12 kuukautta kaksipyöräisiä muistoja vuodelta 2014 – 12 months of memories on two wheels in 2014

Vuoden päätteeksi ja tämän kuva-artikkelin aluksi haluan muistuttaa, että tämän blogin, siis myös näiden kuvien, yksinkertainen ja ainoa tarkoitus on jakaa pyöräilyn ilosanomaa. Kuten muutkin vastaavat blogit, tämä ei kerro kuin pienen valitun osan asioista, jotka olen päättänyt jakaa. Elämä on suureksi osaksi arkea, ja juuri tavallinen arki voi olla juhlaa, jos niin vain haluaa. Siihen mahtuu myös pieniä, suuria ja vielä suurempia suruja, mutta niitä ei kannata ilosanomassa jakaa, kyllä elämä jokaiselle omat murheet tuo pyytämättä.
Teen paljon muutakin kuin fillaroin, mutta koska polkupyörä on pääasiallinen kulkuneuvoni, kytkeytyvät monet arjen asiat siihen. Jakaessani näitä asioita toivon rohkaisevani jotakuta toistakin istahtamaan fillarinsa satulaan ja polkevan töihin, kauppaan, lääkäriin, leffaan, ystävien luo tai ihan vain huvin vuoksi jonnekin.

Vuosi sitten elämässäni oli juuri tapahtunut jotakin, jonka erityisyyttä en vielä uuden vuoden 2014 alkaessa tiennyt. Olimme viettäneet joulua kahdeksan aiemmin tuntemattoman vieraan kanssa, neljä heistä oli ulkomaalaisia opiskelijoita ja neljä juuri Suomeen saapuneita pakolaisia. Moni yhden illan jouluvieraista jäi elämääni koko kuluneeksi vuodeksi, toivon että ikuisesti. Ja toi tullessaan uusia ystäviä, uusia ajatuksia.

Hard to understand that all these great things happened in this year! And much more! I´m so grateful of every day I had and all the wonderful people I met!
The life is not just cycling and the blog is not reality, it´s just a one way to share the unbearable lightness of cycling. We all have our sorrows and life gives us more, even I´m sharing ordinary days and moments I don´t want to give you tears but smile. Thanks for cycling, my glass is allways half full 😉

The Unbearable Lightness of Cycling!

January – tammikuu 2014

February – helmikuu 2014

March – maaliskuu 2014

April – huhtikuu 2014

May – toukokuu 2014

June – kesäkuu 2014

July – heinäkuu 2014

August – elokuu 2014

September – syyskuu 2014

October – lokakuu 2014

November – marraskuu 2014

December – joulukuu 2014

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s