Viikon fillari 50/2010 – Lunta tulvillaan

Sunnuntaiaamuna melkein annoin itselleni luvan jättää seuraavan Viikon fillarin väliin. Käsiremonttiin näytti kuuluvan paikallisen kivun lisäksi muutakin harmia ja pulmaa :/ Minulla on kyllä varastossa hienoja kuvia elämänmakuisista polkupyöristä ympäri kotimaata ja Eurooppaa, mutta juuri nyt, kun Helsinki kylpee ylellisessä ja yltäkylläisessä lumessa, tuntui hassulta julkaista mitään muuta kuin ajankohtaisia fillarikuvia kotikaupungista.

Hävitä saa, mutta ei luovuttaa. Pari harjoitusta vasurilla ja ensimmäinen ulkoilu. Vaikka Paloheinän majalta lähtevät ladut olivat kiitettävän täynnä sukset jalassa ulkoilevia ihmisiä, ei majan edestä löytynyt yhtään fillaria. Sunnuntain massatopyöräilijätkin olivat kokoontuneet majalla jo jokunen tunti aiemin. Parin kilometrin taaperruksella ainoa näkemäni polkupyörä oli oma hankeen jäänyt kukkatelineeni Primadonna. Ehkä se riittää kertomaan valkeasta lumesta. White days of Helsinki.

Helsinki 12.10.2010

Tuli muuten mieleen, että jos Koirakuri (14 §) pyrkii takaamaan sen, että koira ei pääse kytkemättömänä yleiseen käyttöön kunnostetulle ladulle, niin emmekös me pyöräilijät voisi noudattaa oma-aloitteisesti vastaavaa Pyöräkuria. Tai ainakin jättää seurapaidan kotiin, jos ajelee latuja pitkin 😉

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s