Isän takapenkillä, äidin tarakalla

Hyvää isänpäivää tänään sunnuntaina 11.11.2012 Apukuskille ja kaikille maailman ihmisille. Kaikille, sillä

Firenze 2010: isä saattaa tyttäret ja fillarit junaan.

jokaisella meillä on isä! Jotkut on itsekin. Jotkut on, vaikkei haluaisi, ja toiset ei vaikka haluaisi. Ja jotkut ei edes halua. Se vain on elämän luonne. Hyviä miehiä, ihmisiä, silti kaikki.

Oma isäni kuoli, kun olin 11-vuotias. Tuosta lyhyeksi jääneestä yhteisestä ajasta 1960- ja 70-luvulla on paljon monenlaisia muistoja, mutta ei minkäänlaisia mielikuvia isästä ja polkupyörästä. Äidin tarakalla, isän Ford Anglian takapenkillä. Kuin  Kjell Westön kirjojen ajankuvaa.***

Auton ilmestyminen työläisperheen pihalle oli kova juttu, monin tavoin. Se kasvatti elämänpiiriä, joka aiemmin oli ulottunut kävely- ja pyörämatkan päähän. Kyllä kauemmaskin matkustettiin, linja-autolla Kouvolaan ja junalla Poriin. Mutta autolla aukesivat kaikki mutkaiset hiekkatiet, löytyi tie Kuusamoon, Ruotsiin ja Norjan vuonoille.

Aika huimaa miettiä, mitä tuossa noin 50 vuoden kuluessa on tapahtunut. Ajattelen lähinnä itseäni ja omien lasteni isää: meidän autoistumista ja sen radikaalia purkamista.

*** Kjell Westön kirjojen polkupyöräkohtauksia:

Westö ja fillarit Helsingin yllä

Isän nimeen, sedän pyörällä

Älä polje yöhön yksin

Advertisements

One response to “Isän takapenkillä, äidin tarakalla

  1. Isällä oli auto, mutta isoisät ja toinen isoäiti pyöräili.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s