Älä polje yöhön yksin

Jätän harvoin aloittamani kirjan kesken. Sen sijaan joskus siirrän kirjan hetkeksi sivuun. Näin kävi Kjell Westön teokselle Älä käy yöhön yksin, 2009, Otava, suom. Katriina Huttunen. (About Westö in English). Sain kirjan luettavaksi apukuskin ja kuopuksen jälkeen, molemmat kehuivat sitä, mutta minun ja teoksen ensikohtaaminen ei sujunut. Lukeminen ei vain kulkenut. Olin ymmällä, sillä pidän Westön tarinoista ja kielestä.

Avasin kuukausia yöpöydälläni levännen kirjan oikean käteni ollessa kipsissä, harrastukset olivat kovin vähissä ja päivät pitkiä. Tämä toinen kohtaaminen oli onnistunut, kuin lukisin uutta kirjaa, ensimmäisen kerran. Pääsin tarinaan.

Polkupyörämerkintöjä. Löysin teoksesta viisi polkupyörämerkintää, fillareilla ajelee Helsingissä kolme sukupolvea. Neljännen sukupolven kuvaus jää muutenkin niin niukaksi, ettei sen liikkumista juuri ehditä kuvailemaan, vaatetus tosin on ”pelkkiä kuluneita tennistossuja ja UFF:n tai Pelastusarmeijan kirpputorin käytettyjä takkeja” (s.570). Siihen sopisi mainiosti jokunen arkipyörä 🙂 Westön polkupyörämerkinnät kuvastavat hyvin perinteistä suomalaista ajattelutapaa: fillarilla ajavat köyhät, lapset, naiset ja hörhöt.

Jouni Mannerin äiti Elina Manner (köyhä + nainen) polkee kahdessa kohtaa pyörällä töihin. ”Elina jaksoi vieläkin, polki töihin Auroraan huhtikuusta marraskuuhun, aamuin illoin, olipa työvuoro mikä tahansa” (s. 242). ” Kun Elina Manner ajoi hissillä alakertaan, haki pyöränsä telineestä ja polki työpaikalleen pesulaan, hän oli niin ylpeä pojistaan, että oli vähällä haljeta onnesta” (s. 268).

Kirjan hienoimman ja vaikuttavimman polkaisun tekee yksi päähenkilöistä, Ariel Wahl (hörhö) sivulla 204, kun hän polkee ahdistustaan pois. Se on pitkä kohtaus, tässä maistiaisiksi alku: ” Hän näki vanhanaikaisen mustan polkupyörän nojallaan matalaa kivimuuria vasten, ja äkkiä häneen nousi halu nousta sen selkään ja lähteä polkemaan. Pois. Pois. Minne tahansa mutta pois. Ja ennen kuin Virta ehti estää häntä, hän oli ottanut pyörän, taluttanut sen portista ulos yönpimeälle maantielle, painanut dynamon etupyörää vasten saadakseen valoa ruosteiseen lamppuun,...” Tämä kohtaus on Westötä parhaimmillaan, lukiessa todella kuulee kumirenkaiden rapinan soralla sekä dynamon tasaisen surinan.

Jouni Manner (lapsena köyhä) on pyöräillyt lapsuudessaan varmasti useinkin, siihen viitataan sivulla 82. ”Herttoniemen vuosinaan Jouni oli kuitenkin kävellyt tai pyöräillyt itään päin, ja siellä hän oli jututtanut ruotsinkielisiä maitotilallisia, jotka sanoivat nimekseen Karlsson tai Johanson ja joista herraskaisuus oli kaukana.”

Myös kertoja, sitä kolmatta sukupolvea edustava Frank Loman (lapsi) fillaroi lapsena Männistön esikaupungissa. ”Poljin kuin kuumeessa Männistön läpi, heittäydyin pyörän selästä Rosarin juurella ja aloin kiivetä ylös. Olin pukeutunut parhaimpaan pikeepaitaani, se oli tummansininen ja siinä oli pehmeä kaulus ja valkoisia raitoja. Olin jopa pirskotellut ylleni vähän Henryn Old Spicea” (s. 318). Vaikka Frank on jossakin vaiheessa elämäänsä sekä juoppo että vähävarainen, ei hän fillarilla enää ajele 😉

Teoksesta löytyy myös minun arkipyöräni kaima, Orvokki, joka ei ole polkupyörä vaan leskimies Veikko Everin naisystävä. Joka valitettavasti ajelee alamäkeen, siis kuvainnollisesti, ilman pyörää. Valitettavasti.

Advertisements

One response to “Älä polje yöhön yksin

  1. Paluuviite: Hyvää isänpäivää! | -mip-

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s