Joskus vain meno loppuu

Joskus vain meno loppuu, minultakin. Tuli se päivä, etten nouse fillarin satulaan. Viimeisestä viiden kilometrin pyörämatkasta on jo kolme päivää, torstai aamupäivällä jouduin palaamaan töistä kotiin.

Minä, maailman tervein ihminen, olin sairas. Vain pienen pieni melko harmiton virus sai suuren suuren ihmisen sydämen tykyttämään kuin paremmassakin ylämäessä. Ajoitus oli yhtä tarkka kuin Hesarin toimitus, joka samana päivänä uutisoi syysflunssan olevan juuri parhaimmillaan – tai pahimmillaan.

Kotona sängyn pohjalla selkäni kipeäksi maatessani ehdin miettiä viime syyskuussa Kokoomuksen aloitteesta  virinnyttä keskustelua ensimmäisen sairauslomapäivän muuttamisesta palkattomaksi. Aihe on jo vanha ja varmasti loppuun kaluttu, mutta henkilökohtainen kokemus antaa aina asioille uuden, hyvin suppean mutta herkän näkökulman. Ja terveenä kun on niin vaikea muistaa edes sitä, milloin oli viimeksi sairas. Saati  iltä se tuntui.

Olen tänä syksynä ollut yhden päivän sairauden vuoksi poissa työstä. Silloin ongelma oli kurkunpäässä, kadotin ääneni, eikä minun työtäni voi tehdä äänettä. Melko todennäköisesti ongelma aiheutui ainakin osittain työhuoneeni jo todetuista sisäilmaongelmista, kyseinen huone on parhaillaan korjauksessa. Tuntuisi jotenkin kohtuuttomalta, jos olisin ollut kotona ääntäni kuntouttamassa palkatta, toisin sanoen olisin saanut taloudellisen sanktion heikosta fyysisestä työympäristöstä.

Lokakuussa otin kaksi päivää palkatonta vapaata, sillä minun virassani loma-ajat ovat tarkkaan määritellyt. Ylityövapaita tai muita järjestelyjä loman ajankohdan suhteen ei tunneta. Jos tunnettaisiin, siirtäisin mieluusti osan vuosilomastani syksyyn, olisin valmis vaikka 2:1 siirtoon. Eli menettäisin kaksi kesälomapäivää ja saisin yhden syyslomapäivän. Kaikilla aloilla se vain ei käy.

Itseni ja voimavarani tuntien halusin ennen valon määrän romahtamista viettää muutaman päivän polkupyöräni päällä auringosta ja lauhkeasta ilmasta nauttien. Se nyt vain on minulle paras tapa huolehtia niin fyysisestä kuin henkisestä jaksamisesta, ja koska pidän työstäni ja elämästäni, haluan jaksaa.

Kaksi palkatonta vapaapäivää lohkaisivat laskentatavasta johtuen melkoisen kolon viimeisimpään palkkaani. No, olihan se sen arvoista, ja kevensi kevensi kotikuntani menoja, minulle ei palkattu sijaista. Mutta jos seuraavassa palkassa olisi taas ollut pidätys tästä flunssasta, jonka mitä todennäköisemmin pieni asiakas pärski päälleni, saattaisi minunkin positiivisuuteni alkaa hetkellisesti murentua.

Onneksi Kokoomus jäi aloitteensa kanssa aika yksin, ja se jakoi mielipiteet myös puolueen sisällä. Mutta kaiken varalta, tätä on hyvä miettiä. Sillä aika ajoin asia tulee hyvinkin nousemaan esiin, kun keskustelu on kerran avattu. Suomen kilpailukyvyn nimissä on lupa ideoida melkein mitä tahansa.

No, kuume taitaa olla poissa, nenä vuotaa ja kurkku on kipeä. Eiköhän tästä jo huomenna kykene pitämään kansantaloutta pystyssä 😉

Mainokset

4 responses to “Joskus vain meno loppuu

  1. Pikaista paranemista!

  2. Täällä myös vkonloppu meni punkanpohjalla hikoillessa ja niinkuin koko vkon suunnittelin lauantaille päiväsaunaa ja pitkää hölkkälenkkiä sumuisille metsäpoluille 😉

    • Ehkä tällainen kokemus on silloin tällöin tarpeen – oma heikkous on aika hämmentävää? Ja se, että kaikki suunnitelmat lakoaa kasaan 😦 Toivottavasti olet jo toipumisen puolella, minulle tuli vähän takapakkia.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s