Aihearkisto: 2011-06 Vedi Napoli

Pompeijista Napolin kautta Ischialle

Tämä on vihoviimeinen juttu sarjassa Vedi Napoli eli tarinoita minun ja ystäväni Somin fillariretkestä Napoliin kesäkuussa 2011. Kirjoituksia on yhteensä viisi ja ne löytyvät luonnollisesti kategorian Vedi Napoli alta, ensimmäinen on julkaistu 28.6.

Vaellettuamme kesäkuisen aamupäivän Pompejissa pakkasimme taas fillarit ja lähdimme polkemaan kohti Napolia. Matka Pompeijista Napoliin ei ole pitkä, mutta kesti fillarilla kauan. Kunnollisen asfaltin kohdalla tuuletimme kuin mestarit maalissa, suuri osa tiestä oli kuhmuraista ja kummallista kivitietä. Hidasta, hyvin hidasta ajaa, emme silti edes harkinneet junaa. Jossakin kohtaa vastaamme hissutteli kivien kantteja varoen varsinainen ihme, toinen pyöräretkeilijä! Varustus oli melkoisen paljon mittavampi kuin meillä, joten eteneminen kivitiellä oli vielä työläämpää. Matkan varrella tilasimme säätiedotuksen Suomesta, sillä taivaalla oli pilvi (!) ja jos luvassa olisi lisää, emme lähtisi saarelle – siellähän on muutenkin luvassa asteen pari leudompaa hellettä 😉

Napolin matkustajasatama on suuri, lisäkilometrejä kertyi etsiessämme oikeaa lipputoimistoa ja laituria. Apu on aina yhtä lähellä kuin lähin ihminen 🙂 mutta saimme hieman ristiriitaisia ohjeita. Ensin kantosiipialuksille, sitten autolautalle. Matkustimme Ischiaan lopulta autolautalla, matka kesti yli kaksi tuntia ja lippu kahdelle aikuiselle & polkupyörille maksoi 28 €.

Koska Ischia oli tunnettu jo 800 eKr kylpylöistään, etsimme mekin termehotellin, Terme Oriente. Hotelli, kuten koko kaupunki, oli nyt reilu 2000 jKr täynnä saksalaisia turisteja – tyypillistä, koko saari on, kertoi Gianluigi myöhemmin. Fillarit saivat reissun parhaan parkkipaikan hotellin aulassa, kiitos siitä vastaanoton herralle, jonka mielestä niitä ei sopinut jättää ulos autoparkkiin. Kuten hänen kollegansa aluksi ehdotti.

Seuraava päivä Ischialla ei tietenkään kulunut vain mineraalialtaassa kelluen tai kattoterassin kuntopyörää polkien, poljimme saaren korkeimmalle kinkareelle Monte Epomeolle, meren pinnasta 788 metriin. Tosin ihan viimeisiä metrejä ei voinut polkea vaan patikoida, tie muuttui poluksi. Maisema ylhäällä oli totisesti hikoilun arvoinen! Helteisen kapuamisen jälkeen jatkoimme hikoilua hotellin suomalaisessa ja turkkilaisessa saunassa.

Takaisin Napoliin palasimme kantosiipialuksella, vaikka varsinaisen sesongin aikana ne eivät automaattisesti ota polkupyöriä kyytiin. Matka kesti vain tunnin ja maksoi 10 euroa enemmän kuin autolautalla, siis 38 €.

Ja mitä sitten? Gianluigi oli satamassa vastassa, palautimme fillarit Milano Cicliin, hotellin ja suihkun kautta lounaalle ja kaoottiseen kaupunkiin. Ja seuraavana päivänä Frankfurtin lentoiaseman kaaokseen, jonka ukkoskuuro sai aikaan.

Vedi Napoli e poi muori – mutta ei vielä 😉

Napoli fillarilla? Kyllä, se on hieno kokemus. Roskiinsa tukehtuvan haisevan ruuhkaisen vanhan suurkaupungin muuttuminen maailman kauneimmaksi Amalfin rannikoksi. Sitruunoita, turkoosi meri ja rinnerakentamisen ihmeitä. Mutta omatoimimatkaksi en rohkene suositella sitä kenelle tahansa; matkassa on hyvä olla seikkailumieltä ja henkistä kestävyyttä.  Etelä on erilainen. Halutessaan parhaat palat ilman turhia mutkia voi poimia esim. Jerryn That´s Amoren räätälöidyillä pyöräretkillä. Onneksi minä löysin sopivan parin tällaiselle hitaalle vaellusmatkalle.

Ja kuinka hienoa onkaan kokea, miten pyöräily yhdistää ihmisiä. Anybody who rides a bike is a friend of mine. Tällä Gary Fisherin sitaatilla alkaa norjalaisen Erlend Loen kirja Supernaiivi (LIKE), jota parhaillaan luen. Ja nauran ääneen 😀 Mutta siitä lisää myöhemmin. I Love you Sonia, Jerry, Gianluigi, Renato, Alberto, Maria, Carlo and all my other cycling friends.

SP 2 – tie Pompejiin

Lauantaina 18.6. lähdimme Somin kanssa polkemaan Salernosta Pompejiin. Reittivaihtoehtoja oli muutama, päädyimme maisemallisista syistä ranta + kinkare yhdistelmään: ensin rantatietä SS 163 takaisin länteen, Maiorin kohdalta ylös tietä SP 2. Reitti on KARTASSA vihreällä. Matkalla Maioriin vastaamme tuli ensimmäiset rehelliset fillarituristit nyytteineen, norjalainen pariskunta. Muita pyöräilijöitä tiellä kyllä oli aiempaa enemmän, olihan lauantai.

Kuten kartasta näkyy, poljimme pitkää helteistä nousua merenpinnasta yli 600 metriin, pikkuhiljaa selkämme takana meri katosi näkyvistä. Ylhäällä harjanteella aukeni eteemme huima näköala, Vesuvius, Napoli ja Napolinlahti!    Lopuksi   laskimme hetkessä kaiken kapuamamme melko jyrkkää rinnettä alas jarrutellen . Tien pinta oli hyvä, vasta laskun loppupuolella, Napolin metropolialuetta lähestyttäessä se muuttui kuoppaiseksi ja pientareet muuttua roskaiseksi. Loppulaskussa kävikin reissun ensimmäinen ja ainoa rengasrikko, ajoin lasiin ja sain eturenkaasta ilmat pois.

Tie Pompejiin ei ollut ihan helppo löytää, taisimme lähestyä sitä aika epätavallisesta suunnasta. Kysymällä löytää perille ja sakkokierroksista saa vain pidempää päivämatkaa 🙂  Pompeji, johon tutustuimme ajopäivän jälkeisenä aamupäivänä, oli sinänsä hyvin ristiriitainen paikka. Vuonna 79 Vesuviuksen tuhkaan ja laavaan hautautunut rauniokaupunki hiljaisuudessaan oli mykistä, mutta kylä sen ulkopuolella kuin suuri markkina-alue.

Viikon fillari 27/2011 – Ciclofficina Napoli

Napolin kuvien ohessa haluan muistuttaa, että seuraava Kriittinen pyöräretki Helsingissä polkaistaan tiistaina 12.7. Lähtö on tuttuun tapaan Lasipalatsinaukiolta kello 18:00. Reitti kulkee tällä kertaa eteläisessä Helsingissä ja päättyy Hietsuun, joten uimapuvun ja iltapalan voi pakata mukaan 🙂

Mkä noista on se viikon fillari? Valitse itse…

Salerno

Sunnuntailukemiseksi pienen pieni tarina Salernosta, kaupungista Campaniassa, Etelä-Italiassa. Se ei ole mikään pyöräilyn kannalta mainittava kaupunki, mutta ansaitsee tulla esitellyksi. Sijainti on nimittäin loistava, taivallisen maisematien SS 163 päässä – alku tai loppu, miten sen haluaa. Jutun KARTTA on TÄSSÄ linkissä.

Salerno, toisin kuin pohjoisemmassa sijaitseva Napoli, on siisti, suhteellisen rauhallinen ja turvallinen kaupunki. Siitä on hyvät yhteydet moneen suuntaan, sijainti vuorten kainalossa tarjoaa haastaviakin pyörälenkkejä. Satamasta pääsee laivalla pidemmällekin, niin saarille kuin Sisiliaan. Me vietimme Salernossa kaksi yötä ja yhden aurinkoisen päivän. Hotellin valintaan vaikutti merkittävästi fillarit, sillä parissa paikassa nille ei ollut osoittaa mitään pysäköintipaikkaa. Hotel Plazalla oli reilun kokoinen varasto, johon pyörämme pääsivät.

Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.

Aamupäivän kävelimme keskustan alueella ja löysimme mm. akvedukteja, roomalaisten kivestä rakentamia vesijohtoja. Salernossa sentään näkyi muutamia arkisia polkupyöräilijöitä, toisin kuin Napolissa, mutta mistään fillarikulttuurista ei todellakaan voi puhua. Keskustan kävelykatu näytti olevan myös harrastepyöräilijöiden suosima näyttäytymispaikka, moni lenkilläoleva seurue kävi himmailemassa sen päästä päähän.

Iltapäivällä poljimme pienen verryttelyn tasaista rantaa pitkin, noin 25 km etelään ja samaa tietä takaisin. Tien varrella on paljon uimaloita, ne vaikuttivat siisteiltä ja hyvin hoidetuilta. Kolmantena pyöräilypäivänä ei siis ollut ylä- eikä alamäkiä, niitä tulisi seuraavana päivänä, kun kapuaisimme merenpinnantasolta 600 m harjanteen yli Pompeijiin.

Erityisen maininnan ansaitsee rantakadulla sijaitseva Ristorante Pinocchio, jota hotellimme virkailija meille suositteli. Paikan tunnelma oli ainutlaatuinen, salissa ja terassilla asikkaita palvelevan omistajansa oloinen.  Ja ruoka – niin hyvää, että päätimme olla ottamatta riskiä ja söimme molempina iltoina samassa paikassa. Täällä sain syödä varmasti parasta vesipuhvelin maidosta valmistettua mozzarellaa eläessäni. Jos siis Salernoon saavut, suosittelen 🙂 lämmöllä.

Amalfin rannikkoa pyöräillen

Jokaisen, joka rakastaa pyöräilyä ja Italiaa, täytyisi kerran elämässään polkea tie SS 163 Amalfin rannikolla. Jylhä ja kaunis Amalfin rannikko on mm. UNESCOn maailmaperintökohde.

Olimme päättäneet ensimmäisen pyöräilypäivän eteläisessä Italiassa sitruunaiseen Sorrentoon, tavalla joka tuli toistumaan monena päivänä: hotellin etsintä, lasi proseccoa, ajovaatteet likoamaan pesualtaaseen, suihkuun ja syömään.

Seuraavana aamuna aloitimme päivän pienellä pakollisella Limoncello maistiaisella, Sorrento näytti olevan täynnä pieniä likööripuoteja, jotka myivät ja maistattivat omaa sitruunalikööriään. Pyörämatkailun yksi hyvä puoli on se, että minkään ostamista ei edes harkitse – tilaa on vähän ja jokainen kilo on itse kannettava. Ostamme vain sen minkä kulutamme, siis majoitus- ja ruokapalveluita. Meillä kummallakin oli matkassa yksi sivulaukku ja reppu, siis niukka varustus.

Pyörälaukun pakkaamisessa minulla on vakiintunut tapa. Kassi sisältää viisi erillistä pussia, jotka pakkaan pohjalta ylös näin: pohjalla vaihtokenkäpussi (tällä reissulla en käyttänyt ajokenkiä, mutta vaihtoläpsykät on silti hyvät), sitten puhtaat vaihtovaatteet, likaiset & puolipitoiset vaatteet, pesupussi ja päälimmäisenä ajovaatepussi. Pussit eivät paljoa sisällä, kun esim. ajovaatteet on päällä on ns. ajovaatepussissa lähinnä sadetakki ja pitkät lahkeet. Tosin tällä reissulla ei edes pitkiä lahkeita kanniskeltu.

Sitruunaisen sormustimellisen jälkeen aloitimme  kapuamisen tietä SS 145 kohti harjannetta, josta todellakin näkyi päätä kääntämällä kaksi lahtea (due golfi). KARTTA. Näky oli huikea. Harjanteelta laskeuduimme tielle SS 163, joka kulkee mutkitellen ja kumpuillen läpi sanomattoman kauniin Amalfin rannikon. Poljimme koko päivän aikana tuota rinnerakentamisen ihmemaailmaa myötäillen, hitaasti auringosta, maisemista, tuoksuista ja väreistä nautiskellen. En edes yritä kuvailla maiseman kauneutta, se on käytävä katsomassa itse, jos kiinostaa. Tien pinta oli erinomainen, katseen saattoi pitää rauhassa maisemassa, monttujen vaaraa ei ollut.

Harmillista, ettemme koko reitin varrella tavanneet yhtään pyöräturistia, vain italialaisia harrastajia ja toki monia muita matkailijoita, autoilla, busseilla ja veneillä liikkuvia. Juttuseuraa siis riitti, etelä-italialaiseen välittömään tapaan monet halusivat tietää keitä olemme, mistä tulemme ja minne menemme. Fillarissa liehuva suomen lippu on myös hyvä keskustelun avaaja. Nyt ymmärrän, miten merkittävää työtä Jerryn pyörämatkailuyritys That´s amore tekee järjestäessään Amalfin rannikolle räätälöityjä pyöräretkiä! Vain fillarilla voi tehdä matkaa riittävän hitaasti kokeakseen kaiken, meren tuoksusta hirmuiseen nälkään, joka pättyy hyvään ruokaan 😀 Me päätimme päivän polkaisun Salernoon ja Pinocchion pizzeriaan, mutta se on jo oman tarinansa arvoinen… ruoka.

Fillarilla Napolissa

Napoli, kaupunki Napolinlahden rannalla ja Vesuviuksen juurella. Miljoona asukasta, esikaupunkien kanssa yli 3 miljoonaa. Metropoli, Campanian pääkaupunki. Kaupunki on tällä hetkellä tunnettu mm. kaduilla haisevista jätekasoista, varkaista ja kaoottisesta liikenteestä – mikäpä siis olisi parempi paikka aloittaa kesäloma, fillarilla.

Pyörämatkailu ja pyöräily ylipäätään Napolin alueella on sekä omien pienten havaintojeni että napolilaisten fillarituttujen mukaan hyvin kehittymätöntä. Sain itsekin todeta, että mm. tiedon haku pyöräilijän näkökulmasta ennen matkaamme oli haastavaa. Siksipä ajattelin kirjoitella näin jälkeenpäin muutaman jutun matkastamme, alueittain: Napoli, Amalfin rannikko, Salerno,Pompei, Ischia, jotakin tämän suuntaista. Jopa Gianluigi, Renato-poikansa kanssa BuddyBikella päivittäin Napolinlahdella pyöräilevä nettiystäväni, josta tällä matkalla tuli ”oikea ystävä”, kertoi käyneensä useamman kerran Amalfin rannikolla mutta ei koskaan polkupyöräillen. (Gianluigin ja Renaton kuvia ja pieniä tarinoita on ollut blogissa viime talven aikana. Suora linkki pariin juttuun TÄSSÄ ja TÄSSÄ.) Nämä kuvat ja ajatukset Napolista ovat kesäkuulta 2011.

Palanen Palazzo Realea

Galleria Umberto I

Fiori

Napolissa ei tietenkään ole yhtään pyörävuokraamoa. Viikon tourimme mahdollisti Italian parhaan pyörävuokraamon That´s amoren Jerry, joka  järjesti meille kaksi Bianchin ”kaupunkipyörää” Corso Novaralla sijaitsevasta fillariliikkeestä Milano cicli Napolista. Myös Napolissa syntynyt ja Venetsiaan siirtynyt Jerry järjestää räätälöityjä pyöräretkiä Amalfin rannikolle, mutta tällöin hän ja kalusto olivat Pohjois-Italiassa. Olen vuokrannut Jerryn fillareita aiemmin Venetsiassa, Bolognassa ja Como-järvellä, palvelu on aina ollut erittäin hyvää.

Kaikki sujui erinomaisesti, suunnistimme sovittuun aikaan karttamme kanssa liikkeeseen, jossa ystävälkinen ja sydämellinen Carlo veljensä kanssa odotti meitä. Napolilaiseen tapaan (ystäväni Gianluigi selvensi asiaa myöhemmin) liikkeen ulkopuolelle alkoi kokoontua joukko kiinnostuneita ja puheliaita miehiä, ohikulkijat halusivat tietää keitä olimme ja minne olimme matkalla. Ajatus kahden naisen pyöräretkestä ilman erityistä suunnitelmaa oli heistä vähintään erikoista, lähdön tunnelma oli aivan ainutlaatinen. Samalla toteutui taas kerran italialainen ihme, jota rakastan: en osaa italiaa kuin tarpeellisten fraasien ja hengissä selviämisen kannalta keskeisen sanaston verran, eikä kukaan paikallisista osannut englantia, mutta kommunikaatio sujui ja puhuimme paljon enemmän kuin tarpeelliset muodollisuudet.

2 x Bianchi

Milano cycli Napoli, Corso Novara, Napoli

Ennen starttia ulos kaupungista olimme kävelleet päivän kaupungilla ja todenneet, että Napolissa ei juurikaan ole polkupyöräilijöitä. Reissun jälkeen viimeisenä päivänä kaupungissa bongasimme peräti neljä pyöräilijää! Jonkinlaista tahdottomuutta purkaa niin roska- kuin ruuhkaongelma osoittanee mm. se, että reilun vuoden ikäiselle sataman editse kulkevalle uudelle, koko keskustan sivuitse kulkevalle tielle ei ole suunniteltu minkäänlaista pyöräkaistaa.

Pyöräily autojen, skoottereiden ja roskien seassa vaatii taitoa ja erityistä rohkeutta, mutta se onnistuu kyllä. Minun ja Somin ajotapa oli ”autona autojen joukossa”, ohitimme kyllä jonot sujuvasti oikealta, emme keskikaistan kautta, mutta tarvittaessa haimme paikkamme jonosta ja pyrimme noudattamaan tarkasti mm. ryhmittymissääntöjä. Suuntamerkkejä viitoimme ja huidoimme hartiavoimin ja ajaminen tuntui helpolta, autoilijat kyllä kunnioittavat polkupyöräilijää. Kun myöhemmin tourimme päätteeksi seurasimme meitä satamaan vastaan tullutta Gianluigia, joka poukkoili liikenteen seassa etsien kiihkeästi itselle sujuvaa reittiä, tuntui ajaminen jo vähän… haastavammalta.

Spanish quarters, espanjalaiset korttelit

Rettifilo Corso Umberto I, Napoli

Koska Napolipäivämme oli tiistai, piipahdimme ennen iltapizzaa pizzan kotikaupungissa vielä Ciclofficinassa. Ciclofficina toimii ydinkeskustassa, sosiaalikeskuksessa, mikä tarkoittaa täälläkin eräänlaista avointa kansalais- ja nuorisokeskusta, jonka suojissa toimii erilaisia järjestöjä. Tiistai-iltaisin siellä voi käydä korjaamassa omaa fillariaan, samalla pajan pojat korjaavat ja kunnostavat pyöriä Critical Mass Napoli -tapahtumaan, joka täällä kokoaa yhteen suuren joukon roskiin ja ruuhkiin väsyneitä kriittisiä napolilaisia.

Cycloffice Napoli

Io amo pizza e Napoli

That´s amore!

Mutta sitten varsinaiseen matkaan. Suuntasimme ensimmäisenä ajopäivänä Napolista etelään, kuvittelimme katselevamme polkiessamme Napolinlahden sinisenä välkehtivää selkää. Todellisuudessa tien ja meren välissä on vielä satama-alueen päätyttyäkin niin paljon rakennuksia, ettei merestä näe vilaustakaan. KARTTA. Haastetta lisäsi kummallinen tienpäälyste, epätasaisia mukulakiviä vielä ikävämpiä olivat suuret kivilaatat – eteneminen oli paikoittain ryömimistä. Jos starttaa Napolista ja haluaa lahden etelälaidalle voi juna olla hyvä vaihtoehto, sitä meillekin suositeltiin. Meidän matkamme tarkoitus oli kuitenkin nähdä ja kokea kaikki, mikä vastaan tuli, kasvattaa ymmärrystä eikä vain polkea 😉

Lähtiessä meillä ei ollut tarkkaa suunnitelmaa määränpäästä, mutta koska jo Torre Annunziatan kohdalla näytti kaakossa Salernon suunnassa satavan ja ukkostavan, päätimme polkea vastakkaiseen suuntaan Sorrentoon. Samalla saimme kokea yhden päivän aikana Napolinlahden kaksi kovin erilaista puolta, sen miten likainen ja tiivis kaupunki rähjäisinen esikaupunkeineen muuttuu vehreäksi, kukkivaksi ja kauniiksi niemeksi.  Mutta siitä lisää seuraavassa tarinassa.

Tienäyte Pompeista

Tämä on sentään sileää... parhaasta päästä.

Vesuvius Ercolanosta nähtynä

Loppuun vielä kaksi ruokavinkkiä Napolissa, suolaista ja makeaa. Ystävämme Gianluigi vei meidät lounaalle lähellä keskusasemaa, Piazza Garibaldia ja Milano Cicli Napolia sijaitsevaan ravintolaan Mimi ”alla Ferrovia”. Ihanan lounaan päätteeksi ravintolan väki esitteli ylpeänä kuvia muista merkittävistä asiaikkaistaan, mm. Michael Schumacherista ja Federico Fellinistä.

Se makea. Sfogliatella on alueen perinteinen leivonnainen, sitruunalla tai appelsiinilla maustetulla ricottajuustolla täytetty piiras. Runsaan lehtitaikinakuorisen leivoksen rinnalla Napolissa oli kaikkialla myös ohuempaan piparkakkumaiseen kuoreen leivottua sfogliatellaa, joka olikin enemmän minun makuuni. Lähtiessä saimme Gianluigilta Suomeen viemisiksi juuri näitä pehmeäkuoriasia leivoksia, pasticceria R.M. Attanasiolta. Sokerinsa ansiosta ne säilyivät erinomaisesti – söimme viimeisen tiistaina leivotuista sfogliatelloista perjantaina, fillarimatkalla Helsingistä Perniöön.

Sfogliatelli

Juhannusaaton eväät, Napoli - Helsinki - Karjaa

Karjaa is here!

Torna a Sorrento

jep, this photo is from Amalfi coast, but that morning we started with a cappuccino in Sorrento 🙂

Where should I begin? Moro photos and stories later…