Kaikki tiet tuovat Roomasta 6 – A casa 

Padovasta Helsinkiin on matkaa seitsemän päivää ja noin 1900 km. Viikko sitten sunnuntaina kiersin jalan Padovaa, samaan aikaan rakas Apukuskini polki aikuisten miesten PM maantieajossa ykköspaikalle. Olin pyöräretkellä ilman pyörääni, joka oli jäänyt koneen vaihdossa Tukholmaan. 

Etenin suunnitellusti ystävieni kanssa La Speziaan, välillä vuokrafillarilla, välillä junalla/bussilla. Heidän palattuaan Helsinkiin suuntasin ystävieni luo Venetoon, se oli ainoa pysyvä osoite jonne toivoin matkatavarani palautuvan. Palaan Padovaan vielä myöhemmin, mm. sen yliopiston syntytarina on syytä jakaa. ”Olipa kerran opiskelijoita jaopettajia, jotka kyllästyivät siihen, että Euroopan ensimmäisessä yliopistossa tutkimus ja sananvapaus oli rajoitettu…” Ja tämä tapahtui 1200-luvulla 😀 

  

  
Olin La Speziassa saanut puhelun, jossa fillarini kerrottiin lentävän Roomasta Venetsiaan lauantai iltapäivänä. Luonnollisesti odotin sen olevan Schiossa viimeistään maanantaina, kun illan suussa junailin sinne. Ja koska se ei siellä ollut, odotin puhelua – teihin otetaan yhteyttä Marco Polon kentältä – minulle kun ei annettu mitään uutta yhteystietoa. 

Ensin odotin, sitten lopetin odottamisen. Olin katoamisilmoituksessa sanonut olevan Schiossa 28.7. asti, sillä minun oli pakko jotenkin päättää ja muuttaa tämä retkeni. Niinpä keskiviikkona 29.7. osti aamullampaluulennon Venetsiasta Helsinkiin enkä illalla ottanut puhelinta mukaan, kun lähdimme ystäviemme sukulaisten luo illalliselle. Kotiin palatessa ovella oli viesti:

 Tässä kohtaa pitää todeta, että kuriiri on vain kuriiri, hän kuljettaa. Jonkun muun tehtävä olisi ollut ilmoittaa ennakkoon, että fillarini on saapumassa keskiviikkona. 

Seuraavana päivänä sitä ei tietenkään saanut enää kotiovelle, mutta ystäväni Roberto sopi kuljettajan kanssa  tapaamisen Vicenzaan, ja saimme torstai iltapäivällä Kamelin kotiin. Minulla oli siis yksi päivä aikaa tuulettaa rakasta polkupyörääni Italian auringossa ja hankkia sille paluulippu Helsinkiin. 
Valitsin perjantai aamupäivällä tasamaan, jotta näkisimme enemmän. Illalla kiipesimme vielä yhden kinkareen yli pieneen kylään syömään taivaallisen ihania gnoccheja, takaisin tulimme autolla – olimme myös kilistelleet maljoja Apukusin onneksi. 

   

 

 
Toki olin saanut ajelle Schiossa ollessani ystäväni Ritan pyörällä, mutta kovin pitkiä kinkareita en jaksanut converseilla kavuta. Fiilistellen, helteessä hikoillen. Ja jotenkin tähän tarinaan kehittyi onnellinen loppu. Sain Kamelille paikan samalta lennolta kanssani. Ostin Schiosta matkalaukun, sillä sinne yllättäen ilmestymisestäni ilahtuneet tutut toivat kasoittain kaikkea ihanaa ”tulevien pimeiden päivien varalle”. Juustoja, hunajaa, salamia, keittokirja, kahvia, viiniä, hilloja, riisiä ym. Paluulennolla sain viereeni padovalaisen viisi vuotta Suomessa asuneen Oopperan tanssijan, jonka kanssa jutellessa kolmen tunnin lento taittui joutuisasti. Helsinki-Vantaalla sekä Suomen lipun sininen uusi matkalaukkuni että Kamelin rähjääntynyt laatikko olivat ajoissa perillä. Ja taksijonoonkin ilmaantui aika pien tila-auto. 

Loppukuvien joukossa on purkki Aostan laaksosta saamaani puhdasta rhodo (alppiruusu) hunajaa. Se on aivan erityistä herkkua, sillä rhodojen runsas kukinta on hyvin lyhyt, parisen viikkoa. Pesänhoitajan tulee olla tarkka niin viedessään pesää kuin kerätessään hunjan, jotteivät mehiläiset ala lennellä rhodoja kauemmas. 

   
    
    
 

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s