Lähiruokaa Paltsista, lehtijuurikasta ja persiljaa

Tänä kesänä oma maa on mansikka :) Tour de Finlande. Pyöräilin kesäkuussa viikon synnyinseudullani Kymijokilaaksossa ja sieltä suuntasin siskon luo Ruovedelle juhannuksen viettoon (KARTTA). Kotiin saapuminen oli mukava, vaikka sainkin polkea koko pitkän paluumatkan vesisateessa – vajaassa kahdessa viikossa pieni keittiöpuutarhani oli kasvanut niin, että sen antimia saattoi alkaa nautiskella.

Viime kesänä sain Apukuskin ajokaverin Torppiksen keittiöpuutarhasta lehtimangoldia, joka oli  minulle uusi tuttavuus. Ihastuin siihen sen verran, että rakensin tänä keväänä pikku pihalleni vanhoista laudanpätkistä kasvulaatikon omaa mangoldiviljelmää varten.

Lehtimangoldi (lehtijuurikas) on kaksivuotinen kasvi, jota kasvatetaan kuitenkin usein yksivuotisena. Se on kiitollinen kasvattaa, sillä se ei ole kylmänarka, antaa varhaisen sadon ja kasvattaa uusia lehtiä korjattujen tilalle. Lehtiä käytetään kuten pinaattia, siis melkein mihin vain, ja varretkin maistuvat padoissa, keitoissa ja paistoksissa.

Makumuistoja viime kesältä on Maku-lehdessä ollut Mangoldi-juustopiiras. Ohje löytyy linkistä. Leivoin siitä taas toisinnon ja kyllä se oli yhtä hyvää kuin muistin. Taikinaan korvasin osan vehnäjauhoista täysjyvä sämpyläjauhoilla, näin kuoresta tulee maukkaampi ja rapsakampi.

Tomaatteja terassiltani on tulossa runsaasti, mutta toistaiseksi vain yksi oli kypsynyt. Sen vein viemisiksi Esikoiselle, piirakan tomaatit piti hakea lähikaupasta.  Tomaatti on helppo ja mukava kaupunkikasvatettava vihannes. Taimikasvatus sujuu aurinkoisella ikkunalaudalla ja ulkokasvatus vaikka ruuskussa parvekkeella. Lyhyt ja selkeä tomaatin kasvattajan selviytymisopas (Miksi mun lehdet rullautuu?) löytyy esim. Kotipuutarha-lehdestä.

Koska basilikakylvökseni ei ainakaan toistaiseksi kukoista korvasin ohjeen basilikan persiljalla, jota on jo yllin kyllin. Loppujen lopuksi se olikin hyvä muutos, sillä persilja tuntui jättävän basilikaa enemmän tilaa mangoldin maulle.

Mozzarellan voisi muuten mainiosti korvata Maarit Tuomisen minijuustolan vuohen tuorejuustolla, mutta sitäpä ei nyt sattunut olemaan…

Lämmin kiitos vielä Torppiksen Superpuutarhurille OT:lle, joka tutustutti minut ja mangoldin :)

Muita mielenkiintoisia bloggauksia ja ohjeita lehtimangoldista:

Ahmija: Lehtimangoldia, punajuurta ja lampaankääpää

Pinjan herkkula: Curryn säväyttämä linssi-bataattipata

Maku: Viittakiven lehtikaalikeitto

 

About these ads

One response to “Lähiruokaa Paltsista, lehtijuurikasta ja persiljaa

  1. Näyttääpä herkulliselta. ”Euroopassa”han mangoldia käytetään paljonkin, moitin itseäni siitä, että sitä ei ole tullut kertaakaan ostettua. Sveitsissä postimerkin kokoinen jääkaappimme ei oikein sallinut vihannesten varastoon ostoa ja koskaan ei tullut hankittua isoa mangoldipuskaa kauppapäivänä kokattavaksi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s