Kaikki tiet tulevat Roomasta 5 – Lupaus La Spezassa

Yhdeksän aikoihin torstai-iltana lukitsin vuokrafillarini Villa Marcellan puutarhaan. Olin viettänyt iltapäivän Manarolassa, yhdessä Cinque Terren kuvankauniista kylässä, ja palannut viimeisellä iltajunalla La Speziaan. Ajovaatteiden pesu, suihku, yhteys kotiin, italian kuullun ymmärtämistä television ääressä, lepoilta vuoteessa löheillen. Hieman ennen puoltayötä puhelin soi. – Si, sono Mirja Priha….

Kameli oli saapunut Roomaan! Rakas polkupyöräni, joka oli ollut kateissa kahdeksan päivää. Minä itse vain olin edennyt bussilla, junalla, laina- ja vuokrapyörällä suunnitelman mukaisesti Ligurian rannikolle. Koska osoitteeni Italiassa vaihtuu lähes päivittäin, pyysin toimittamaan Kamelin ja fillarilaukkuni tuttavieni luo Schioon (Veneto), sinne mihin passinikin on palautettu. 

Sain lupauksen, mutta kieltämättä minun mielessäni oli rinnakkain Toivo ja Varovaisuus. Ehkä ne onnistuvat kadottamaan Kamelin matkalla Schioon. Jäin mielenkiinnolla odottamaan, saisinko pukea uuden Shahmama Cycling Team -ajopaidan päälleni Schiossa vai Helsingissä. 

  

Perjantaina ystäväni palasivat Cinque Terreen, Monterosson ja Corniglian kyliin. Minä kaipasin liikuntaa, ja niinpä päätin katsoa, mitä tuon ranta-alueen takana on. La Spetzan kaupungin yläpuolella, SS1 tien varrella, on La Focen kylä. Sieltä lähtee jyrkkä ja mutkitteleva tie ylös kohti 600 metrissä olevaa harjannetta. 

Ennen kipuamista korkeimmalle, 700 m kinkareelle, pysähdyin tienristeyksessä olevaan bar-ristoranteen lounaalle. Kokemus oli mieltä liikuttava, kuin aikanaan Sonjan kanssa Salernossa ristorante-pizzeria Pinocchiossa.  Rakastan tarjoilijoita, jotka tietävät minua paremmin, mitä haluan syödä.

Pyysin oluen ja jotakin syötävää, paninin, tramezzinon tai muuta jotakin muuta sellaista, leipää lisukkeilla. Paikan isäntä kysyi, että mitäpä jos hän toisi rehellistä leipää ja sen seuraksi kunnon italialaisia pikkupurtavia. No, miksikäs ei. Hän palasi vielä kysymään, haluaisinko myös salamia ja muutaman viipaleen kinkkua? Juustoa? Ja ehkä salaattia ja tomaatteja.

Tällaiseen ehdotukseen Italiassa kannattaa aina vastata myöntävästi. Kuva ei välitä makua, munakoison pehmeyttä, yrttisen riisipiiraan mehevyyttä ja pikkukalan suolaisuutta. Lämpöisen juuston kiteistä, murenevaa rakennetta. AH! Hetken jo herkistyin ja kaipasin Apukuskia pöydän toiselle puolelle, olisin halunnut jakaa nämä maut hänen kanssaan. Hauskaa sattumaa sinänsä, että tauon aikana sain viestin, jossa Appari kertoi omalla kasvimaallamme kasvavan hyvän kurpitsasadon. 

   
    
Vielä viimeisiä paloja nautiskellessani isäntä tuli keräämään lautaseni pois. Kun halusin ne takaisin ja vakuutin syöväni kaiken, hän nauroi ja muistutti, että Italiassa ristiin laitetut haarukka ja veitsi ovat aterian päättymisen merkki. Lupasin muistaa, minä jonka selkärankaan on upotettu kello viiden asema. Jostakin syystä rakastan tällaisia syrjäkylien konstailemattomia ruokapaikkoja, joista voi löytää pieniä aarteita. Niiden vuoksi kannattaa kavuta korkealle vaikka 37 asteen helteessä.

Yöllä heräsin valojen välähtelyyn, keräsin pyykit parvekkeelta ja kuuntelin kaukaista ukkosen jyminän. Hetkittäin liekehtivä taivas, öinen valo kauempana siintävien vuorten yllä. Aamulla ehdimme juuri lasketella kukkulalta La Spezian asemalle, kun taivas repesi. Matkalla Pisaan satoi ja salamoi, myös Pisassa oli kosteaa kun poljin palauttamaan fillarini. Ystäväni jatkoivat matkaa junalla Roomaan, minä Padovaan. Matka Pisasta Padovaan taittui junalla nopeasti, alle kolmessa tunnissa, ja tähän sisältyi 30 minuutin junan vaihto Firenzessä.

  
Olen pysähtynyt Padovassa kahdella pyöräretkellä, mutta vain kahvin ja jäätelön verran. Tällä kertaa viettäisin täällä pari päivää, minulla olisi riittävästi aikaa tutustua tähän kauniiseen kaupunkiin.

Padova on vanha pohjois-italialainen kaupunki, se sijaitsee noin 40 km Venetsiasta länteen. Padovassa on suuri yliopisto, minkä ansiosta vanhassa kaupungissa on hyvin nuorekas ja rento tunnelma. Padovan yliopisto on perustettu 1222, mikä tekee siitä Italian toiseksi vanhimman yliopiston. Yliopisto sai alkunsa, kun ryhmä Bolognan yliopiston opiskelijoita ja opettajia siirtyi Padovaan. Bolognan yliopisto on perustettu 1088 ja on näin pitkäikäisin länsimainen yliopisto. Padovan yliopistossa on maailma vanhin anatomian luentosali (1545) ja kasvitieteellinen puutarha (perustettiin myös 1545), joka on nimetty UNESCOn maailmanperintökohteeksi. Yliopiston opettajakuntaan on kuulunut mm. Galileo Galilei, joka patsaana tähyilee taivaalle Prato della Vallen laidalla. 

  

Prato della Valle
oli ennen sen perustamista 1600-luvulla suota ja rämeikköä Padovan kaupungin laidalla. Nykyään se on Italian suurin aukio, jonka keskellä olevalle kanaalien rajaamalle soikealle saarelle ihmiset kokoontuvat viettämään aikaa ja tapaamaan toisiaan. Kanaalin molenpia reunoja kehystää 88 veistosta, jotka esittävät kuuluisia tiedemiehiä, taiteilijoita ja sotasankareita. Aikanaan niitä on ollut vielä viisi enemmän, kunnes Napoleon vuonna 1797 tuhosi Venetsian Dodgejen muotokuvat. Joukossa pitäisi olla myös Ruotsin kuningas Kustaa II Adolf, mutta ensimmäisellä kierroksella en sitä löytänyt. Nyt, kun olen tarkistanut koordinaatit, palaan paikalle uudestaan. 

Kustav II Adolf oli taitava sotapäällikkö, jopa Napoleonin kerrotaan olleen hänen ihailijansa. Hän oli myös intohimoinen luterilaisuuden puolustaja, joka vei Ruotsin 30-vuotiseen sotaan. Ruotsin sotajoukot nousivat maihin Saksassa ja auttoivat Stralsundin kaupunkia voittamaan katolilaiset joukot. Stralsundissa muuten pysähdyin kahville ja jäätelölle vuosi sitten, kun fillaroin Helsingistä Italiaan.

Kustaa II Adolfin kuolinpäivä on liputuspäivä sekä Suomessa että Ruotsissa, Suomessa se on samalla ruotsalaisuuden päivä. Kuningas kuoli taistelukentällä, ja hänen jälkeensä hallitsijaksi nousi hänen tyttärensä, kuningatar Kristiina. Kristiina aiheutti aikanaan skandaalin, kun hän aikanaan ilmoitti ettei mene koskaan naimisiin, luopui kruunusta ja kääntyi katolilaisuuteen. Hänet on haudattu Vatikaanin Pietarinkirkon kryptaan.

Yksi Padovan merkittävistä nähtävyyksistä on Pyhän Antoniuksen Basilika, joka on katolisen kirkon eräs pyhiinvaelluskohde. Heti katedraalin sisäänkäynnissä on tarjolla monilla kielillä opasvihkonen, jossa neuvotaan, miten ja missä pyhiinvaelluskierros tehdään. Pyhää vettä, Madonna, Antoniuksen hauta, pyhäinjäännökset, siunaus jne. Mielenkiintoista ja kaunista, vaikkei ihmispyhimyksiin uskoisikaan. 

   
    
   
Oman vaellukseni viimeinen rasti oli heinä-elokuussa vieraileva näyttely. Raffigurazioni Sacre – Sacred Images -näyttely esittelee Jeesuksen elämää ja kuolemaa pienoismalleina, joita ryhmä taiteilijoita on käsityönä valmistanut. Minulla oli ilo jutella yhden tekijän kanssa, ja hän taisi olla yhtä iloinen kuulleessaan minun tulevan ”kaukaa Suomesta”. Pöh, eihän Helsinki niin  kaukana ole. Tässä lopuksi muutama näyte… ja jotain muuta. Vaikka aika latteilta nuo kuvat näkemääni verrattuna tuntuu. Viimeisen kuvan äärellä avasin nettiyhteyden (Padova open toimi hyvin) ja sain uutisia Suomesta. Hyviä uutisia, niistä seuraavassa tarinassa 😀

   
  

   
  

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s