Naisilta naisille, Helsingissä pyöräily kuuluu kaikille

Alussa oli tarinoita. 

– Kun olin pieni minä varastin naapurista pyörän ja yritin opetella ajamaan. Mutta siihen se jäi. Minun maassani (Pakistan) ei pyöräily ollut naiselle sopivaa. Oli niin vaikeaa, mennä kouluun ja kaikki muu.

– Pienenä leikkipuistossa minä pyöräilin, siellä oli niitä kolmipyöräisiä hauskoja pyöriä. Mutta nyt minä haluan oppia ajamaan oikealla pyörällä.

– En ole koskaan ajanut pyörällä, minua pelottaa, mutta haluan oppia.

Lopussa oli unelmia.

– Sitten kun osaan ajaa hyvin alan pyöräillä töihin.

– Aion hajoitella niin kauan, että osaan ajaan hyvin. Minä tarvitsen tämän taidon.

– Minä haluaisin joskus päästä pyöräretkelle!

– Mistä voisin lainata pyörän, että voin harjoitella?

 
Helsingin Polkupyöräilijät ry on jo parin vuoden ajan järjestänyt pyöräilykouluja maahanmuuttajanaisille. Lauantaina 22. elokuuta 2015 alkoi Suvilahdessa uusi, tällä kertaa kaksi kahden tunnin opetuskertaa kattava kurssi. 

Miksi maahanmuuttajille? Sen sanoitti eräs aiemmalla kurssillamme ollut nainen. 

– Teille suomalaisille on niin luonnollista, että kaikki osaavat pyöräillä. Minun kotikylässä pyörä hankittiin vain, jos koulu oli kaukana. Minun kouluni oli lähellä, joten en koskaan saanut pyörää. Siskon koulu oli kaukana, mutta siskon pyörään ei saanut koskea. Myöhemmin, kun lähdin yliopistoon, en enää ajatellutkaan että voisin oppia pyöräilemään. 

Miksi naisille? Monessa kulttuurissa pyöräilyä ei pidetä naiselle sopivana. Edelleenkin ihmettelijöitä on, yksi oppilaistamme kertoi nauraen, miten hänen ulkomailla asuva ystävänsä ihmetteli aikooko hän tosiaan istua jalat harallaan satulaan. Se kun on niin rumaa… tai ainakin outoa. 

Uuden taidon opettelu vaatii paljon rohkeutta, ei ole helppoa olla potkutteleva ja vaappuva aloittelija kun samaan aikaan Kellohallin edestä suhauttelee vauhdikkaita pyöräilijöitä, lapset ja koirat tarakassa. Useampikin oppilaamme on aloitanut esittelynsä kertomalla, kuinka aviomies on yrittänyt opettaa, mutta ei siitä ole tullut mitään. 

Miksi naisilta? Oppilaamme tulevat hyvin monenlaisista kulttuuritaustoista, yhdistävä tekijä meillä on helsinkiläisyys ja pyöräily. Haluamme laskea kynnyksen osallistumikseen niin alas kuin se on mahdollista, siksi opettajina on vain naisia, saamme siitä kolmannen yhteisen tekijän. Jollekin tämä voi olla tärkeä seikka. Mutta kyllä kalustosta vastannut Topi oli paikalla ja auttoi meitä fillarien säädöissä, emme me miehiä piiloon laita 😉 

  
Aiemmat maahanmuuttajille suunnatut pyöräilykurssit HePo on tuottanut itse, yhteistyökumppaneina on ollut mm. Pelago, Seurakuntayhtymä, Oranssi ry ja Moniheli ry, joka on auttanut tiedottamisessa. Toteutuksesta on vastannut ns Satun tiimi eli Satu Leppänen, Ilse ja Mirja, mukana on ollut myös vaihtuvia hepolaisia ja tuttavapiiristä haalittuja apuvoimia. Mm. katuajoryhmän takamiehenä on polkenut HePon pj Matti Kinnunen ja Suvilahden autoja ohjaillut maanteiden masteri Matti Priha. HePon kuuluisaa joukkovoimaa.

Tällä kertaa lähtötilanne oli toinen. Helsingin Liikuntavirasto otti yhteyttä HePoon ja tiedusteli ohjaajia naisten pyöräilyopetukseen. Jossakin oli tahtotila, eli naisia jotka haluavat oppia pyöräilemään, Liikuntaviraston Laura Nokkala järjesti puitteet ja vastasi tiedottamisesta. Laura on myös mukana tämänkertaisessa toteutuksessa, lauantaina hän juoksi muiden mukana ohjaamassa, auttamassa ja kannustamassa. HePon kannalta tämä on hyvin toimiva malli. Paikalla oli fillarit ja motivoituneita opiskelijoita, me toimme osaamisemme eli varsinaiset opetusjärjestelyt. 

Lauantaina alkanut kurssi poikkesi aiemmista myös siten, että kaikki naiset puhuivat hyvin suomea. Edellisillä kerroilla opetus on ollut englanniksi. Kurssin päävetäjä on Satu Leppänen, ohjaajina ovat myös hepolaiset Ilse, Jonna ja Mirja (minä) sekä Sadun kanadalainen ystävä Laura, joka on aiemmin ollut mukana HePon retkillä.

Kahden tunnin kurssi alkaa tutustumisella ensin toisiimme ja sitten polkupyörään. Tärkeimmät pyörän osat, niiden nimet suomeksi, polkupyörän toimintaperiaate. Ei ole ollenkaan itsestäänselvää, miten jarrut toimivat. Tai että satulan nimi on satula.

Tämän jälkeen aloitetaan olennaisin ja tärkein osa eli tasapainon hakeminen. Pyörän satulat ovat matalalla, jotta olo tuntuu turvalliselta ja jalat yltävät maahan. Suvilahden loivaan alamäkeen jaloilla potkutellen, tavoitteena nostaa molemmat jalat hetkeksi ilmaan. Kyllä ei ole helppoa.

Kun tasapaino alkaa löytä, jatketaan alamäkeen potkuttelua siten, että toinen jalka on polkimella. Tässä kohtaa yksilölliset erot eriyttävät ryhmää. On turha jatkaa eteenpäin liian nopeasti, vaikka monella onkin kova into päästä polkemaan. Ne, jotka pysyvät tasapainossa nopeasti, alkavat yleensä kokeilla polkemista omaa tahtia, ja hetken kuluttua ulkotila täyttyy ilon kiljahduksista ja ryhmän kannustavista taputuksista. Tämä hetki on se, joka saa vanhan ja kokeneen ammattikasvattajankin joka kerta herkistymään, eikä ilonkyyneleitä tavitse onneksi pidätellä. Oppilaiden alussa käsinkosketeltava jännitys ja pelko muuttuvat halauksiksi ja nauruksi.

Ohjaajan taitoa tarvitaan tässä kohtaa erityisen paljon kannustamaan heitä, jotka tarvitsevat oppimiseen enemmän aikaa. Puolivälin lepotauon ja juttutuokion päätteeksi Satu aina muistuttaakin, että ”nyt me ohjaajat keskitymme niihin, jotka tarvitsevat eniten apua”. Nopeasti edistyneille riittää yksi ohjaaja taitoharjoitteluun. Joskus voi olla tärkeä palauttaa opiskelija hetkeen, jolloin seisoimme aloituspiirissä ja esittelimme itsemme. 

– Muistatko? Tunti sitten et ollut koskaan edes istunut pyörän satulassa ja kerroit jopa vähän pelkääväsi. Nyt sinä olet tässä, potkuttelet ja pystyt irrottamaan jalat maasta. Et enää pelkää ja jännitä vaan hymyilet. Sinä osaat, sinä opit. 

Oikotietä kun ei ole.

 

Aloitin jutun oppilaiden puheenvuoroilla, päätän sen ohjaajien Ilsen, Jonnan ja Satun sekä muutaman hepolaisen ajatuksiin. Puheenvuorot on julkaistu avoimessa facebook-ryhmässä, joten rohkenen siteerata heitä. Blogi kun leviää HePoa ja Helsinkiä laajemmalle ja tätä ilosanomaa on niin mukava jakaa!

Ilse: Suurta rohkeuttahan tämä koulutus osallistujiltaan vaati. Mutta halu ja tahto oppia oli suuren suuri. Palkitsevinta apuohjaajana oli nähdä, että tässä ajassa pelokkainkin nainen sai pyöräilyn perustaidot, ja innon jatkaa harjoituksiaan kurssikertojen välillä. Mieleeni jäi nainen, joka sanoi ettei luovuta ennenkuin hän tämän osaa, koska hän todella tarvitsee tämän taidon. Ja aivan loppumetreillä hän pyöräili avustuksetta – on aivan upeaa olla mukana!!

Satu:  Liikkuminen on erittäin keskeinen tarve arjessamme. Pyöräily edistää tasa-arvoa, sillä se on liikennemuoto, joka ei poissulje ihmisiä iän, varakkuuden, koulutuksen tai luku/kieli-taidon takia. Pyöräily helpottaa liikkumista kodin, palveluiden ja työn välillä. Se kehittää ihmisten sosiaalista verkostoitumista. Mutta moni ei voi pyöräillä, koska ei osaa. Me tarjoamme mahdollisuuden niille, jotka haluavat oppia.

Hannu: Minulla on jossain tallessa valokuva äidinäidistäni, joka joskus 1910-luvulla poseeraa yhdessä ystävättärensä kanssa – kumpikin hienossa leningissä ja upouuden naisten polkupyörän kanssa. Harva yksittäinen kapine on samalla tavalla edistänyt suomalaisten naisten itsenäistä ja tasa-arvoista elämää kuin polkupyörä, joka vapautti heidät liikkumaan itse ja omilla ehdoillaan.

Jonna: Oli hienoa nähdä näiden naisten into oppia ja halu tehdä töitä sen eteen, vaikka alussa selvästi monia pelotti paljon. Ei siinä pienet kolhut paljon haitanneet. Tarkennuksena vielä tuohon kysymykseen, kuinka kauan menee oppimiseen: Parissa tunnissa ei vielä pääse siihen, että voisi liikenteeseen lähteä, mutta nopeimmat oppijat (ne jotka olivat ehkä joskus lapsena kokeilleet) kyllä alkoivat jo olla lähellä.

Matti: Hienoa, että taas tusina ihmistä on päässyt kokemaan ihmisen ja koneen täydellisen liiton, ihmeen joka luo loputtomasti onnea ja iloa.

“Let me tell you what I think of bicycling. I think it has done more to emancipate women than anything else in the world. It gives women a feeling of freedom and self-reliance. I stand and rejoice every time I see a woman ride by on a wheel…the picture of free, untrammeled womanhood.” Susan B. Anthony

  

Advertisements

One response to “Naisilta naisille, Helsingissä pyöräily kuuluu kaikille

  1. Erittäin hyvä projekti ja vielä miten hienosti kirjoitettu! Melkein tunsin näitä ilon kyyneleitä.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s