Viimeyònà vatsan vieressà oli (taas kerran) hyvà nukkua. Sòimme illallista hotellin làhelleà olevassa afrikkalaisessa ravintolassa www.ristoranteafricano.it . Minà nautiskelin senegalilaista yassaa ja ajattelin rakasta tyòtoveria ja ystàvàà T:tà, joka vietti vuosikausia tuossa maassa, varmasti myòs yassaa kokaten. Meidàn ateriamme ei alkanut kanan kiinniotosta ja kaulan katkaisusta, kuten T:n tarinat 
Map & nuoriso làhtivàt junalla Riminille, minà pààtin tehdà pienen maaseutupolkaisun Bolognan pohjoispuolella. Suunnitelmissani oli noin 50 km jalkoja rentouttava tasamaalenkki, joka kasvoi 70 km perinteisellà “tàmàkin liittymà vie vain moottoritielle” pummilla. Uudesta kartasta huolimatta oikean reitin lòytàminen oli vaikeaa, jàlleen paras apua oli parhaimmillaan 500 m vàlein kysytty neuvo paikallisilta. Italian taitoni riittàà avaamaan keskustelun fraasilla “Anteeksi, en puhu hyvin italiaa mutta onkohan tàmà tie… ei moottoritie, polkupyòràllà.” Se riittàà. Apua on tullut aina, riittàà kun ymmàrràn sanat suoraan, vasemmalle ja oikealle.
Mutta mità sitten oli Bolognan takana:
maissia
viinià
pààrynòità
vàhàn kaikkea
ja paljon paljon muuta. Emilian maakunnan lempinimi on Làski, mikà viittaa herkuttelevaan, herkulliseen ruokakulttuuriin.
Lenkille tuli pituutta 70,7 km, Giron kokonaismatka on nyt 907,8 km.
Illalla Riminilta palasi tukkoinen ja ròhivà Map, muut jàivàt sinne yòksi. Tukkoisuus oli sen verran pahaa, ettà muutimme jo ennakkoon seuraavan pàvivàn ajosuunnitelmia.
Hotelli Arcoveggio, Bologna
Siis todellista lähiruokaa