Pastatarina

Jotkut tarinat täytyy kertoa.

Miksi Italia? Kaksi syytä aivan kärjessä (60 hyvää syytä pyöräillä Italiassa) ovat hyvä ruoka ja mukavat ihmiset. Tämä tarina kertoo molemmista, toki myös niistä kauniista maisemista.

Monte Barro, Lecco, 922 m

Pääsiäistä edeltävänä keskiviikkona Kuopus lähti patikoimaan Como järven kaakkois-kulmassa, Leccon kaupungin vieressä sijaitsevaan  Monte Barron luonnonpuistoon; Monte Barron huippu kohoaa 922 m korkeuteen. Tietysti ilman ennakkosuunnitelmaa ja esim. karttaa, josta olisi nähnyt polut ja valmiit reitit. Suunnistaja painoi suoraan pöpelikköön. Monte Barrosta voi lukea esim. tästä blogista: A Day Tripo from Milan to Monte Barro.

Lecco, Monte Barrolta

Aikansa käveltyään hän osui kuitenkin polulle, jota jatkoi eteenpäin. Polku taas johti pienelle aukealle, jossa oli pari rakennusta. Toisen ovi oli auki ja koska se näytti mahdolliselta kahvilalta, astui Kuopus sisään suureen huoneeseen, jonka keittiössä hääräsi iäkäs herra ja rouva, ja kysyi kuppillista kahvia. Sai kahvinsa ja maksoi lantin.

Keittiössä oli selvästi lounas tulollaan, ja omasta lounaastaan huolehtiva nuori kysyi niukalla italian sanastolla höystetyllä englannilla, olisiko mahdollista ostaa lounasta? – Si si, spaghetti, ja paljon muuta tarinoi ystävällinen mies. Siis odottamaan.

Aikaa kului, herra hääräsi keittiössä, rouva kattoi pitkää pöytää. Lautasista päätellen lounaalle odotettiin useampiakin ruokailijoita. Viinipullot avattiin, leivät ja juusto nostettiin pöytään.

Jonkin ajan kuluttua tupaan astui joukko keittiönväen ikätovereita, selvästi metsätöistä tulossa. Iloisen puheensorinan keskellä pestiin kädet, asetuttiin pöytää, kehotettiin suomalaista tyttöä liittymään seuraan ja aloitettiin ateria.

Kuopus ei osaa italiaa kuin muutaman sanan ja fraasin, eikä muu seurue englantia sanaakaan. Siitä huolimatta keskustelu kävi vilkkaana, vierasta jututettiin, kyseltiin ja kerrottiin, esiteltiin ja maistatettiin juustot, pääsiäispullat ja oikeat tavat syödä ne.

Mitä tähän voi lisätä? Hyvä ruoka ja iloiset, ystävälliset, vieraanvaraiset ihmiset. Kohtaamisia, Bella Italia 🙂 Jälkeenpäin selvisi, että kyseessä oli talkoolaisia, jotka kunnostivat talven jäljiltä I ja II maailmansodassa taistelleiden Alpinien, alppijääkärien muistopaikkaa, ulkoilmakirkkoa, jossa pidetään kesäkuussa messu.

Miten tämä liittyy pyöräilyyn? Hmm… no, samaan aikaan Kuopuksen isä, Apukuskina tunnettu, pyöräili Como-järven kukkuloilla 😉 Ja Alppijääkäreistä saa aasinsillan Italian nykykirjallisuuden yhden helmen, Niccolo Ammanitin erääseen fillarikuvaukseen teoksessa Minä en pelkää – Io non o paura (Otava 2004):

Sinä aamuna olimme lähteneet liikkeelle polkupyörillä.

Tavallisesti teimme pikku retkiä talojen tietämillä, ajoimme peltojen laidoille, kuivahtaneelle koskelle, ja palasimme takaisin kilpaa ajaen.

Minun pyöräni oli vanha rautaromu, jossa oli paikattu satula. Pyörä oli niin suuri, että minun oli ajettava tangolta, jotta yletyin polkimiin.

Kaikki kutsuivat pyörääni Rotiskoksi. Salvatore väitti, että se oli alppijääkärin pyörä. Mutta minä olin kiintynyt siihen, olihan se alunperin isäni.

Jutun pastakuvat ovat luonnollisesti Kupouksen, jokunen yleiskuva minun. Ruokailusta ei ole kuvia – silloin syötiin ja seurusteltiin eikä häärätty kameran kanssa!

Mainokset

2 responses to “Pastatarina

  1. 😉 Juuri näin! ❤

  2. Matkailu avartaa, ja ennakkoluulottomuus. Jos et kokeile, et koe.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s