TdH retkivauhtia 2015

Se tunne, kun seison Maunulan majalta 9:30 aloittaneen ryhmän kanssa odottamassa samaan aikaan Velodromilta startanneita. Kun Apukuski alias Masan takana tulee pitkä nauha pyöräilijöitä. Onko nuo kaikki tulossa tälle retkelle?!

Helsingin Polkupyöräilijät ry eli HePon lauantairetkien ohjelmassa on pitkään ollut ”TdH retkivauhtia”, se ajetaan muutama viikko ennen varsinaista Tour de Helsinkiä. Haluamme tarjota tilaisuuden tutustua TdH reittiin rauhallisesti, tasaisella noin 20 km keskinopeudella, pienillä juoma- ja suuremmilla ruokapysähdyksillä. 

 Lauantaina 8. elokuuta 2015 olin itse vetämässä retkeä kolmatta kertaa, tällä kertaa sweepinä eli viimeisenä, varmistellen että kaikki pysyvät letkassa. Retken varsinainen vetäjä oli Apukuski alias Masa tai PMatti ja hänen apunaan HePon pj KMatti eli Mane ja Lyydia. Tässä retkessä on aivan erityinen tunnelma, minkä vuoksi toivon jatkossakin voivani olla mukana järjestämässä tätä 140 km lenkkiä. Mukana oli maantiepyöriä, retkipyöriä, hybridejä, cyclocrosseja ja yksi ihan rehellinen fixi, viimeiselle kypärännosto ja kumarrus hienosta suorituksesta. 

Bembölen kahvituvalla, jossa pidimme ensimmäisen pysähdyksen, laskin joukon vahvuudeksi 39 pyöräilijää! Aikaisempien kahden vuoden aikana, jotka olen ollut mukana, joukko on kiitettävästi kasvanut, mutta silti tämä yllätti ennakko-odotuksemme. Kuten Matti & Matti jossakin  vaiheessa totesivat, jatkossa meidän on hieman kehitettävä järjestelyjä, eihän tällä porukalla enää pienet kahvilat (ja varsinkaan WC:t) vedä.

Aamulla Maunulan majan parkkipaikalle ajoi nuori nainen, nosti auton tavaratilasta pyörän ja kertoi saapuneensa Mäntsälästä. – Luin vuosi sitten tästä tapahtumasta samana aamuna Helsingin Sanomien Minne mennä -palstalta, ja harmitti kun en ehtinyt mukaan. Olen nyt seurannut HePon facebook-ryhmää ja odottanut, että tämä retki tulisi uudestaan.

Vastaavanlaisia kauniita lähtötarinoita saimme kuulla useita. 

– Olen seurannut HePon sivuja jo pitkään, mutta olen ajatellut että tämä on jotenkin ”suljettu” porukka. Nyt tapahtumakutsu rohkaisi lähtemään mukaan, mieli teki niin kovasti kokeilla elämäni pisintä retkeä.

– Olen ollut HePon rivijäsen jo jonkun aikaa, maksanut jäsenmaksunkin, mutta nyt houkutti niin kovasti kokeilla pitkää matkaa rauhallisesti että päätin uskaltaa mukaan.

– Olin keväällä siellä kehäratapyöräilyssä, ja kun nyt olen pyöräillyt kesällä vähän enemmän niin päätin tulla kokeilemaan tätä.

  
Nämä ja muut vastaavat viestit ovat tärkeitä meille hepolaisille. Meidän tavoitteemme on tavoittaa koko ajan uusia ihmisiä, jotka kaipaavat seuraa, tukea, rohkaisua ja apua pyöräilyharrastukseensa. Sekä suunnittelussa että tiedottamisessa onkin tärkeää yrittää kuvailla retken tai lenkin luonne siten, että siitä saa realistisen kuvan, ja myös toteuttaa se kuten on sovittu. Tämän blogi-kirjoituksenkin tarkoitus on luoda kuvaa siitä, millainen on TdH retkivauhdilla, ja ehkä näin rohkaista taas ensi vuonna jonkun uuden pyöräilijän mukaan.

Vaikka ryhmän pyöräilijöillä oli hyvinkin erilaiset lähtökohdat pitkään retkeen, oli joukko hyvin toimiva, yhtenäinen ja toisiaan kannustava. Joukkoon mahtui niin maanteiden konkareita kuin niitä, jotka eivät koskaan aiemmin olleet ylittäneet 100 km rajaa. Todella monelle tämä oli kesän pisin pyöräily, olemme todella iloisia että saamme HePossa tarjota mahdollisuuden tähän, jokaisen ilo omasta suorituksesta on yhteinen ilo. Oli sitten kyseessä palauttavaa lenkkiä polkeva juoksija tai jalat lopussa kipeinä omaa ”en olisi aamulla vielä uskonut että pystyn tähän” ennätystä polkeva työmatkapyöräilijä.

  

Lydian sanoin, kaikkien ei tarvitse osata kaikkea. Retkelle voi tulla, vaikkei osaisi vaihtaa rengasta, riittää kun sellainen on mukana. Apu on aina lähellä, tälläkin matkalla kävi kolme rengasrikkoa. Ensimmäisen renkaan vaihtoi KMatti, kaksi seuraavaa pyöräilijä itse, ja aina mukaan jäi joku vetäjistä varmistamaan reitillä pysymisen, kunnes muu joukko olin tavoitettu.

Retki on erinomainen tapa tutustua uusiin ihmisiin, kerätä ja jakaa tietoa, kysyä mikä ikinä pyöräilyssä kiinnostaa, aikaahan on paljon. Retkeilystä, kuntolenkeistä, työmatkoista, talvipyöräilystä, kilpailuista, HePon toiminnasta, varusteista, Team Rynkebystä, puheenaiheita on yhtä paljon kuin polkijoita. Tai sitten polkea ihan hiljaa, nautiskella elokuisesta maalaismaisemasta, joka näyttää ja tuoksuu kauniilta. Tällä kertaa sääkin oli suotuisa, saimme yllin kyllin auringonpaistetta mutta emme pisaraakaan sadetta.

Myös ryhmässä ajaminen oli usealle aivan uutta, moni kertoi pyöräilleensä aina vain yksin. Tämän ja muut aiemmin kuvailevat seikat huomioiden oli lähes käsittämätöntä, miten kauniisti tuo lähes neljänkymmenen pyöräilijän helminauha liikkui ja pysyi koossa! Rehellisesti, tämä oli täyden kympin ryhmä!

  
Koska ajajia oli paljon ja hyvin erilaisia, päättivät Matti & Matti viimeisellä taukopaikalla Nikkilässä tarjota hieman nopeampaa ryhmää viimeiselle noin 30 kilometrille. KMatin mukaan starttasikin pieni joukko, jotka polkivat perille noi 26 km keskinopeudella (KMatti voi tarkentaa). Lähdössä PMatti lupasi shampajaa sille, joka pesisi KMatin Kuninkaanmäen kinkareessa. Ja perillä Velolla totesimme, että jaamme Tuomaksen sinne kuljettamat eväät kaikkien kanssa. – Luotin kaimaan 😉

Tuomas ja Lydia olivat edellisenä iltana hakeneet meiltä rinkallisen tavaraa: kuohuviinilaseja, veitsiä, ruis snackeja pari pulloa shampanjaa, Italiasta tuomaani vuohenjuustoa ja sopressa-salamia. Minulla ja Apukuskilla oli vielä kilistämättä Apparin parin viikon takaiselle PM kullalle, olin silloin pyöräretkellä Italiassa ilman pyörää, ja päätimme tehdä sen nyt vanhojen ja uusien tuttujen seurassa. Laseja olin varannut vain 12, sillä kuten alussa sanoin, en osannut kuvitella joukon kasvavan näihin mittoihin. Mutta hyvin tuo kaikille riitti. Kaikki eivät tulleet Velolle asti, jos koti oli loppumatkan varrella se veti pitkän päivän päätteeksi kuin magneetti. 

Ja se hetki, kun kuulet lauseen: – En olisi vielä aamulla uskonut, että pystyn tähän. Ja että tämä tuntuu näin hyvältä.

Jos mielessä on vielä varsinainen TdH, on hyvä muistaa, että senkin voi polkea ilolla ja innolla, ilman mitään turhia paineita. Siteeraan taas Lyydia, joka lopussa naureskeli Kätilöopiston mäessä (varsinaisessa kuntoajossa) kirittelijöille ja ohittelijoille: – On yksi ensimmäinen sija, sitten on vain muita sijoja. Jokaiselle yksi. 

   
   

Mainokset

2 responses to “TdH retkivauhtia 2015

  1. Kun olis tavallinen fillari niin olisi ollut ihan kiva lenkki tuo. Ajoin reitin viime vuonna yöversiona, se oli hieno kokemus.

    • Minulta ja Masalta on jäänyt tuo yöajo tekemättä, pitäisi kokea! Tänä vuonna siihen sattuu päälle MM-kisat ja HePon retkiveto, aina ei saa kaikkea mitä mieli tekisi.

      En tiedä mikä on tavallinen fillari, mutta eiköhän sellaisia löydy lainaksi 😉

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s