Kesäfillarilla – Go Go Gotland

– Gotlantiin? No, miksipäs ei, onhan  se aina mielessä ollut. Enpä ole koskaan käynyt.

IMG_5732

Lumi sulaa ja mieli kaipaa jo pitkille pyöräreissuille. Ehkä nyt on juuri sopiva aika jakaa pyörämatkavinkkejä kesäreissuja suunnitteleville kanssapolkijoille.

Kesällä 2012 olin päättänyt pyöräillä tiiviisti Suomessa, oma maa mansikka. Kun heinäkuun alussa ystäväni Ulla kysyi, olisimmeko Apukuskin kanssa kiinnostuneita yhteisestä pyöräretkestä, olin kuitenkin valmis muuttamaan suunnitelmaa. 

Gotlanti on Itämeren suurin saari, sitä suurempi on vain Tanskan Själlanti. Se on tasaistakin tasaisempaa tasankoa ja tiheä tieverkosto on paljolti päällystettyä, se sopii fillariretkeilyyn mainiosti myös vähemmän kokeneille pyöräilijöille tai peräkärryjä vetäville lapsiperheille.  Saaren pituus on reilu 170 km ja leveys 50 km, joten kyllä siellä poljettavaa riittää.

IMG_5893

Matkaan lähti kuusikko, kaksi junioria ja neljä masteria. Pyöräretkeilyn suhteen  konkareita, kokeneita, aloittelijoita ja ensikertalaisia, siis mukavan sekalainen joukkue.

IMG_5719

Vaikka Gotlanti sijaitsee Helsingistä katsoen etelässä on merellisen ilmaston vuoksi varustus syytä olla kuin koti-Suomessa pyöräillessä. Aurinkoisia päiviä siellä on säätilastojen mukaan enemmän kuin missään muualla Ruotsissa. Meillekin sattui yksi sateeton päivä sadekesänä 2012.

Gotlannin maakuntaeläin on siili, mutta lipussa liehuu lammas.  Lammas, Gotlannissa lamm, ej får, onkin toinen niistä asioista, jotka näin jälkeenpäin tulevat mieleeni muistellessani tuota karua ja kaunista saarta. Ja se toinen on… leipä & pulla! (Gotlanninlammas oli viikon fillarissa 34/2012)

IMG_5925

Tien päällä kiidän jossain –  Gotlantiin ja Gotlannissa

Idea pyöräretkestä Gotlantiin syntyi kesällä 2012 syntyi reilu viikko ennen starttia, joka oli 17. heinäkuuta, siis parasta Pohjolan matkailusesonkia. Saimme niin laivapaikat kuin majoituksia, jälkimmäisessä ei kyllä ollut kovasti valinnanvaraa. Esim. Eteläinen Gotlanti oli tuohon aikaan jo pitkälle ”loppuunmyyty”.

IMG_5717

Gotlantiin pääsee laivan lisäksi kesäsesonkina lentämällä, myös Helsingistä. Sekä Silja Line että Viking Line myyvät lippupaketteja Helsingistä/Turusta Tukholman kautta Visbyyn, siirtymTukholmasta Nynäshamniin on noin 100 km. Me valitsimme laivan, sillä halusimme polkea koko matkan, ovelta ovelle, omilla fillareilla. Gotlannista saa vuokrapyöriä jokaiseen makuun, katso esim. Cycla på Gotland.

IMG_5743

IMG_5744

Ostimme 1: 100 000 kartan jo ennen matkaa Akateemisesta kirjakaupasta. Kartta oli mainio, ilman sitä ei Gotlantiin kannata lähteä. Tieverkosto on tiheä, suuri osa teistä päällystettyjä ja teiden kunto erinomainen. On turha seurata opastettuja reittejä tai polkea tienviittojen osoittamaan suuntaan, kun kartan avulla voi löytää mainioita hiljaisia ja kauniita kiertoteitä.

Reitti kulki suurin piirtein näin: KARTTA

IMG_5827

Hyvää yötä Gotlanissa – hotelleja, retkeilymajoja ja leirintäalueita

Halusimme nukkua sängyissä ja katon alla, emme siis kuljettaneet mukanamme telttoja yms. Majoitusvaraukset teimme jo etukäteen, sillä kuuden ihmisen majoittaminen pienehköllä saarella lomasesongin aikaan tuo omat haasteensa. Reissumme oli melko lyhyt, kokonaisuudessaan reilu viikko, ja tarkoitus oli levätä ja rentoutua. Tieto varmasta majapaikasta ja puhtaista valkeista lakanoista tuo kieltämättä turvaa, varsinkin sateessa polkiessa.

Gotlannissa on tarjolla paljon erilaista majoitusta, leirintäalueita, B&B aamiaismajoituksia, mökkejä, retkeilymajoja ja monen tasoisia hotelleja.

Seitsemän pyöräilypäivää rytmitettiin siten, että kahtena aamuna saimme jättä nyytit majapaikkaan ja ajella ilman taakkaa. Ensimmäinen näistä taakattomista päivistä käytettiin pohjoisen Fårön saaren kiertoon (100 km) ja toinen etelän lenkkiin (205 km).

1. päivä : Tukholma – Sundersby 100 km

Silja Linen meno-paluu Helsinki-Tukholma + Nynäshamn-Visby maksoi yhdeltä fillarilta + polkijalta reilut 200 €. Tukholman lautalta ehtii mainiosti polkea Visbyyn iltalautalle. Menomatkalla ajelimme hieman pidempää ja mäkisempää maisemareittiä, Nynäsledeniä, joka on merkitty Tukholmasta Nynäshamnin satamaan asti. Paluumatkalla valitsimme hieman suoiremman ja tasaisemman reitin, tien 73 rinnakkaistien, sillä junnuilla oli jo kiire päästä kaupunkiin.

Jo Tukholman Globenin kohdalla alkoi sataa ja ukkostaa, sadevarusteet olivatkin sitten yksi tämän reissun teema.

IMG_5707

Lauttamatka Nynäshamnista Visbyhyn kestää kolmisen tuntia, olimme perillä Visbyssä 21:50. Ensimmäinen yösijamme, hotelli Sundersby Herrgård, sijaitsi reilut 10 km Visbystä etelää, päivän viimeisen mutta Gotlannin ensimmäisen etapin poljimme yöhön hämärtyvää pyörätietä. Hotellin vastaaoton oveen oli teipattu nimellä varustetut kirjekuoret, joissa oli huoneittemme avaimet.

IMG_5726

2. päivä: Sundersby – Fårösund 96 km

Säätiedotus lupasi päiväksi sadetta ja ukkosta. Ukkosta emme kohdanneet, sadetta sitä enemmän. Poljimme Visbyn kautta saaren pohjoisia rantoja myötäillen Fårösundiin, Gotlannin koilliskulmaan. Päivän maisema oli hevosia ja lampaita.

Aluksi seurasimme saaren ympäri kiertävää merkittyä Gotlands Ledeniä, mutta melko pian poikkesimme kartan kanssa omille pienille teille. Vettä satoi välillä todella sankasti. Kappelshamnissa vaihdoimme ruokailun ohessa kuivia varusteita.

IMG_5771

Kuten aiemmin jo totesin, varsinkin sadepäivänä on lohdullista, kun kuiva majapaikka odottaa jossain eikä sitä tarvitse sen kummemmin etsiä. Meidän omamme oli Bunge Vandrarhem, punaisista taloista koostuva vaatimaton, siisti retkeilymaja, jossa oli mainio tunnelma ja vielä mainiompi aamiainen.

IMG_5780

IMG_5775

3. päivä: Fårö – 92 km 

Fårö, lammassaari, jonne pääsee lossilla Fårösundista. Huimat maisemat, karua kauneutta. Ingmar Bergmanin innoittaja ja viimeinen leposija.

IMG_5797

IMG_5802

IMG_5853

Vanhoja latoja, navetoita, tuulimyllyjä. Englantilainen hautausmaa, jonne 1854 haudattiin Kriminsodan aikana koleraan kuolleita englantilaisia merimiehiä. Raukkeja, kalastusmajoja, hiekkarantoja. Lampaita, lampaita, lampaita. Ja kesän paras mansikkakakku!

IMG_5868

IMG_5872

4. päivä: Fårösund – Roma – 95 km

Koillisrantaa alas Romaan, lähes saaren keskelle. Koillisrannan raukkeja, matkan edetessä kiviaidat muuttuivat puuaidoiksi, maisemaan ilmestyi myös viljapeltoja. Ajauduimme joitakin pätkiä päällystämättömille teille, mutta ne olivat oikein hyvin ajettavia.

IMG_5912

Katso täältä kooste Gotlannille ominaisista maalatuista postillaatikoista. Niiden katselu pitää mielen vireänä.

IMG_5875

Majoituttuamme Brukshotell Romaa lähti nuoriso virkistäytymään uimalaan, me muut neljä venyttelemään Kungsgårdeniin vanhan luostarin raunioille iltapäivän aurinkoon.

IMG_5934

5. päivä: saaren eteläkärki – 208 km

Reissun ainoa aurinkoinen, lämmin päivä 🙂 Joukkueemme hajosi 3 x 2-hengen pareihin, minä ja Apukuski starttasimme kello 5:45 kohti saaren itälaitaa ja sieltä edelleen eteläkärkeä. Hiljainen, hieno aamu, kohtasimme ensimmäisinä tunteinavain kauriita, nuokkuvia hevosia ja laitumelta karanneen lampaan karitsoineen.

Aamiaisen söimme pojettuamme 75 km Hamranbageriella, jonka biscotteja ja hedelmäleipää ylistin jo aikaisemmassa jutussa. Leipomon kulmalla on kuvattu myös yksi viime vuoden Viikon fillari, jonka alkuperän Luimupupu ystävällisesti vinkkasi.

IMG_5958

Etelää lähestyttäessä tienreunoja alkaa taas reunustaa kiviaidat, samalla maisema muuttuu kummallisen välimerelliseksi. Maiseman muutos Fåröstä tänne oli lähes hämmentävä.

IMG_5976

Hoburgsgubbenin raukkialue saaren eteläkärjessä taitaa olla saaren tunnetuimpia ja vierailluimpia raukkeja. Takaisin ajoimme länsirantaa, ensin Visbyhyn kahville, sitten takaisin Romaan.

IMG_5991

6. päivä: Roma – Tukholma 20 km + 67 km + 33 km = 109 km

Herätys kuuden maissa, aamupala, startti seitsemän aikaan, matkaa lauttarantaan oli noin 20 km. Aamulautta kello 8:50 oli täynnä, fillaraita sinne ajoi viitisentoista.

IMG_6008

Tukholmaan, Hotell Zinkensdamn Södermalmilla. Pieni pala Tukholmaa ennen reissun loppua.

7. päivä: Aamiainen Tukholmassa – Helsinkiin – 41 km

Poljimme Apukuskin kanssa aamiaiselle Djurgårdeniin, jossa sattui reissun ainoa rengasrikko. Samaan aikaan Suomessa Kuopuksella ja Jarrumiehillä oli samanlaisia pulmia (Kuka vaihtaa sisärenkaan…).

Pikapaikka kesti hotelille, jossa vaihdettiin vararengas. Oman pienen kaupunkireissuni aikana sekin hajosi, eli ennen Helsinginlautelle lähtöä sai Appari vaihtaa vielä kerran uuden renkaan. Hyvä ajoitus, sanoisin.

IMG_6063

Seitsemän päivää, 760 kilometria. Aika lähellä, mutta kuin olisi ollut kauan ja kaukana. Siinä kai Gotlannin lumo.

Erinomainen pyöräretkikohde, niin lapsiperheille peräkärryineen kuin kaltaisillimme fiilistelijävaeltajille. Kesä on tulossa, go go Gotland!

Kuvakooste Gotlannista on täällä.

IMG_6060

Mainokset

3 responses to “Kesäfillarilla – Go Go Gotland

  1. Vai on lammas gotlanniksi lamm, ei får? Sehän on kuin Pähkinärinteessä: Lammträsk on suomeksi Lammaslampi.

  2. Får får får ? Nej, får får inte får, får får lamm. Ja sama Suomeksi. saako lammas lampaita ? Ei lammas ei saa lampaita, lammas saa karitsoja.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s