Pohjoinen tango

Suurin piirtein samaan aikaan kun Ranska aloitti ilmaiskut Libyaa vastaan sain luettua Alyson Richmanin romaanin Pohjoinen tango (2004, suom. Henna Kaarakainen 2007). Kirjaa on kuvattu kunnianhimoiseksi tutkielmaksi sodan traumoista. Liian kunnianhimoinen, sanoisin minä, pieni lukija. New yorkilaisen Alysonin teokseen mahtuvat II maailmansodan Ranskan juutalaiset, suomalaiset sotalapset, Chilen diktatuurin ruhjomat ihmiset ja pelastava kansankoti Ruotsi. Mutta se siitä, tässä blogissa keskityn vain kahdella pyörällä liikkuviin kohtauksiin. Sain lukea kaksi sellaista juuri ennen kirjan loppua, sivuilla 368 ja 371/396.

United Buddy Bears

Harmi, ettei Allysonilla ollut yhtään suomalaistaustaista ennakkolukijaa, sen verran Suomessa kuitenkin liikutaan. Hyvin pienenä Ruotsiin sotalapsena lähtenyt ja jäänyt Kaija saapuu toukokuussa 1985 tyttärensä ja haimasyöpään sairastuuneen puolisonsa kanssa juurilleen Mikkeliin.

”Isä on siihen liian heikko”, Sabine kuiskasi äidilleen Samuelin katsellessa heitä. ”Minä tiedän.”  ”Mehän voisimme vuokrata polkupyörät ja kulkea niillä. Ehkäliikkeestä löytyy tandempyörä, niin isä voisi istua, kun minä poljen.” Sabine meni asemalle ja kyseli, mistä he löytäisivät vuokrattavia pyöriä.

Kirjassa tulee vaikutelma, että tandempyörän vuokraaminen Mikkelissä hoitui saman tien. Korjatkaa, jos epäilykseni on aiheeton! Kuvaukset keväisestä Suomesta ovat kauniita, mutta.

Kaija ja Sabine polkivat junaradan viertä, ja Samuel istui tyttärensä takana, joka ajoi niin kuin olisi kuljettanut mukanaan korillista kolhiintuneita hedelmiä. Samuelin jalat lepäsivät polkimilla, kun he ajoivat pitkin Saimaan rantaa, ohittivat joen ja päätyivät lehtevään metsään. Lähes kaksi tuntia myöhemmin Kaija nosti jalkansa polkimilta ja tuijotti erästä puurykelmää. ”Se oli tuolla! Meidän talomme oli tuolla!” He jättivät pyörät siihen ja kävelivät  pehmeällä nurmella kesän kimalaisten lennellessä lupiinien keskellä.

Suomentaja ei voi muuttaa lupiinien kukinta-aikaa, hän vain kääntää sen. Mutta polkupyörän takapenkki on jo pieni hauska moka 😉 Meillä sitä sanotaan tarakaksi, mites teillä?

Hän halusi jälleen kerran olla se isä, joka oli ajanut pitkin Västeråsin katuja pikku tytär pyöränsä takapenkillä istuen eikä toisinpäin.

Kirjan sanoma on kuitenkin kirkas ja selkeä, sama jota United Buddy Bearsit pyysivät viime syksynä Senaatintorilla:

Helsinki 2010

Miten tämä kaikki liittyy pyöräilyyn?

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s