Päivittäinen arkisto: heinäkuu 16, 2009

Jos fillarihelsinki ois hetkisen kaunis…

Kesäkuussa, kun pyöräilin muilla mailla mustikoilla, oli Kaivokadulle tullut pyörälaskuri. Vielä kun se alkaa toimia! Odotan iloisena ja kärsivällisenä, tämä on hieno juttu.

Kaivokatu, Helsinki 15.7.2009

Kaivokatu, Helsinki 15.7.2009

Nyt on aika kirjoittaa kotikaupungin teistä. Helsinki on Euroopan parlamentissa sitoutunut editämään pyöräilyä. Helsinki on varmasti matkalla hyväksi pyöräilykaupungiksi, onhan tämä varman jo Suomen paras 😉 Mutta paljon on vielä edessä.

Helsinki on aika hyvä pyöräilykaupunki, jos haluaa pyöräillä sinne, minne pyörätiet vie ja käytettävissä on riittävästi aikaa, sillä jalankulkijoiden viereen vedetyt pyörätiet vaativat jarruttelua, hidastelua ja pujottelua. Eikä se ole kenenkään syy… Jos autot ja jalankulkijat laitettaisiin kaupungissa samalle kaistalle olisi tilanne varmasti vähintään sama.  Minusta tuntuu, että jaettujen jalkakäytävä/pyöräteiden takana on ajatus hitaasti liikkuvasta kaksipyöräisestä ajoneuvosta. Vaan kai pyöräilijälläkin on oikeus polkaista töihin, kauppaan tai elokuviin nopeasti, niin kuin autoilijoiden? Ja silloin rinnakkainelo jalankulkijoiden kanssa on vaarallista.

Jos pyöräilyreittien sijasta haluaa polkaista sinne, minne on oikeasti asiaa, voi tullakin mutka matkaan. Tein eilen ystäväni P:n kanssa pitkän, aurinkoisen kaupunkipyöräilyn, johon kuului kaikenlaisia pistäytymisiä, hautausmaalta jäätelökioskille. Ihasteltuamme Rautatietorilla taiteilija Kaisa Salmen gerberaloistoa halusi P ostaa Kaisaniemen KodinYkkösestä muutaman kylpypyyhkeen, sen jälkeen suuntasimme Hämeentielle, Hakaniemen Fidalle. Näihin paikkoihin ei vienyt edes jaettu pyörätie… vain alkuasukkaat tietävät, miten kurja tuo reitti on polkea. Ja miten kurjalta tuntuu, kun muutama (onneksi pieni vähemmistö) autoilija osoittaa mieltään siinä uskossa, että pyöräilemme väärässä paikassa.

Rautatietori 15.7.2009

Rautatietori 15.7.2009

Mutta menimme minne halusimme, ajokortin haltijoina osaamme näyttää suuntamerkkiä ja ryhmittyä, perheenäiteinä olemme taas tottuneet heittämään turhat pelot pois. Stadionin kupeessa söimme Ingmanin ihanaa pistaasijäätelöä (Ingman kun on fillarihelsingin yhteistyökumppani), ihastelimme Paavo Nurmen salskeaa hahmoa ja nautimme kauniista, kauniista kotikaupungistamme.

Ote Ingmanin jäätelökioskin julkisivusta

Ote Ingmanin jäätelökioskin julkisivusta

Urbaanien reittien lisäksi Helsingissä voi pyöräillä vaikkapa pellonlaitaa ja joenvartta, mikä on eurooppalaisittain jo aika moista herkkua.

Vantaajoen ja KEHÄ I:n risteys

Vantaajokea KEHÄ I:n kohdalta pohjoiseen

Minä uskon, että Helsingin vauhti kohti paremmin pyöräiltävää kaupunkia kiihtyy. Olen uudisasukkaana polkenut täällä yli 20 vuotta, ja sinä aikana myönteinen muutos on merkittävä. Myös se tärkein, josta kirjoittelin Berliinin jutussa, on aivan viime vuosina parantunut: ASENNE. Tämähän on juuri se, mihin me kaikki voimme vaikuttaa, liikuimmepa autolla, bussilla, fillarilla tai jalkaisin. Hymyä ja huomaavaisuutta, mielen malttia. Saa ajatella, saa ajatella muitakin 😉 Uskon, että pyöräilijät, jotka kuvittelevat toisen pyöräilijän kykenevän lukemaan ajatuksista kääntymissuunnan, häviävät vuosien saatossa sukupuuttoon. Uskon, että kolmion takaa fillarin eteen tunkeva autoilija on katoava laji. Kotitiellä nämä ajatukset eivät olleet unta vaan: autot väistivät kohteliaasti, kun pyöräilin viimeisen kilometrin mansikkalaatikko tarakalla, vaikka vieressä oli pyörätie. Se vaan on mansikoiden kuljetukseen liian kuoppainen ja pomppiva.

Oma maa mansikka!

Oma maa mansikka!

Illalla kävin vielä fillarilla leffassa, Kesäkino Engeliin on kotipihalta reilu 13 km ja pyörä on nopeampi vaihtoehto kuin bussi + kävely. Kotiin polkiessa yö oli lämmin ja suloinen, ja koko matkan ajan oli muitakin fillareita liikkeellä. Hyvät ihmiset, nauttikaa Helsingin Valkeista Fillariöistä!

Mainokset