälle auringonkukka- ja maissipeltojen keskelle. Se on rakennettu korkealle Tonavan törmälle, josta aukeaa hieno näköala niin joelle kuin Slovakian puolelle.

Tie Esztergomiin, maisema alkaa muuttua!

Katedraali

Näkymä katedraalilta Tonavalle, vastarannalla Slovakia

xx

xx

Kolmas päivä, Esztergomista Szentendreen, oli yksi koko matkan hienoimpia reittejä. Eurovelo viitat kuljettavat pyöräilijöitä lautoilla Tonavan rannalta toiselle, reitin varrella saa katsella joen mutkan komeita maisemia ja lasketella jopa pitkiä alamäkiä. Lauttamatkoilla lipunmyynti sujuu kuin italialaisessa paikallisjunassa. Yksi lippu pyöräilijälle ja toinen pyörälle, 2 x 400 Ft eli noin 3,2 €.

Esztergomista itään, Tonavan rantapöheikköä

xx

xx

Ennen Budapestiä jäimme yöksi Szentendreen, taiteilijoiden kaupunkiin, joka selvästi elää pääkaupungin läheisyydestä. Saapuessamme iltapäivällä olivat kadut täynnnä matkailijoita, mutta esim. majoitusta oli todella niukasti tarjolla. Siis enemmän päiväretkikohde. Myös esim. Yellow Zebra Bike, jolta vuokrasimme pyörämme, mainostaa päiväretkiä fillarilla Szentendreen.

Szentendre

Szentendrestä Budapestiin yritimme parhaamme mukaan seurata edelleen Eurovelo 6:den opasteita, vaikka välillä se oli vaikeaa. Jokusen kunnon pumminkin teimme. Tätä tieosuutta ei voi tosiaankaan sanoa kauniiksi eikä juuri muutenkaan kehua. En sanoisi sitä hyväksi päiväretkeksi Budapestista, jollei sitten ole olemassa joku toinen reitti. Eikä tämä johdu vain sateesta, joka vilvoitti meitä koko päivän.

Onneksemme Kuopus oli Suomesta käsin etsinyt ja varannut meille hotellin Budapestin keskustasta – oli alkamassa Formula 1 viikonvaihde ja kaupungissa oli todella täyttä. Jäätelönkin hinta nousi perjantai-iltana silmissä, ihan sananmukaisesti. Siellä sitä sitten formulakansan seassa päätimme kahden viikon pyöräretkemme 😉

Szentendrestä Budapestiin

You can stand under my umbrella...

Hungaricum - salamimakkaraa!

Budapest, Szabadsag silta

Äiti Unkari

11 ajopäivää, kaksi kaupunkihimmailupäivää (Budapest ja Bratislava). Unkaria, Itävaltaa ja Slovakiaa. Auringonkukka- ja maissipeltoja, viinitarhoja, Tonavaa. 750 km, teitä ja pyöräteitä. Kaupunkeja ja kyliä. Vesisadetta ja auringonpaistetta. Yleensä kartalla, joskus eksyksissä. Hyvää ruokaa, kahvia ja pullaa! Naurua, mutta ei itkua.

Pyöräily on kivaa, ja ystävien kanssa vielä hauskempaa!

Pullaa!

Viikon fillari 36/2011 – satujen siivin

Szekesfehervar

Unkari 2011

kuninkaiden kaupunki

Weinriedenweg – fillarilla siivu Itavallan Burgenlandia

Kypärät päässä keltaisissa heijastinliiveissä, tämä mielikuva minulle jäi itävaltalaisista pyöräretkeilijöistä.

Noin kolme päivää pyöräilyä itäisessä Itävallassa, Neusiedler-järven laitamilla, Burgenlandin osavaltiossa: 1. Unkarin Sarvarista Itävallan Oberpullendorfiin 2. sieltä  päiväkahville Unkarin puolelle Soproniin ja uudestaan rajan yli Donnerskircheniin, josta 3. kohti Slovakian rajaa ja Pressburgia/Bratislavaa. Jotakin karttatäppejä löytyy täältä.

Burgenlandin alueella on erinomainen pyörätieverkosto, joka tuntui hyödyntävän paljolti viljelyalueiden huoltoteitä. Pilvistä ja pienestä sateesta huolimatta pyöräilijöitä olikin liikkeellä paljon. Monenlaisia seurueita, perheitä, pariskuntia ja suurempia porukoita. Suurin osa näytti polkevan ilman varusteita ja nyyttejä, siis selvästi päiväretkeläisiä. Ja kaikilla kypärä päässä 🙂 Reitit olivat merkitty hyvin. Risteyksissä ei tyydytty pelkästään tienviittoihin, joista saattaa kepeästi polkaista ohi, vaan huomion herättäjinä oli myös maahan maalattuja merkkejä.

Maisemat olivat vehreydessään ihastuttavia. Tiet kulkivat halki hyvin loivasti kumpuilevien viiniviljelmien, toki saimme katsella myös auringonkukkia ja maissipeltoja. Ja hieman kauempana siinsi silmissä Alppien alku. Matala ja ruovikkoinen Neusiedler järvi  (unkariksi Fertö) ei juuri maisemasta erottunut, kuten kuvasta voi todeta; näimme järven, koska tiesimme sen olevan järvi. Välkehtivää vettä emme nähneet. Neusiedler järven maisemat on listattu Unescon maailmanperintölistalle. Sen syvin kohta on alle 2 metriä ja keskisyvyys noin metrin, se on Euroopan toiseksi suurin laskujoeton järvi. Sen suurimmanhan olimme jo nähneet…

Rajanylitykset olivat melko haastavia, sillä meidän reitillämme Itävallan puolella ei ollut minkäänlaista viitoistusta Unkariin eikä Slovakiaan. Päin vastoin, tiet pienivät ja hiljenivät, muuttuivat lähes poluiksi, joilla oli ajokieltomerkki – näillä teillä ei virallisesti ollut rajanylityspaikkaa autoille, vaikka kerran joku kaahari päättikin siitä ajaa. Ehkäpä juuri tästä syystä opastus tarkoituksella puuttui.

Polkiessamme kohti valtion rajaa jouduimme jokusen kerran varmistelemaan muutamaa risteystä paikallisilta asukkailta, jotka varoittelivat ja valmistelivat meitä tulevaan (Unkari/Slovakia) kuin suureen seikkailuun. – Kai teillä on keltaiset huomioliivit, olkaa hyvin varovaisia jne. Hämmennys oli suuri, kun kerroin meidän polkeneen Unkarissa jo useamman päivä, tuolemme Balatonin kautta Budapestista.

Liikenne tämän Itävallan kolkan pyörä- ja ajoteillä oli sivistynyttä ja sujuvaa, teiden pinnat erinomaisia. Tasaisen maaston ja tiiviin palveluverkon ansiosta se on esim. lapsiperheille mainio pyöräretkeilykohde. Alue on lähellä Wieniä, Neusiedlerjärveä kutsutaankin wieniläisten järveksi. Rohkenisin suositella tätä pyöräretkikohteeksi jopa isoäidilleni, jos hän eläisi.

Viikon fillari 35/2011 – Magyar Posta

Sopron, Unkari 2011

Unkarin posti

Budapest 2011

Balaton körut – pohjoista rantaa

Tämä on tarina heinäkuulta 2011, kun pyöräilin viisihenkisessä porukassa Budapestistä Balatonille ja sen pohjoista rantaa toiseen päähän. Toki siitä vielä edemmäskin, mutta se on jo toinen juttu. Kirjoituksia tästä reissusta voi lukea kategoriassa 2011-07 Hungaricum. Tässä on KARTTA, johon olen merkinnyt toistaiseksi vain yöpymispaikat.

Seurueeseemme kuului kaksi pariskuntaa ja toisen 17-vuotias poika. Olimme varanneet pari viikkoa etukäteen vuokrapyörät Yellow Zebra Bikesta, jonka toimisto + fillarivarasto sijaitsevat Budapestin Oopperan vieressä. KTM:n peruspyörät, ihan hyvät retkeilyyn, hinta 10 € vuorokausi. Koska vuokra-aika oli niin pitkä, että etukäteen maksettu vuokra oli korkeampi kuin normaali takuusumma 100 €, emme maksaneet takauita lainkaan.

Budapest on mainio kaupunki liikkua fillarilla. Pääväylien yhteyteen on rakennettu paljon pyöräkaistoja, joilla pääsee sujuvasti siirtymään kaupunginosasta toiseen. Perinteisempiäkin jalkakäytävän yhteydessä olevia pyöräteitä on jonkun verran. Aukoton tuo verkosto ei tietenkään ole, mutta myös autoteillä ja kävelykaduilla polkeminen sujui hyvin. Lentoasemalta pyörävuokraamoon ajanut taksikuskimme varoitteli meitä autoista, mutta eivät ne minun mielestäni juuri Helsinkiä kummoisempia olleet.

Näkymä sateisesta Budasta Pestiin

Pestin rantaa, Marcius 15. ter

Kossuth Lajos ter, Attila Jozsef

Attila Jozsef

Ensimmäinen varsinainen ajopäivä, startti Budapestista Szekesfehervariin, oli koko kahden viikon reissun ikävin. Tie oli melko kapea ja liikenne vilkas, ajaminen oli stressaavaa. Kovin paljon pyöräilijöitä ei tuon päivän aikana vastaan tullut, muutamia kuitenkin. Opimme saman tien, että polkupyörällä ajokieltoa ei valitettavasti aina voi noudattaa, kun vaihtoehtoista tietä ei ole.

Mitähän tuo teksti tarkoittaa?

Szekesfehervarin vanha kaupunki kävelykatuineen ja historiallisine rakennuksineen oli kaunis, hyvin kaunis. Se on ollut keskiajalla kuninkaan kaupunki eli Unkarin keskus, ja majesteettisuuden voi edellen aistia. Perinteen mukaan vain tässä kaupungissa suoritettu kuninkaan kruunaus oli laillinen, joten siellä onkin kruunattu 37 Unkarin kuningasta.

Szekesfehervar

katutaidetta

Szekesfehervar

Szekesfehervar

Szekesfehervar

Szekesfehervarista Balatonille valitasimme pienen tien, ajomukavuuden vuoksi. Suuntasimme Ösin kautta Balatonfüzföön, joka sijaitsee aivan järven koilliskulmassa. Balatonille saavuttaessa alkoikin sitten pyörätie, Balaton körut, joka kiertää koko järven ympäri. Se on paikoittain oiken hyvä ja huonoimmillaankin ihan ajattevaa. Poljimme Balatonin pohjoisrannan idästä länteen, yövyimme Balatonfüredin ja  Keszthelyn kaupungeissa. Täällä opin uuden sanan unkaria, dinnye, vesimelooni 🙂 Niitä riitti!

Balaton körut

Balaton

Keszthely

dinnye

Balaton on matala, sameavetinen, ruovikkorantainen järvi, jonka pohjoisrannalla ei nähdäkseni ole vuoria, kuten sanotaan, vaan mäkiä 😉 Järven puolivälissä, Tihanyn niemen jälkeen, poikkesimme rantareitiltä mäkien puolelle, viiniviljelmien keskelle. Näin saimme sekä tarvittavaa vaihtelua niin kovin tasaiseen tiehen että jokusen lisäkilometrin.

Matkailoijoita oli heinäkuussa paljon, myös pyöräilijöitä.  Saimme molempina iltoina kysellä majoituspaikkaa useammalta tiskiltä; majoituksista kirjoittelin aiemmassa saman kategorian jutussa. Me emme kantaneet telttoja mukana, mutta Unkarissa näytti ainakin tällä reitillä olevan paljon leirintäalueita ja telttailijoita, siis mainio paikka telttailijoille.

Rannoilla on vilskettä

Balaton

Balaton

Mitään niin mielenkiintoista emme kohdanneet, että olisimme halunneet viipyä Balatonilla pidempään.  Paprikakana, gulassi ja papusoppa tuli syötyä. Yksinkertaista, selkeää, konstailematonta ja rehellistä lähiruokaa. Me jatkoimme maissi- ja auringonkukkapeltojen halki kohti Itavallan Burgenlandia ja toista ruovikkoista järveä. Burgenlandin viiniteistä myöhemmin.

Paprikakanaa

Gulassia

Papusoppaa

Polkupyöräparkkeja, panzioita ja hotelleja

Kerran elämässäni olen majoittunut hotelliin, jonka vastaanottovirkailija oli täysin neuvoton, kun kysyimme pysäköinti paikkaa kahdelle fillarille. Se oli kotikaupunkini Helsingin keskustassa 🙂

– Tämä kun on tällainen keskustahotelli, selitti ystävällinen, hämmentynyt nuori nainen vastaanotossa.

Tilanne oli suorastaan hassu; olenhan löytänyt paikan pyörälleni niin Berliinin, Rooman, Firenzen, Pariisin, Bolognan ym eurooppalaisten kaupunkien keskustoissa, tarvittaessa olemme nukkuneet vaikka samassa huoneessa, pyöräni ja minä.

Pyöräretkeilyn yksi ihanuus on juuri se, että aamulla ei yleensä tiedä, missä illalla on. Ja löytyykö ylipäätään mitään majapaikkaa? Korkeasesongin aikana suosituilla paikoilla se voi olla haaste, jonka eteen saa tehdä kovasti töitä, mutta aina on tähän asti jotakin löytynyt.

Olen koonnut tähän juttuun huviksi ja hyödyksi kahden viikon Budapestista Budapestiin reissun pyöräparkit & majoitukset. KARTTA reitistä yöpymispaikkoina on tässä linkissä. Ehkä siitä on jollekin iloa tai apua? Edes matkabudjetin laadintaan? Varsinaisia matkavinkkauksia olen ajatellut jatkossa kirjoitella kolme: Budapestista Balatonille, Burgenlandin viiniteillä ja Tonavan vartta Bratislavasta Budapestiin.

Tällä reissulla en muuten juuri koskaan kysynyt, mihin voisin viedä polkupyöräni. Se kerrottiin minulle 🙂

1. yö: Budapestissa lauantaina 16.7.2011. Hotel Ambra **** kahden hengen ok huone 68 €, sisälsi hyvän aamiaisen. Siisti, mainio henkilökunta. Lähellä pyörävuokraamoa (Yellow Zebra Bikes) ja oopperaa. Fillarit parkkitalossa, johon pääsi kadulta autohissillä.

Hotel Ambra, Budapest, Hungary

2. yö: Sunnuntaina 17.7. poljimme vilkkaiden teiden laitamia Budapestista kohti Balatonjärveä ja päädyimme nukkumaan ihanaan Székesfehérváronin kaupunkiin. Hotel Magyar Király ****, pikkuisen luxusta, varsinkin aamiaisella, kahden hengen huone aamiaisella 100 €.  Ajoimme fillarit liuskaa pitkin hotellin alla olevaan autotalliin.

Hotel Magyar Kiraly

Székesfehérváron

3. yö: Balaton-järven rannalla, Balatonfúredin lomakaupunki. Käsittämättömän paljon matkailijoita monissa pikkuruisissa hotelleissa ja majataloissa. Jouduimme kolkuttelemaan useammalle ovelle, ennen kuin löysimme yösijan viidelle,  Hotel Unista ***. Nostalgiaa, melkein kuin olisimme olleet Neuvostoliitossa. Vaatimatonta mutta siistiä. kahden hengen huone aamiaisella mutta ilman shampoota 80 €. High season. Loistava sijainti, keskellä kylää ja mainio puutarhatontti Balatonin rantaan. Pyörät nukkuivat vertaisseurassa ulkona, katoksen alla. Hotellissa eivät käyneet mitkään maksukortit, vain Unkarin Forintit käteisenä!

Balatonfúred

Hotel UNI

4. yö: Tiistaina 19.7. Ajoimme Balatonin pohjoisrannan idästä länteen kukkuloille koukkaillen ja majoituimme Keszthelyn kaupunkiin hotelli Helikoniin. Outo ulkoa, ok sisältä. Kahden hengen huone puolihoidolla all inclusiv 32090 huf eli noin 125 €. Fillarit sisääntulon lipan alla monen muun samanlaisen seurassa.

Hotel Helikon

Balaton-järvi/Keszthely

5. yö: Edellisenä yönä satoi ja ukkosti, säätiedot lupasivat sadetta koko Unkariin ja Keski-Eurooppaan. Suomessa olisi ollut helle. Poljimme kohti luodetta ja majoituimme Sarvarin kaupunkiin. Pieni, vaatimaton, siisti ja viihtyisä Hotel Viktoria keskustassa linnan lähellä, kahden hengen huone aamiaisella 65 €. ”Reissun huonoin lisävuode”, kommentoi Torvelo. Fillarit aidatulla sisäpihalla katoksen alla.

Hotel Viktoria

Sarvar, Hungary

6. yö: Matka jatkui Unkarin karun raja-alueen halki Itävallan puolelle, Burgenlandin osavaltioon. Majoituimme Oberpullendorfi kylään  Sporthotel Kurziin, tennishotelliin, jonka massakentillä on pelattu mm. Itävallan mestaruudesta. Kenttä maksoi hotellin asukkaille 5 € tunti, valmentajalla 25 €. Kahden hengen huone puolihoidolla 119,20 €. Pari pyörää yöpyi autotallissa, loput hotellin pihalla.

Sport Hotel Kurz

Oberpullendorf

torstai 21.7.2011

7. yö: Perjantaina pyöräilimme loivien mäkien javiiniviljelmien kautta päiväkahville Unkarin Soproniin ja sieltä taas Itävallan puolelle Donnerskirchenin kylään. Majoitukset olivat melko täynnä, mutta löysimme yhden vierashuoneiston. Gästehaus am Anger, 2 mh + keittiö, 30 € /henkilö, aamiaisella. Pyöräparkki oli pihamaalla puutarhakatoksessa.

Gästehaus am Anger

Donnerskirchen

8.-9. yö: Lauantaina 23.7. pyöräilimme Itävallasta Slovakian puolelle, Bratislavaan. Tänne olimme tehneet poikkeuksellisesti ennakkovarauksen, halusimme varmistaa hyvän hotellin kahden yön pysähdykseen. Hotelli Mercure Bratislava Centrumissa saatoin katsella suihkusta Tour de Francea ja Cadel Evansin upeaa aika-ajoa 🙂 Nettitarjous, kahden hengen huone kahdeksi yöksi ilman aamiaista 124 €. Mainio hotelli, pyörät yöpyivät hotellin alla autotallissa.

Mercure Bratislava Centrum

Cadel Evans

10. yö: Bratislavasta poljimme Tonavan vartta alajuoksuun, yöpaikkaa etsimme Unkarin puolelta kauniista Gyorin kaupungista. Pension Petö, kahden hengen huone aamiaisella 50 €. Siisti, tilava huone, ihan ok. Ja pyörät viettivät yön ulkona, suljetulla sisäpihalla.

Gyor, Unkari

Pension Petö

11. yö: Gyorista takaisin Tonavan varteen ja kohti Esztergomia katsomaan Unkarin suurinta kirkkoa, Esztergom Basilikaa. Moni muu oli päättänyt tehdä samoin, sillä saimme hakea majoitusta pitkään. Panzio RIA, kahden hengen huone aamiaisella 60 €. Sijainniltaan oikein hyvä, mutta kylpyhuone kyllä tuoksahti kostealle… Olimme ajatelleet viipyä kaupungissa kaksi yötä, mutta ei tässä majoituksessa – aamulla jatkoimme siis matkaa. Tämä oli muuten reissun ainoa majoitus, joka ei voinut järjestää kolmikolle lisävuodetta, vaan kaksi erillistä huonetta. Pyörät olivat pihakatoksessa.

RIA panzio

Esztergom

12. yö: Maisemiltaan yksi kauneimmista ajopäivistä päättyi Budapestin pohjoispuolella sijaitsevaan ”taiteilijoiden kaupunkiin” Szentendreen. Budapestin läheisyys tuntui; vaikka kaupungissa kuhusi iltapäivällä matkailijoita, oli majoitusta niukasti tarjolla, vapaita huoneita vielä vähemmän. Tänne tehdään siis päiväkäyntejä. Loppujen lopuksi saimme huoneet Zita panziosta. 3 kategorian majoitus oli vaatimaton mutta siisti, 2 hengen huone aamiaisella maksoi vain 8000 forinttia eli noin 32 €. Fillarit yöpyivät aamiaisterassilla pihalla vaeltavien kanojen seurassa.

ZITA panzio

Szentendre

13.-14. yö: Aamulla pyysin Kuopusta Suomessa etsimään meille Budapestistä hotellin viimeiseksi kahdeksi yöksi. Tärkein kriteeri oli sijainti. Se olikin paha rasti, sillä Budapestissä oli Formula 1 viikonloppu, mutta jotakin saimme. Hotelli Erzebet, 2 henhen huone kahdeksi yöksi 136 € + aamiainen 4 x 6 €. Fillarit viipyivät hetken ennen palauttamista vuokraamoon hotellin huoltokäytävässä – tämä oli ainoa paikka, jossa saimme niistä kuitin.

Hotelli Erzebet

Yellow Zebra Bikes

Olihan se hassu päätös fillarireissulle, hotelli ja kaupunki täynnä formulafaneja kisapassit kaulassa ja ferrari lippikset päässä. Onneksi lensimme Suomeen jo lauantai-iltana 😉 15. yö ei saapunut painajaisineen vaan omassa sängyssä syvää unta nukkuen. Apparikin ehti vielä sunnuntaina Sipooseen ikäsarjojen PM-polkaisuun.