10. Day: Viimeinkin Rondaan – pinna paloi!

Lepopäivän ratoksi tehtiin myös päätöksiä: lauantaina poljettaisiin viimeinkin Rondaan. Alku meni jo tuttua reittiä aamukahville Coiniin. Eilinen huoltopäivä maksoi itseään takaisin. Tästä oli tulossa tähän astisista paras ajopäivä; keli, reitti, tiet, liikenne, jalat, fiilis. Menomatkalla.

Ronda 27.3.2010

Paluumatka laittoi pojat miettimään elämän tarkoitusta. Ajatus ja fiilis oli Veivaa Veivaa, mutta 7 km Rondan jälkeen Ruusulta paloi pinna, eikä varapäreitä ollut mukana. Miksi, kysyy Takapiru?

Kaikki tämän päivän katastrofin alkusoitot soitettiin jo jokunen päivä sitten Granadassa, juuri vuorille lähtiessä. Ruusulta putosi ketjut pois ”herkimmältä” takarattaalta, pinnojen ja rattaan väliin. Sillä kertaa ei mennyt pinnoja poikki, mutta näemmä jokin pinnoista sai niin paljon kipeää, että sanoi sitten myöhemmin itsensä irti. Ja ketjujen pois päältä lähtö johtui taas siitä, että koko takapakka oli päässyt löystymään; kaikki oli siis loppujen lopuksi kiinni yhdestä kiristysmutterista joka oli jäänyt löysälle, syystä tai toisesta. Että sillai. Paluumatka nilkutettiin Marbellaan asti, hyvin rauhallisesti, oli aikaa katsella maisemia ja motoristeja. Siellä bussiin – siis maitojunalla kotiin.

Ei kaipaa kommentteja 😦

Jotakin työkalun tapaista... kun ois

Edellisenä iltana summailimme Härvelimiehen kanssa tähänastisia kolareitaja ja vammoja, niitä on onneksi ollut vähän 😉 Pientä ihottumaa ajohousujen pehmusteen reunan kohdalla, asfaltti-ihottumalta on sen sijaan vältytty. KOP KOP. Perjantaina märällä asfaltilla liukuessa Löfflerin ajohousut kestivät taas kerran ehjinä ja suojasivat ihon, käsissäkin oli onneksi ajohanskojen sijaan Salomonin hiihtohanskat. Hupaisimmat tilanteet ovat olleet kaupungissa, missä turvaväli tahtoo kutistua. Kun esim. vihreissä valoissa edelläajava käy jarruttamaan punaisia päin kävelijöiden kohdalla on vaihtoehtoina peräänajo tai etujarru ja sarvien yli lento. Jälkimmäistä on jo kokeiltu,ohjaustangon teipit ryvettyi. Tarina kertoo, että vetäjä oli jo ihan yössä… Onneksi Härvelimiehen leuka on vuosia sitten vahvistettu titaanilla! Looking for adventure…

😀

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s