Ajeltiin Lombardiaa ympäri…

Keskiviikkona Apukuski, Iso J ja Ruusu polkivat orjallisesti karttaa seuraten osia Giro di Lombardian reitistä. Milanossa ei käyty ja lopussa Liernaan palattiin järven poikki pienen oikaisun kautta. Siitäkin kertyi matkaa yli 150 km, samalla ymmärrys viime syksyn vesisateessa keskeyttäneitä kohtaan syveni. Varsinainen kisahan on 260 km Milanosta Comoon. Kuvia ja tunnelmia kisasta voi lukea jutusta Lauantai – Giro di Lombardia 2010. Seisoin tuona sateisena lauantaina ystäväni kanssa Comossa heiluttamassa suomen lippua Kjell Carlsrtömille, joka ei koskaan saapunut maaliin. Onneksi saimme alkumatkasta sentään tuulettaa!

Juniorin piti palata jo alussa takaisin Liernaan, kun polvi alkoi vihoitella. Toivottavasti lepo auttaa eikä loppuleiri mene kipuillessa. Torstaina taitaa kaikilla olla kevyempi päivä – siis pyöräilyn suhteen. Ainakin suuren jäätelönystävän, siis Apukuskin, mielessä on verryttelylenkki Comon kaupunkiin jäätelölle. Minun mottoni tulee lihaksi: Mitä enemmän poljet, sitä enemmän voit syödä 🙂  Tätä pyöräilyn ilosanomaa…

Kommentteja ja kokemuksia myöhemmin. Koska kuvia ei reissulta ole, käytän kuvituksena Kupuksen ruokakuvia Milanosta.

Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.

Mainokset

One response to “Ajeltiin Lombardiaa ympäri…

  1. On ne kovia jätkiä. Kaikki 36 heppua, jotka tulivat maaliin 195 lähtijästä ajoivat reitin seitsemään tuntiin. Meillä lähdön venähtäminen ja tunnin mittainen luonastauko söi niin paljon valoisaa aikaa, että ei olisi ollut enää aikaa (eikä paukkuja) kiertää viimeistä tonnin kinkaretta Leccon itäpuolella (=leirimme takarinne), siispä heitimme pyyhkken kehään Menaggiossa, josta tulimme kuuden lautalla Varennaan. Lahden 60 kilsan tasamaaosuus, joka oli vielä aamulla haarukassa, jätettiin suosiolla väliin. Kesäpoikia siis!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s