Pitkä hiljaisuus ja bussilippu

Julkaisin usean vuoden ajan tässä blogissa Viikon fillaria. Se oli joku kohtaamani polkupyörä, joka herätti mielenkiintoni, joko pyörä itsessään tai paikka ja tila jossa se oli. Viimeiset viikon fillarit julkaistiin kesän ja syksyn rajalla 2015, viikoilla 38-40. 

Alkujaan ajatukseni oli tuoda esille mielenkiintoisia, persoonallisia fillareita, jakaa ajatuksia pyöräilyperheen moninaisuudesta ja erityisesti tavallisen Arkipyöräilyn kauneudesta. Silloin laatikkopyörät ja kukkasin koristellut etukorit olivat Helsingin kaduilla vielä harvinaisia. Nyt tilanne on toinen, onneksi. Viikon fillareita kohtaa jokaisen kadun kulmassa ja niitä vilisee aamuruuhkassa seisovien autojen ohi. Viime viikolla Paloheinään polki mies, jonka pitkässä perhepyörässä oli mukana neljä lasta ja iso kasa suksia. 

Syksyllä blogi takkuili ja haki uutta suuntaa. Miksi kirjoitan, mitä haluan jakaa? Itsenäisyyspäivänä blogi hiljeni kokonaan. Tapahtui jotakin odottamatonta, kuten elämässä on tapana, ja minun voimavarani hupenivat. 

 ”Elämä on kuin polkemista pyörällä. Tasapainon yllä­pitämiseksi on vain pysyttävä liikkeellä”. Niin kulunut kuin Einsteinin sitaatti onkin, tiivistyy siinä sekä elämisen, olemisen että pyöräilyn sietämätön keveys. 

Eteenpäin. Ensimmäistä kertaa olen ladannut matkakorttiini arvon sijasta aikaa. Olen matkustanut bussilla, ratikalla ja junalla ja ihastellut pääkaupunkiseudun julkista liikennettä. Bussin ikkunasta olen ilolla katsellut polkupyöriä, jotka säässä kuin säässä rullaavat osana jokapäiväistä liikennettä. Näkökulman vaihto, vaikka pakon edessä, on aina antoisaa. Samaan aikaan kotiimme on muuttanut ensimmäinen rahtipyörä, kotimainen Helkama, toista työpyörää odotamme Hollannista Suomeen lähiaikoina. 

  
Helmikuussa vetäydyin hetkeksi ystäväni kanssa Pohjois-Italiaan, matkalaukussa mm. 200 karjalanpiirakkaa. 

Venetsia talvella, karnevaalien jälkeen, tyhjimmillään ja hiljaisimmillaan. Ei jonoja, ei hälinää. 

Bassano di Grappa, jossa olimme ensimmäisenä yönä hotellin ainoat asiakkaat, ja vuoden ensimmäiset pyöräturistit. 

Brenta-joen pyöräreitti, jonka varrella olevan trattorian isäntä pyysi saada ottaa meistä valokuvan: – Referenssi. Suomalaiset pyöräretkeilijät minun ravintolassani helmikuussa!

Padova, jonne poljimme +5 C vesisateessa. Perillä kädet oli niin kohmeessa, ettemme pystyneet etsimään mobiilikartasta hotellimme sijaintia. Onneksi Italiassa apu on aina yhtä lähellä kuin lähin ihminen.

Schio, jossa leivoimme 160 korvapuustia, Thiene, josta ostimme kaksi suurta Bialettia, Millegroppe Asiagon ylängöllä, jossa hiihdimme murtsikkaa ja yövyimme vanhaan Malgaan tehdyssä majatalossa. Poleo, jossa tutustuimme talvipuutarhoihin, kukka- ja lehtikaaleihin, purjoihin, radicchioon, fenkolin ym. Marostica, jossa linnan ovet avattiin meille, päivän ensimmäisille ja todennäköisesti apinoille vieraille. Marano, jossa Marco esitteli ylpeänä biodynaaminen tilansa uutta investointia, myllyä ja sen upeita jauhinkiviä.

Pieni kylä, jossa pysähdyimme ostamaan juustoa. Asiakkaana ollut herra kysyi olemmeko naimisissa. Minä luonnollisesti ajattelin, että hän tarkoitti olemmeko aviopari, ja kun vastasin kielteisesti esitteli hän meille juustokauppiaan, joka oli vielä poikamies ja kuulemma hyvä mies olikin. Oliko kyse italian taidostani vai kulttuurieroista, en tiedä, mutta saimme kaikki nauraa ja me vielä hyvää juustoa, jolla jaksoi polkea pitkälle.

 Eteenpäin! KahVeloa polkien!

  

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s