Kuukausittainen arkisto:Tou 2015

Onnea Iiro!

Lämpöiset onnentoivotukset Iirolle, Team Orvokin JiiTeen esikoiselle, joka tänään painaa valkolakin päähänsä! 

Onnea myös kaikille muille uusille ylioppilaille, ammattiin valmistuville ja peruskoulun päättäville, sekä jokaiselle kesälomansa aloittavalle koululaiselle ja opiskelijalle! 

Jo joutui armas aika! 

  

Mainokset

Jopomies on nyt MAPEImies

Minulla on henkilökohtainen takuuvarma apuajaja, jonka kanssa olen pyöräillyt suurimman osan elämästäni, reilusti yli 30 vuotta. Noiden vuosien aikana olen valmentanut siitä omiin tarpeisiini täydellisen Apukuskin.

Joskus Apukuski ottaa omaa aikaa ja lähtee kilvanpolkemaan poikain kanssa. Setien, sanon minä. Se on tärkeä osa Apukuskin harjoitteluohjelmaa. Kuopuksen sanoin, iskä polkee pershikeä.   

Polkupyöräilyn sietämättömään keveyten kuuluu ihmeellisiä asioita, wjoskus jopa hieman taianomaisia. Kuten esimerkiksi se, että aina silloin tällöin Appari ja minä muutumme helsinkiläisiksi arjen supersankareiksi; minusta tulee Kukkahattutäti ja Apparista JOPOmies. 

JOPOmies on se, joka polkee irvistelevät ja ylipursuavat kartonkitölkkikassit lähimpään kierrätyspisteeseen. Kun kasvimaalle on ilmestynyt multasäkkejä ja kasa hevosenkkompostia, on siellä käynyt JOPOmies. JOPOmies pelastaa aamun, jolloin kahvimaito onkin loppu. JOPOmies on minun arkeni sankari, josta en luipuisi mistään hinnasta.

  
 

  Kunnes eräänä päivänä, ja se päivä oli viime tiistai.

Pitkän työpäivän jälkeen pyöräilin kotiin, suorinta reittiä, en jaksanut koukata edes kasvimaan kautta. Ihan puhki, ei mitään, ei mihinkään. Luotin siihen että JOPOmies pelasta siemenet ja taimet ja polkee viljelypalstalle vettä kantamaan.

Raskain, liioitellun tömisevin askelein nousin portaat ylös tupaan.

Apukuskin tai JOPOmiehen sijaan pikku tuvassamme istui itseensä (liian) tyytyväinen MAPEImies, jonka silmissä siinsi Italian helmi, passo Stelvion huippu, ja päässä keikkaroi sininen kruunu. Jos siinä olisikin kaikki, mutta kun MAPEImiehiä on aina kaksi. Ystävämmekin se vei. 

– Etusivu kertoo jo kaiken, totesi sen ystävän ryytirouva. http://www.bormio.eu/event/mapei-day-re-stelvio/

Palataan Bormioon ja Stelvion huipulle heinäkuussa. Minä etsin rakasta JOPOmiestäni…

   
     

Viikon Fillari 22/2015 – Pakila

Viime viikolla pysäköin Kamelini Pakilan lasipullokaupan eteen. Sen, jossa on myös Lidl. Ja mitä näinkään siinä fillaritelineen edessä 😀

   
 

Polkupyöräilyä ja puutarhanhoitoa

Polkupyöräily ja puutarhanhoito voivat ihanuudestaan huolimatta olla vaikea yhtälö, ainakin täällä pääkaupungissa, jossa elämänpyörä vaihtaa vaihdetta aina toukokuussa, toukotöiden aikaan. Viikonloput ovat täynnä niin fillarikisoja kuin retkiä ja tapahtumia, joista ei voi olla poissa, ne imevät kuin magneetti, joka talvisin on piilossa untuvapeiton alla.

Keväällä 2014 muutimme Apukuskin kanssa uuteen kotiin, olin jo talvella kaupat tehtyämme laittanut varaukseen  viljelypalstan lähimmältä puutarhalta. Olin jonossa viides, ja vuokraamisesta vastaava herrasmies arveli, että vuosittain vapautuu 2-4 palstaa. Olin siis melkoisen yllättynyt, kun kollegoideni kanssa kevätretkellä Tallinnassa sain puhelun jossa tiedusteltiin, haluammeko tulla valitsemaan palstamme, nyt niitä olisi vapaana. Jo vain, annoin Apparin yhteystiedot, hän polkisi paikalle ja tekisi valinnan.

Kesällä 2014 olin varannut 8 viikkoa lomaa pyöräilläkseni Pohjois-Italiaan ja takaisin, palauttamaan kakkuvuoan, jonka lainasin italiailaiselta vaihto-opiskelijalta. Palstamme jäisi siis Apukuskin hoitoon. Toiminnan miehenä hän tilasi pellolle konemiehen, joka käänsi ja möyhi pitkään kesannolla olleen vanhan merenpohjan (lue: savimaan). Ja hetkessä oli palstastamme tullut siikli- & sipulimaa, syyrialaisen ystävämme Rahmanin avulla. 

Muistan sen sateisen toukokuun illan, kun seisoimme palstan laidalla, Appari ja minä. En malttanut mieltäni vaan totesin ääneen, että perunamaako tästä nyt sitten tulee. Harvoin on Appari ääntään korottanut, taidan olla ainoa ihminen maailmassa joka saa hänet edes joskus kiivastumaan. – Se on ihan minun asia mitä täällä kasvaa, jos sinä aiot pyöräillä koko kesän ja minä jään tänne…. 

Ajoimme kilometrin matkan kotiin eri reittejä. 

 
Syksy toi siiklit ja sipulit ja minusta tuli perunaruokien master chef, niin runsas se sato oli. Mutta sattuneista syistä syystyöt jäi tekemättä, niin kyntö kuin hiekoitus, elämässä tapahtui yllättäviä asioita. Keväällä meitä siis odotti parantelematon maa, kova haaste, vaikkei ihan niin kova kuin ensimmäisenä keväänä.

Helmikuussa Italiassa tein ystäväperheemme pojalle tarjouksen, hänellä kun on sekä kokemusta puutarhanhoidosta, hiihtäjän voimat että ikävä Suomeen: tulisiko hän tekemään toukotöitä, jos maksaisimme matkat ja ylläpidon. Tovin kuluttua saimme myöntävän vastauksen ja näin tiesimme, että Appari saisi keväällä koluta kaikki haluamansa kisat ja kuntoajot ja minulla olisi lupa tehdä töitä niin myöhään kuin vain jaksaisin, lisäksi voisin osallistua kaikkiin haluamiini maailmanparannustapahtumiin.

 
Tapsa (suomalainen nimi on Torppiksen käsialaa) tuli ja käänsi kovan maan käsin, huh! Kärräsi hevosenlantaa ja aina sateiden tauottua yritti murskata multakikkareita. Mutta ei siinä henki mennyt, kyllä hän ehti juoksemaan, hiihtämään ja pyöräilemään, tapaamaan ystäviä ja osallistumaan elämänsä ensimmäiseen pyöräilytapahtumaan. – I bet the prime minister, iloinen alku Keravan kevätpolkaisussa, maastohiihtäjän treenit Italiassa ovat aika yksinäisiä. Kiitos Torppikselle, jolta löytyi sopivan kokoinen lainafillari ROSA.  

Urheilevan puutarhurin palatessa Italiaan oli puutarhassamme tapahtunut lähtötilanteeseen nähden suuri muutos. Pihalla ollut kasvulaatikko oli siirretty palstalle odottamaan salaattien siemeniä. Lehtijuurikas, lehtikaali ja pinaatti olivat jo aloittaneet kasvukauden, koeviljelmällä on varhaisia taimi- ja siemenrivejä. Viimevuotiset saksankirveli, karhunlaukka ja raparperi antavat jo satoa, yhdestä Rahmanin tekemästä penkistä kurkistaa punahierakkaa ja persiljaa. Ja ihmesipulit, ehkä purjoa, ne jotka sain Rouva Ryytimaalta. Ehkä tänä kesänä tiedän, mitä ne on.

Kyllä se tästä, kunhan maltamme pyöräillä kotimaassa. Kesäkuun alussa teemme ystäviemme kanssa reilun viikon fillarireissun Loire-joelle, toivottavasti saan taloomme muuttavalle nuorisolle myytyä myös taimien kastelun. Italiassa piipahdamme Apukuskin kanssa vuorotellen, sillä polkupyöräily ja puutarhanhoito ovat haastava yhtälö.

Tänään Appari polkee viimeisen etapin AHH ajoissa, minä taidan lähteä palstalle pinaatin kanssa.

Alla oleva poseeraus on HeliVeikin otos eiliseltä maantiepätkältä AHH ajoissa. Tänään sulosunnuntaina HeliVeikki on itsekin maantiellä, jetlagista toipumassa. Team Orvokilla on siis neljä masteria maantiellä, jos laskemme Laten mukaan. 

 

  
      

Viikon fillari 21/2015 – Tuhat Nousevaa Zahraa!

Hundred Rising Zahras!

En muista kumpi se oli, Naistoimittajat ry:n Eeva vai Päivi, joka totesi että Khaled Hosseinin kirjat ovat surullisen totta. Ne ovat Afganistan, tarina valloittajista, jotka kutsuvat itseään vapauttajiksi. Ja kansasta joka edelleen yittää elää omaa melko monikulttuurista elämäänsä, palata aikaan ennen kuin vallanhimo vyöryi yli ylängön.

Bamyan on kaupunki, jota Eeva kutsuu mielummin kyläksi. Tunnetko ne suuret kallioon hakatut buddhat, joista on jäljellä enää tyhjä tila? 

  
Siellä on myös Zahra ja noin 20 nuorta naista, jotka opitojensa ohessa haluavat pyöräillä.

Right to Ride on marraskuussa 2014 Helsingissä syntynyt pieni ryhmä, joka tukee näiden afgaaninaisten pyöräilyharrastuksen kautta tasa-arvoa ja demokratiaa Keski-Aasian Aganistanissa.

Miksi? Siksi. Jatkamme tästä 😀

 

Aash keittoa Afganistanista – Right to Ride

Teurastamon kesän avauksessa lauantaina 16.5.15 yhdistyi kaksi hienoa asiaa, pyöräily ja ruoka. Stadin Ketju & Ravintolapäivä yhdistyivät konkreettisesti Right to Ride -ravintolassa, jossa keitettiin ja tarjoiltiin tyypillistä afganistanilaista arkiruokaa aash-keittoa. 

  
Right to Ride on Afganistanin Bamyanissa toimiva naisten pyöräilyjoukkue. Nämä nuoret naiset haluavat ajaa fillareilla, harjoitella ja kilpailla, vaikka se on tällä hetkellä Afganistanissa hyvin erikoinen harrastus naisille. Kaikilla joukkueen jäsenillä pitää olla isän tai veljen lupa pyöräillä, lisäksi he tarvitsevat lääkärintodistuksen siitä, että pyöräily ei ole haitaksi terveydelle. 

Right to Ride ravintola on osa afgaaninaisten tukihanketta. Hanketta vetävät Naistoimittajat ry ja Helsingin Plkupyöräilijät ry. Tavoitteena on yksinkertaisesti hankkia naisille varusteita, pula on kaikesta. Tällä hetkellä joukkue suunnittelee itselleen ajopaitaa, yhteistyötämme hidastaa lähinnä tiedonkulku – internet ei ole kaikille arkea. Hanketta voi seurata TÄÄLLÄ, tänään saimme mm. kauan kaivatun @postin Kabulista. Liitteenä oli tulevan ajopaidan logo ja muutamia kuvaterveisiä Bamyanista.

  

Right to Ride ravintolan asikkaat varmistivat, että tytöt saavat paitansa, niihin riittävä pääoma on nyt koossa. Seuraava toive on kunnolliset kypärät, jotka ovat paikallisissa olosuhteissa todella tarpeen.

Aash-keitto (keitto = shorba) on afganistanilaisen pääkokkimme Nasrinin mukaan kaikkkialla maassa syötävä arkiruoka. Aineksiltaan se on suomalaiselle hyvin tuttu, mausteet kurkuma, korianteri ja chili muuttavat sen keski-aasialaiseksi. 

Keittoon tarvitaan sipulia, valkosipulia, perunoita, porkkanoita, kikherneitä, nuudeleita/pastaa ja öljyä. Mausteet ovat suolan lisäksi kurkuma, tuore ja kuivattu korianteri ja tomaattipure. Keiton viimeistelyyn tehdään valkosipulilla ja suolalla maustettu jugurttikastike sekä minttukastike, jossa on tuoretta minttua, valkosipulia ja vettä (ravintolapäivän minttukastikkeessa oli myös hunajaa). Ja viimeiseksi pinnalle hyppysellinen tuoretta tilliä ja/tai korianteria.

Onions, garlic, potatoes, carrots, chic beans, pasta/noodles and oil. Tomato pure, turmenic, dryed and fresh coriander. To jugurt: jugut, salt & garlic. To mint: fresh mint, garlic, water (honey). Fresh coriander and/or dill.

  
Näin syntyy Nasrinin ja Kariman aash: Pilkottu sipuli ja valkosipuli haudutetaan öljyssä. Niiden pehmettyä lisätään tomaattipure, rouhittu kuiva korianteri ja kurkuma. Sekoitellaan ja annetaan hieman paahtua, minkä jälkeen lisätään vettä. 

Kiehuvaan keittopohjaan lisätään ensin pieneksi kuutioidut porkkanat, kun ne ovat vähän pehmenneet lisätään perunakuutiot. Tämän jälkeen pataan lisätään silputtua tuoretta korianteria.

Nuudelit/pasta lisätään keittoajan mukaan. Ravintolapäivään teimme tuorepastaa, joka kypsyi hetkessä, mutta afgaanirouvien mielestä kuivattu pasta on ihan yhtä hyvää.

Keittoastia tai annos viimeistellään jugurttikastikkella, minttukastikkeella ja tuoreilla yrteillä. 

   
   Perinteiseen tapaa keittoon voi lisätä lihapullia, mutta yhtä lailla käyttämällä munattomia nuudeleita siitä saa täysin vegaanin. Helppoa, yksinkertaista ja herkullista. Kariman ja Nasrinin ohjeen mukaan lihapullien pitää olla naudanlihasta ja pieniä, muuten aivan kuin ”suomalaisia lihapullia”.

Aashia eli nuudelikeittoa syödään sekä alku- että pääruokana, pääruokana siihen pääsääntöisesti lisätään lihapullat. 

Sittenpä vaan perunoita kuorimaan ja korianteria murskaamaan! 

   
           Kuvat: Sirkku I. Ilse P. ja mip63

Viikon fillari 20/2015 – Rengasrikko a´la HePo

Helsingin Polkupyöräilijöiden kaikille avoimet sunnuntaiset pyöräretket ovat taas käynnissä. Lähtöpaikka  on Maunulan ulkoilumaja Helsingin Keskuspuistossa, josta starttaamme 10:30.

Koska kovaan ääneen mainostamme, ettei retkeläisten tarvitse osata edes renkaan vaihtoa, julkaisen sanojeni vakuudeksi HePon Herrasmiesten työnäytöksen 10.5. valkovuokkoretkeltä. (Enemmän retkikuvia, mm. Viikin ihant vasikat. näet TÄÄLLÄ.)

Kun jonon takamiehen rengas tyhjeni, pysähtyi koko seurue. Takamies oli vasta ehtinyt irrottaa renkaan, kun huomasi, että siihen oli kiinnittynyt kaksi paria käsiä. Hän päätti irrottaa otteensa ja keskittyi kuvaamaan, miten Keijo teki työn muiden haastellessa mukavia. 

Ulkorenkaasta löytyi pieni vihreä lasinsiru, ”halpaa valkoviiniä” totesi Herrasmiesjoukko. Koko retken tunnelmia ja mm. Viikin hurmaaavia vasikoita voi katsella TÄÄLLÄ.