Tiistaina 12.6. Helsinki juhli 462-vuotis syntymäpäiväänsä ja 200 vuotista pääkaupunkiutta lämpöisessä auringonpaisteessa. Näkökulmia päivään ja sen runsaaseen tapahtumatarjontaan on yhtä monta kuin juhlijoita. Tässä yksi, alkupaloiksi, jotkut aiheet ansaitsevat kesän mittaan hieman tarkempaa esittelyä.
Aamupäivä alkoi Espan lavalla. Helsingin kaupunginhallituksen asettama urheilupalkintotoimikunta valitsi vuoden 2012 helsinkiläiseksi urheiluseuraksi Cycle Club Helsingin, näin tittelin sai ensimmäistä kertaa pyöräilyseura. Apulaiskaupunginjohtaja Laura Viljasen ja liikuntajohtaja Anssi Rauramon ojentaman 2800 € stipendin vastaanottivat CCH:n puheenjohtaja Pertti Siren ja johtokunnan jäsen Anne Palm. Valintaa perustellaan mm. “erityisistä ansioista nuorten kasvattajana tai uusien innovatiivisten toimintojen kehittäjänä”. Yritän palata aiheeseen myöhemmin, siihen miten nuo perusteet näkyvät CCH:n ja helsinkiläisten arjessa.
Vanhassa kirkonpuistossa, Ruttiksessa, oli Opetusviraston Nuorten työpajojen järjestämä Helsinki Jees -tapahtuma. Iloinen ja värikäs tapahtuma esitteli paljon muutakin kuin tuunattuja polkupyöriä, mm. tekstiiligraffiteja voi katsella vaikkapa Sinisen Verstaan FB-ryhmän HELSINKIPÄIVÄ-albumista. Niille, jotka eivät saaneet nautiskella upeista tuunatuista fillareista paikan päällä, tulen myöhemmin esittelemään niitä pyörä pyörältä. Lämmin kiitos nuorille tekijöille ilosta ja väristä keskellä kaupunkia!
Ruoholahdessa vietettiin entisen junaradan pohjalle rakennetun pyöräväylän Baanan avajaisia. 1,3 km mittainen Baana yhdistää Ruoholahden Töölönlahteen. Baanan avajaisista mm. Helsingin Sanomat, Ilta Sanomat ja MTV3.
Baanalta oli luontevaa siirtyä Kamppiin Narinkkatorille, jonka olivat vallanneet fillarit. Uudessa pyöräilykeskuksessa on pyöräparkki, huoltopiste ja pyörävuokraamo. On hienoa, että Green Bike on voinut siirtää vuokraustoiminnan Bulevardin päästä Kamppiin, sinne missä mahdolliset vuokraajatkin käyskentelevät
Se on huomattavasti helpompi paikka neuvoa kyselijöille, lisäksi startti Kampista on taatusti miellyttävämpi ja turvallisempi kokemattomallekin pyöräilijälle. Juhlatunnelmaa loi myös Aarno Paakkari & fillaripiano.
Sokerina oman kuppini pohjalla oli kesäkuun Kriittinen pyöräretki, joka kokosi kaksipyöräiseksi helminauhaksi Helsingin kaduille ennätykselliset 367 pyöräilijää. Kriitisen pyöräretken ja sen sanoman paras kasvualusta on varmaankin se, mitä eräs jalankulkija totesi katsellessaan Kampista Mannerheimintielle siirtyvää letkaa: “Täällähän näkee kaikkea, vaikka mitä!” Kun pyörekulkueessa on mukana kaikki pyöräilyn genret ja koko ihmisen elinkaari alkaa se olla jo aika lähellä arkista asiaa.
Baanan voi ajella Kriittisen mukana tällä videolla ja Otso Kivekkään avajaispuheen kuunnella täällä. Kriittisen kuvia mm. täällä, muistathan myös Kaupunkifillarin.
Laiturin FIILARI-näyttelyä en ehtinyt vielä katsoa, mutta onneksi se on ilonamme koko kesän, aina 4. elokuuta asti.





























Päivitysilmoitus: Viikon fillari 41/2012 – Angry Bike | -mip-