Joulupastaa Apukuskilleni – Christmas Pasta for my personal Leadout Man

Vietimme Apukuskin yntymäpäivää  juuri joulupastan äärellä, tosin pasta ei tainnut tällä kertaa olla kaikkein paras valinta. Apparin vasen käsi operoitiin (viidennen kerran reilun vuoden aikana) pari päivää sitten eikä hiilareitten kulutus  sängynpohjalla vasen käsi ja oikea jalka kohoasennossa ole kovin kummoinen.

Mutta joulupastan olin päättänyt keittää. Hauskan jouluisen kuviopastan olin löytänyt jo jokin aika sitten Stockmannilta. Aluksi ajattelin suomalaisen joulupastan sisältävän perinteisen joulukinkun. – Miten mielikuvituksetonta, tokaisi 19-vuotias totuudentorvi.

No mitäs sitten? Joulupastaan?  Haluaisin kuitenkin jotain pikkuisen perinteistä… ehkäpä savustettua lohta? Ja kun mukaan lorauttaa hieman vodkaa on isänmaa tiiviisti ruoassa mukana 🙂 Ja liekitys sopisi mitä mainioimmin pimeään kynttiläaikaan. Ohje on alkujaan italialaiselta ruokasivustolta, jossa vierailen tämän tästä.

Flambeerattu savulohipasta

350 g jouluista kuviopastaa

250-300  g savustettua lohta

1-2 dl vodkaa, molemmilla onnistuu – makuasia

2 dl kermaa

1 pilkottu sipuli

persiljaa

oliiviöljyä

suolaa

1. Laita ensin pasta kiehumaan.

2. Paista sipuli öljyssä vaalean ruskeaksi.

3. Lisää lohi, anna sen sekoittua sipuliin muutama minuutti. Lisää persiljaa ja tarvittaessa suolaa. Ole varovainen suolan kanssa, sillä lohi voi olla varsin suolaista!

4. Ota pannu pois liedeltä, kaada pinnalle vodka ja liekitä se. Muista varoa otsahiuksia 😉

5. Lisää nyt kerma ja muutama ruokalusikallinen pastan keitinvettä, anna kiehua vielä pari minuuttia. Näin mm. vodkan maku tasaantuu.

6. Lisää valutettu pasta kastikepannuun, kääntele ja kuumenna pastaa  hetki. Voit lisätä sekaan vielä lorauksen oliiviöljyä, sitten tarjoiluastiaan ja päälle ehkä ripaus persiljaa.

Harmi, ettei liekittäminen ja valokuvaaminen onnistu samaan aikaan – ainakaan minulta. Onneksi päivänsankari näki liekkien humahduksen.

Tänä vuonna kehittelin pastajutun jokaiselle vuoden 2011 kuukaudelle, ihan huvin ja vaihtelun vuoksi. Sillä syöminen on kyllä yhtä kivaa kuin pyöräily, ja pasta & pyöräily kuuluvat erottamattomasti yhteen. Saas nähdä, mitä sitten. Pian uusi pyöräilyvuosi 2012 koittaa!

Mainokset

4 responses to “Joulupastaa Apukuskilleni – Christmas Pasta for my personal Leadout Man

  1. Taas hienoja pastoja!
    Tulisikohan italialaiselle mieleen laittaa pastaan vodkaa? Valkoviinillä ei varmaan saisi liekkejä aikaan.

    Tsemppiä apukuskille toipilasaikaan. Toivottavasti traineri saa taas pian kyytiä.

  2. Uups, luin näköjään vähän huolimattomasti – kerroitkin alussa, että resepti oli italialaisilta…

  3. Myöhästynyt onnittelu apukuskille! Hauskan näköistä pastaa, vois käydä treen stokkalla katsoos… jos ehtii ennen joulua.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s