Talvipyöräilyä ja tasapainoharjoituksia

Olen aina kehunut kaikkialla ja kovaan ääneen, miten kotikaupungissani Helsingissä ladut ja pyörätiet pidetään talvella hyvässä kunnossa, pahimmillakin pyryillä.

Tai oikeastaan juuri silloin. Kuluneella viikolla emme ole juuri uutta lunta saaneet. Ladut ovat edelleen hyvässä kunnossa, mutta pyörätiet eivät edes ajettavia. Hävettää. Mutta sillä mennään, mitä on 😉 Työmatkaan täytyy varata pikkuisen enemmän aikaa kuin parhaimpina pyrypäivinä. Pusken penkkojen yli, tarvittaessa kannan pyörääni, etsin uria, hikoilen, vaapun, tärisen ja tasapainoilen. Jos ei mitenkään toimi niin siirryn autotielle. Kyllä ne vanhaa akkaa väistää. Totta puhuakseni, kotona Pohjois-Helsingissä valtaosa autoilijoista on ylen kohteliaita ja ymmärtäväisiä.

Onhan asiassa hyvätkin puolet. Keho saa enemmän kuormitusta ja tasapainoharjoitusta. Ja mielikuvissa voin eläytyä vaikka ystäväni Vikan aamuun hänen polkiessaan moskovalaisessa lähiössä. Naapurimaa kun ei kuulu Euroopan Unioniin, niin eipä sen pääkauopunkikaan ole sitoutunut edistämään pyöräilyä, niinkuin Helsinki.

Mainokset

2 responses to “Talvipyöräilyä ja tasapainoharjoituksia

  1. Suolaa, suolaa, enemmän suolaa, aina onnistuu…
    Se sen tekee, aamupuurossa ok, mutta maanteillä myrkkyä. Puurouttaa kaiken. Pyörätietkin!

  2. Näin se on kuten Map asian ilmaisee, ajokelpoisimmat pyörätiet kulkee jossain muualla kuin ajoradan vieressä.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s