Viikon fillari 15/2015 – Työn imu ja polkupyöräilyn sietämätön keveys

 

(Kuva: Dresden, kesäkuu 2014) 

Pääsiäisen ihme näyttää tapahtuvan minunkin kohdallani. Neljä vapaapäivää, ei mitään, ei mihinkään. Ja neljäntenä päivänä minä nousin futoniltani. Aikaisin, ilman kellon soittoa.

Luulen, että futonin alla on kenttä, jossa maan vetovoima on poikkeuksellisen suuri. Siitä on vaikea päästä pois, mutta kun pinnistelen kaikki voimani, saa työn imu otteen enkä huomaakaan, miten aika viranhoidossa vierähtää. 

Jos olen ajatelut tekeväni jotakin työpäivän jälkeen, oli sitten kyse hammaslääkärissä tai kaupassa käynnistä, on se tehtävä heti, kotona käyminen lamauttaa kaikki toimintani ja futon imee minut puoleensa kuin tieteiselokuvien voimakentät.

Viimeisen kuukauden aikana olen tarvinnut kolme herätystä, ne on ajastettu soimaan puolen tunnin välein. Ensimmäinen on on testi, olisiko tänä aamuna aikainen nousu ja kunnon aamuvenyttely. Toinen on merkki, vielä viimeinen vetäytyminen täkin alle. Kolmas tarkoittaa, että puolitoista tunti, jonka olisin voinut käyttää venyttelyyn ja uutisten lukuun, on peruuttamattomasti mennyt. 

Työterveyslaitos määrittelee työnimuksi tunne- ja motivaatiotilan, jossa työntekijä on tarmokas, työlleen omistautunut ja siihen uppoutunut, sinnikäs vastoinkäymisissä ja ylpeä työstään. Lisäksi hän kokee työnsä mekitykselliseksi, haasteelliseksi ja inspiroivaksi. ”Toisin kuin vakavat työpahoinnin oireet työn imu on melko yleistä työpaikoilla ja se koskettaa useimpia meistä ainakin aika ajoin.” Hienoa.

Tein sivustolla Työn imu -testin ja asteikolla 0-6 sain työn imun pistemääräksi 5,78, jossa tarmokkuuden osalta pistemääräni on 5,67, omistautumisen osalta pistemääräsi on 6,00 ja uppoutumisen osalta pistemääräsi on 5,78. 

Testin mukaan koen työn imua päivittäin, mikä on selvästi enemmän kuin suurimmalla osaa testin vertailuryhmää. ”Luultavasti työssäsi on runsaasti työhyvinvointia tukevia voimavaratekijöitä.”

Kyllä, näin on. Rakastan työtäni ja koen sen sekä täekeäksi että merkitykselliseksi. Mutta luultavasti myös elämässäni, ei vain työssäni, on joitakin merkittäviä voimavaratekijöitä. Minulla on tapana sanoa, ettei ole työaikaa ja vapaa-aikaa, on vain aikaa, vaikka työ minun kohdallani onkin aikaan ja paikkaan sidottua. Ei ole työelämää ja muuta elämää, on vain elämää.

Jotain tavoittamatonta ja hienoa täytyy olla työssä, joka säilyttää imunsa tällaisinakin aikoina, kun voimavarat tuntuvat hupenevan. Ja jotain ihmeellistä, sietämättömän kevyttä on siinä tavassa, jolla saan itseni joka kerta irti futonin voimakentästä kohti työpaikan ovenkahvan imua.

Minun polkupyöräni, minun työmatkani. Tuuli poskilla ja aamun tuoksu, märkä tai kuiva, kylmä tai lämmin. Maailman tavallisin asia, jonka jokainen fillarilla töihin kulkeva tietää. 

Kieltämättä on aamuja, jolloin ajattelen, millaista olisi jos en kääntyisikään vasemmalle vaan jatkaisin polkemista. Eteenpäin, merenrantaan, nousisin laivaan, rullaisin uudelle rannalle. Mutta vaikka maailma on valmis, ei se toimi ilman työtä, ilman tekoja, toimintaa. Ja tämähän onkin vain sanailua 😉 lepopäivän ratoksi.

   

   

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s